»Olet kohonnut arvossa», sanoin. »Olet kuninkaallinen upseeri ja naiset varmaan hymyilevät sinulle.» Mutta hän synkkeni ja sanoi: »Pelkkää sontaa kaikki!»
Hän kiihtyi ja hänen kasvonsa alkoivat hehkua ja hän sanoi: »Palatsi on täynnä kärpäsiä, jotka sontivat päälleni. Theban kadut ovat kovia ja koskevat jalkoihini ja sandaalit tekevät varpaani kipeiksi.» Hän potkaisi sandaalit jalastaan ja hieroi kädellä varpaitaan. »Olen henkivartijäin upseeri», hän sanoi, »mutta siellä ovat upseereja kymmenvuotiaat pojat, joiden otsalta ei vielä ole leikattu kiharaa, ja ylhäisen syntyperänsä tähden he pilkkaavat minua ja nauravat minulle. Heidän kätensä ei jaksa jännittää jousta ja heidän miekkansa ovat kullalla ja hopealla silattuja leikkikaluja, jotka kelpaavat leikkaamaan paistia, mutta eivät vuodattamaan vihollisen verta. He ajavat sotavaunuissa pystymättä pitämään järjestystä ja sotkeutuvat omiin ohjaksiinsa ja ajavat rattaittensa pyörät kiinni viereisten vaunujen pyöriin. Sotilaat juovat viiniä ja makaavat palatsin naisorjien kanssa eivätkä tottele käskyjä. Heidän sotakoulussaan lukevat vanhoja kirjoituksia miehet, jotka eivät koskaan ole nähneet sotaa eivätkä kokeneet nälkää ja janoa ja pelkoa vihollisen edessä.»
Hän helisti vihaisesti kultaketjua kaulassaan ja sanoi: »Mitä merkitystä on ketjulla ja kunniamerkeillä, kun niitä ei voiteta taistelussa, vaan viskautumalla maahan faraon edessä. Kuninkaallinen äiti on sitonut parran leukaansa ja vyöttänyt leijonanhännän taakseen, mutta miten sotilas voi kunnioittaa naista hallitsijana? — Minä tiedän, minä tiedän», hän sanoi ja kohotti kätensä, kun yritin muistuttaa häntä suuresta kuningattaresta, joka lähetti laivoja Puntin maahan. »Niinkuin on ollut ennen, niin on nytkin oleva. Mutta minä sanon, suurten faraoiden päivinä ei sotilasta halveksittu niinkuin nyt. Thebalaisen mielestä sotilaan ammatti on halveksittavin kaikista ammateista, ja Sotilailta he sulkevat ovensa. Minun aikani kuluu hukkaan. Nuoruuteni ja voimani päivät kuluvat hukkaan, kun opettelen sotataitoa sellaisten johdolla, jotka juoksisivat kiljuen pakoon kuullessaan neekerien sotakarjunnan. Totisesti, he pyörtyisivät pelosta, jos erämaalaiSen nuoli viuhahtaisi heidän korvansa ohitse. Totisesti he piiloutuisivat äitiensä hameen alle, jos kuulisivat hyökkäävien sotavaunujen ryskeen. Haukkani kautta, vasta sodassa kasvaa sotilaan taito ja aseiden helinässä koetellaan, mihin mies kelpaa. Siksi aion lähteä pois.» Hän löi ruoskalla pöytää, niin että maljat kaatuivat ja palvelijani pakeni ulos huutaen pelästyksestä.
»Olet varmaan sittenkin sairas, ystäväni Horemheb», sanoin. »Silmäsi palavat kuin kuumeisella ja sinun on hiki.»
»Enkö minä ole mies», hän sanoi ja nousi ja kumautti nyrkeillä rintaansa. »Minä jaksan kohottaa kummallakin kädellä ilmaan väkevän orjan ja paukauttaa heidän kallonsa yhteen. Minä jaksan kantaa painavia taakkoja, kuten sotilaan tulee, juoksen matkoja hengästymättä enkä pelkää nälkää enkä janoa enkä auringonpaahdetta erämaassa. Mutta tämä kaikki on heidän mielestään häpeällistä ja kultaisen talon naiset ihailevat vain miehiä, joiden ei tarvitse ajattaa partaansa. He ihailevat miehiä, joiden käsivarret ovat ohuet ja rinta karvaton ja joilla on lanteet kuin tytöillä. He ihailevat miehiä, jotka käyttävät päivänvarjoa ja maalaavat suunsa punaiseksi ja visertävät lempein silmin kuin linnut puun oksalla. Minua halveksitaan, koska olen väkevä ja aurinko on paahtanut nahkani ja käsistäni näkee, että pystyn tekemään työtä käsilläni.»
Hän oli vaiti ja tuijotti kauan eteensä ja joi sitten viiniä. »Sinä olet yksinäinen, Sinuhe», hän sanoi. »Myös minä olen yksinäinen, yksinäisempi kuin kukaan muu, sillä aavistan, mikä on tuleva, ja tiedän, että minut on luotu monen käskijäksi ja että molemmat valtakunnat kerran tarvitsevat minua. Siksi olen kaikkia muita yksinäisempi, mutta enää en jaksa olla yksin, Sinuhe, sillä sydämessäni on tulikipunoita ja kurkkuni on käynyt ahtaaksi enkä nuku enää öisin.»
Olin lääkäri ja luulin tietäväni jotakin miehistä ja naisista. Siksi sanoin: »Hän on varmaan nainut nainen ja hänen miehensä vartioi häntä ankarasti?»
Horemheb katsoi minuun ja hänen silmänsä leimahtivat niin pahasti, että nostin nopeasti maljan lattialta ja kaasin hänelle viiniä. Hän rauhoittui ja koetti kädellä rintaansa ja kurkkuaan ja sanoi: »Minun on päästävä pois Thebasta, sillä tukehdun täällä sontaan ja kärpäset likaavat minut.» Mutta sitten hän nöyrtyi ja katsoi minuun ja sanoi matalalla äänellä: »Sinuhe, olet lääkäri. Anna siis minulle lääke, jolla voin voittaa rakkauden.»
»Se on helposti tehty», sanoin. »Voin antaa sinulle lääkemarjoja, jotka viiniin liotettuina tekevät sinut vahvaksi ja kiihkeäksi, urospaviaanin kaltaiseksi, niin että naiset huokailevat sylissäsi ja kääntävät silmänsä nurin. Se on helposti tehty, jos tahdot.»
»Ei, ei», hän sanoi. »Käsitit minut väärin, Sinuhe. Voimassani ei ole vikaa. Mutta tahdon lääkkeen, joka parantaa minut hulluudestani. Tahdon lääkkeen, joka rauhoittaa sydämeni ja tekee sen kiven kaltaiseksi.»
»Ei ole sellaista lääkettä», sanoin. »Ei tarvita kuin hymy ja katse vihreistä silmistä, niin lääketiede on voimaton. Tiedän sen itse. Mutta viisaat ovat sanoneet, että paholaisen ajaa ulos toinen paholainen. Onko se totta, sitä en tiedä sanoa, mutta sen arvaan, että toinen paholainen voi olla ensimmäistäkin pahempi.»
»Mitä tarkoitat?» hän kysyi vihaisesti. »Olen kyllästynyt sanoihin, jotka vain kääntelevät ja vääntelevät asioita ja vievät kielen solmuun.»
»Sinun on löydettävä toinen nainen, joka karkottaa ensimmäisen sydämestäsi», sanoin. »Sitä vain tarkoitin. Theba on täynnä kauniita ja houkuttelevia naisia, jotka maalaavat kasvonsa ja pukeutuvat ohuimpaan pellavaan. Kenties heidän joukossaan on joku, joka on valmis hymyilemään sinulle. Olethan nuori ja vahva, sinulla on pitkät jäsenet ja kultaketju kaulassasi. Mutta en käsitä, mikä erottaa sinut hänestä, johon halusi kohdistuu. Vaikka hän olisi naimisissa, ei mikään muuri ole kyllin korkea estämään rakkautta, ja naisen viekkaus, jos hän himoitsee miestä, voittaa kaikki esteet. Sen todistavat molempien valtakuntain sadut. Sanotaan myös, että naisen uskollisuus on kuin tuuli. Se pysyy samana, mutta kääntää vain suuntansa. Myös sanotaan, että naisen hyve on kuin vaha. Se sulaa, kun sitä lämmitetään. Eikä se kärsi häpeää, joka pettää, vaan naurunalaiseksi joutuu ie, jota petetään. Niin on ollut ja niin on aina oleva.»
»Ei hän ole naimisissa», sanoi Horemheb ärtyneesti. »Puhut turhaan uskollisuudesta ja hyveestä ja häpeästä. Hän ei edes näe minua, vaikka olen hänen silmiensä edessä. Hän ei kajoa käteeni, jos kurotan en auttaakseni häntä kantotuoliin. Kenties hän luulee minua likaiseksi, koska päivä on paahtanut ihoni mustaksi.»
»Hän on siis ylhäisiä?» sanoin.
»On turha puhua hänestä», vastusti Horemheb. »Hän on kauniimpi kuuta ja tähtiä ja kauempana minusta kuin kuu ja tähdet. Totisesti, helpompi minun on temmata kuu syliini kuin hänet. Siksi minun täytyy unohtaa. Siksi minun on lähdettävä pois Thebasta, muuten kuolen.»
»Ei kai vain halusi ole syttynyt suureen kuninkaalliseen äitiin», sanoin piloillani, sillä tahdoin saada hänet nauramaan. »Luulin häntä liian vanhaksi ja pyyleväksi nuorten miesten makuun.»
»Hänellähän on pappinsa», sanoi Horemheb halveksivasti. »Luulen heidän eläneen huoruudessa jo kuninkaan eläessä.» Mutta minä kohotin käteni ja estin hänet puhumasta ja sanoin: »Totisesti, olet juonut monesta myrkyllisestä kaivosta tultuasi Thebaan.»
Horemheb sanoi: »Hän, johon haluni on kohdistunut, maalaa huulensa ja poskensa kellanpunaisiksi ja hänen silmänsä ovat soikeat ja tummat eikä vielä kukaan ole koskenut hänen jäseniään kuninkaallisen pellavan alla. Hänen nimensä on Baketamon ja hänen suonissaan virtaa faraoiden veri, niin että nyt tiedät täysin hulluuteni, Sinuhe. Mutta jos kerrot siitä kenellekään tai muistutat siitä sanallakaan minua, niin tulen ja tapan sinut, missä hyvänsä olet, ja panen pääsi jalkojesi väliin ja viskaan ruumiisi muurille. Etkä edes hänen nimeään Saa milloinkaan mainita kuulteni, sillä silloin totisesti tapan sinut.»