Minun on nyt kerrottava sodasta Syyriassa, mutta minulla ei ole siitä paljon kertomista, sillä en ymmärrä sotaasioita ja kaikki taistelut ovat silmissäni samanlaisia ja kaikki palavat kaupungit ja rosvotut talot ovat silmissäni samanlaisia ja parkuvat vaimot ja runnellut ruumiit ovat samanlaisia silmissäni, missä hyvänsä ne kohtaankin. Siksi kertomiseni olisi perin yksitoikkoista, jos kertoisin kaiken, minkä näin, sillä sotaa Syyriassa kesti kolme vuotta ja se oli julmaa ja armotonta sotaa ja hyvin monet kuolivat tässä sodassa, niin että Syyrian kylät kävivät autioiksi ja hedelmäpuut hakattiin maahan sen puutarhoissa ja sen kaupungit tyhjenivät.
Minun on kuitenkin ensin kerrottava Horemhebin viekkaudesta, sillä hän antoi pelotta joukkojensa marssia rajakivien yli Syyriaan ja hävitti Azirun pystyttämät rajakivet ja antoi miestensä ryöstää kyliä ja iloita Syyrian naisten kanssa päästääkseen heidät esimakuun voiton hedelmistä. Hän marssi suoraan Ghazaa kohden ja päästyään selville hänen tarkoituksistaan heettiläiset keskittivät joukkonsa lakeudelle lähelle Ghazaa sulkeakseen häneltä tien ja tuhotakseen hänet, sillä tämä lakeus sopi hyvin hyökkäysvaunusotaa varten eivätkä he epäilleet voittoaan. Mutta talvi oli jo edistynyt niin pitkälle, että heidän oli syötettävä hevosilleen kuivaa heinää ja rehua, jonka he ostivat Syyrian kauppiailta, ja ennen taistelua heidän hevosensa sairastuivat ja alkoivat horjua valjaissaan ja heidän hevostensa ulostukset kävivät vihreiksi ja vetisiksi ja monet hevosista kuolivat. Siksi Horemheb saattoi hyökkäysvaunuineen taistella tasaveroisen taistelun heidän hyökkäysvaunujensa kanssa ja karkotettuaan heidän hyökkäysvaununsa hänen oli helppo hajoittaa heidän pelästyneet jalkamiehensä. Hänen keihäsmiehensä ja ampujansa täydensivät työn, jonka hyökkäysvaunut olivat aloittaneet, niin että heettiläiset kärsivät suurimman tappion, mitä he milloinkaan olivat kokeneet, ja lakeudelle jäi yhtä paljon heettiläisten ja syyrialaisten ruumiita kuin egyptiläistenkin ruumiita, niin että tämä lakeus sai siitä nimen Ihmisluiden lakeus. Mutta päästyään heidän leiriinsä Horemheb antoi ensimmäiseksi sytyttää palamaan ja poltti heidän rehuvarastonsa, sillä tämä rehu oli myrkytettyä ja siihen oli sekoitettu myrkyllisiä kasveja, jotka tekivät heettiläisten hevoset sairaiksi, mutta miten Horemheb sen oli saanut aikaan, sitä en vielä silloin tiennyt.
Tällä tavoin Horemheb pääsi Ghazan edustalle heettiläisten ja syyrialaisten paetessa koko eteläisessä Syyriassa linnoitettuihin kaupunkeihin ja varuskuntiin ja löi hajalle Ghazan piirittäjät. Samaan aikaan purjehti myös Egyptin laivasto Ghazan satamaan joskin erittäin runneltuna ja monet laivat yhä palavina meritaistelun jälkeen, jota käytiin kaksi päivää merellä Ghazan edustalla. Tämä taistelu jäi ratkaisematta, koska Egyptin laivasto pakeni Ghazan satamaan ja monet laivat ajautuivat hylyiksi esteihin, joilla satama oli suljettu, ennen kuin Ghazan varovainen päällikkö uskoi heitä ja antoi purkaa esteet. Mutta myös Syyrian ja heettiläisten yhdistynyt laivasto pakeni Tyrokseen ja Sidoniin korjaamaan tappioitaan, joten taistelu jäi ratkaisematta, koska molemmat osapuolet pakenivat. Horemheb saattoi kuitenkin tämän jälkeen meritse laivata muonaa ja joukkoja Ghazaan ja täydentää varusteensa sekä palauttaa haavoittuneet ja rammat sotilaansa laivoissa Egyptiin.
Päivää, jona voittamattoman Ghazan portit avattiin Horemhebin joukoille, juhlitaan yhä juhlapäivänä koko Egyptissä ja tämä talvipäivä on Sekhmetin päivä ja pienet pojat taistelevat silloin keskenään puunuijin ja kaislakeihäin matkien Ghazan piiritystä. Eikä koskaan liene urheammin puolustettu mitään kaupunkia kuin Ghazaa puolustettiin ja varmaan Ghazan päällikkö ansaitsi täysin kaiken maineen, jonka hän Ghazan puolustamisella saavutti. Siksi mainitsen hänen nimensä, vaikka hän suureksi häpeäkseni oli nähnyt, miten minut nostettiin kaislaköydestä korissa Ghazan muurille. Ja hänen nimensä oli Roju.
Hänen miehensä sanoivat häntä Kyrmyniskaksi ja tämä nimitys antaa mielestäni oikean kuvan hänen ulkonäöstään ja mielenlaadustaan, sillä itsepäisempää ja epäluuloisempaa miestä en ole koskaan tavannut. Voittonsa jälkeen näet Horemhebkin sai kokonaisen päivän turhaan toitottaa torviin Ghazan edustalla, ennen kuin Roju uskoi ja antoi avata portit. Vielä senkin jälkeen hän päästi aluksi vain Horemhebin yksin astumaan sisään portista vakuuttautuakseen hänen henkilöllisyydestään, sillä hän epäili Horemhebia valepukuiseksi syyrialaiseksi. Kun hänelle vihdoin selvisi, että Horemheb oli lyönyt heettiläiset eikä Ghaza enää ollut vaarassa, vaan piiritys päättyi, hän ei osoittanut järin suurta iloa, vaan pysyi yhtä ynseänä kuin ennenkin, eikä hänelle ollut lainkaan mieleen, että Horemheb Ghazassa oli ylipäällikkönä häntä ylhäisempi ja käski häntä, sillä vuosikaudet kestäneiden piiritysten aikana hän oli tottunut tuntemaan itsensä kaikkien käskijäksi.
Minun on tosiaan kerrottava vielä enemmän tästä Roju Kyrmyniskasta, sillä hän oli varsin hullunkurinen mies ja aiheutti monta selkkausta Ghazassa itsepintaisuutensa tähden. Luulen, että hän itsepintaisuudessaan oli hullu mies ja että hänen päänsä oli sairas, mutta ellei hän olisi ollut sellainen, olisivat heettiläiset ja Azirun joukot varmaan jo aikaa sitten vallanneet Ghazan. Enkä luule, että hän missään muussa asemassa olisi saattanut menestyä, mutta Ghazassa jumalat tai suopea sattuma olivat saattaneet hänet juuri hänen kykyjään vastaavalle paikalle. Alkuaan hänet oli karkotettu Ghazaan hänen alinomaisen inttämisensä ja vastustelunsa takia, koska Ghaza Syyrian muiden kaupunkien rinnalla oli mitätön ja merkityksetön kaupunki, oikea rangaistuspaikka, ja vasta myöhemmät tapaukset tekivät sen tärkeäksi. Oikeastaan juuri Roju teki sen tärkeäksi, koska ei luovuttanut sitä Azirun valtaan muiden Syyrian kaupunkien luopuessa.
Mutta minun on ensin kerrottava saapumisestamme Ghazaan ja miltä Ghaza näytti saapuessamme. Olen jo kertonut Ghazan muureista, jotka olivat niin korkeat, että suuresti pelkäsin katkaisevani niskani, kun tämä Roju antoi hinata minut köydestä muurille poltettuaan ensin käteni ja polveni palavalla piellä. Nämä muurit pelastivat Ghazan, sillä ne oli rakennettu jättiläismäisistä kivijärkäleistä ja perusmuurit oli rakennettu ammoin sitten eikä kukaan enää tiennyt, kuka ne oli rakentanut, vaan kansa kertoi jättiläisten rakentaneen ne. Siksi heettiläisetkään eivät voineet paljon näille muureille, mutta heidän suurta sotataitoaan osoittaa, että he heittokoneillaan olivat saaneet osia muureista sortumaan ja kaivamalla maata muurien alta kilpikäytävien suojassa he olivat kaataneet vartiotornin.
Myös vanha kaupunki, joka oli muurien sisäpuolella, oli suureksi osaksi palanut eikä ainoassakaan talossa enää ollut eheää kattoa. Uuden kaupungin, joka sijaitsi muurien ulkopuolella, oli Roju Kyrmyniska antanut polttaa ja hävittää heti kuultuaan Azirun kapinasta, ja tämän hän oli tehnyt omin valloin vain sen tähden, että kaikki hänen neuvonantajansa vastustivat sitä ja kaupungin asukkaat nostivat suuren porun ja uhkailivat häntä, jos hän antaisi hävittää heidän kaupunkinsa. Tällä teollaan Roju aavistamattaan sai Ghazan syyrialaisen väestön nousemaan kapinaan, ennen kuin he olivat järjestäytyneet ja valmiit kapinaan, sillä Azirun tarkoituksena oli, että kaupungit, joissa oli egyptiläinen varuskunta, nousisivat kapinaan vasta hänen joukkojensa ja sotavaunujensa saavuttua kaupungin edustalle. Siten Roju saattoi varuskuntansa voimin kukistaa kapinan pyytämättä apua, jota Ekhnaton kuitenkaan ei olisi lähettänyt, ja hän kukisti kapinan verisesti ja herätti sellaisen pelon kaupungin asukkaissa, ettei kukaan enää rohjennut ajatella nousemista häntä vastaan.
Jos näet joku vangittiin ase kädessä ja hän antautui pyytäen armoa, Roju sanoi: »Lyökää tätä miestä nuijalla, koska hän niskoittelee minua vastaan pyytämällä armoa.» Jos taas joku antautui pyytämättä armoa, Roju suuttui suuresti ja sanoi: »Lyökää nuijalla päähän tätä uppiniskaista kapinoitsijaa, joka uskaltaa kohottaa nenänsä pystyyn minun edessäni.» Jos vaimot tulivat lapsineen hänen luokseen rukoilemaan miestensä ja isiensä hengen puolesta, hän antoi armotta surmata heidät sanoen: »Tappakaa koko tämä syyrialainen pesue, joka ei älyä, että minun tahtoni on heidän tahtoaan ylempänä, kuten taivas on ylempänä maata.» Siten kukaan ei voinut puhua hänen mielikseen, vaan hän vainusi loukkausta ja vastustelua jokaisessa sanassa mikä hänelle sanottiin. Jos häntä varoitettiin faraosta, joka ei sallinut verta vuodatettavan, hän sanoi: »Ghazassa minä olen farao.» Niin kauhea oli hänen itsetuntonsa, mutta minun on myönnettävä, että hän sanoi tämän vasta Azirun joukkojen piirittäessä Ghazaa.