»Eihän minulla ole sinulle mitään antamista», sanoin ja katselin ympärilleni, sillä hänen vuoteensa oli norsunluuta ja mustaa puuta, lattia oli lapislazukiveä ja koristettu turkooseilla, ja huoneessa oli monta kultaista maljaa. »Ei, totisesti ei minulla ole mitään, minkä voisin sinulle antaa lahjaksi», sanoin ja polveni veltostuivat ja aioin kääntyä pois hänen luotaan. Mutta hän pidätti minut.
»Minun on sääli sinua, Sinuhe», hän sanoi heikosti ja venytti jälleen pehmeästi ruumistaan. »Olet tosiaan jo antanut minulle sen, mikä sinussa oli antamisen arvoista, joskin minusta jälkeenpäin tuntuu, että sen asian arvoa suuresti liioitellaan. Mutta onhan sinulla kuitenkin talo ja vaatteita ja kapineita, joita lääkäri tarvitsee. Aivan köyhä et liene.»
Vapisin päästä jalkoihin, mutta sanoin: »Kaikki se on sinun, Nefernefernefer, jos vain tahdot. Kaikki se on sinun, jos iloitset kanssani tänään. Tosin se ei ole paljon arvoista, mutta talo on varustettu lääkäriä varten ja joku oppilas Elämän talossa voi maksaa siitä hyvänkin hinnan, jos hänen vanhemmillaan on varoja.»
»Niinkö arvelet?» hän sanoi ja käänsi paljaan selkänsä minuun päin, katseli itseään kuvastimesta ja koetteli sormin kulmakarvojensa mustia viivoja. »Olkoon, niinkuin tahdot. Nouda siis kirjuri, jotta hän kirjoittaa tämän asian paperiin ja voin siirtää omalle nimelleni kaiken, mitä omistat. Sillä joskin asun yksin, en ole mikään halveksittava nainen ja minun on huolehdittava tulevaisuudestani, jos kerran hylkäät minut, Sinuhe.»
Katselin hänen paljasta selkäänsä ja kieli kävi paksuksi suussani ja sydämeni alkoi lyödä niin rajusti, että käännyin kiireesti pois ja hain lainoppineen kirjurin, joka lyhyessä ajassa kirjoitti kaikki tarpeelliset paperit ja lähetti ne säilytettäväksi kuninkaan arkistoon. Kun palasin, oli Nefernefernefer pukeutunut kuninkaalliseen pellavaan ja hänellä oli päässään tekotukka, punainen kuin kulta, ja hänen kaulaansa ja ranteitaan ja nilkkojaan koristivat ihmeelliset korut ja ylhäinen kantotuoli odotti hänen talonsa oven edessä. Annoin hänelle lainoppineen kirjurin kirjoittaman kuitin ja sanoirf:
»Kaikki, mitä omistan, on nyt sinun, Nefernefernefer, kaikki on sinun, jopa vaatteet ylläni ovat sinun. Syökäämme siis ja juokaamme ja iloitkaamme yhdessä tämä päivä, sillä huomisesta päivästä ei kukaan tiedä mitään edeltäpäin.»
Hän otti paperin ja sulki sen välinpitämättömästi ebenholtsilippaaseensa ja sanoi: »Olen suuresti pahoillani, Sinuhe, mutta äsken havaitsin, että minulle alkoi kuukautinen vaivani, joten et voi kajota minuun, kuten tahtoisin. Siksi on parempi, että menet pois ja jätät minut puhdistautumaan, niinkuin on määrätty, sillä pääni on raskas ja kupeitani kivistää. Jonakin toisena päivänä voit palata ja silloin saat, mitä haluat .»
Katselin häntä ja minulla oli kuolema rinnassani enkä voinut sanoa mitään. Hän kävi kärsimättömäksi ja polki jalkaansa lattiaan ja sanoi: »Mene tiehesi, sillä minulla on kiire.» Kun koetin kajota häneen, hän sanoi: »Älä tahri kasvojeni maalausta.»
Menin talooni ja järjestin tavarani, jotta kaikki olisi valmista uutta omistajaa varten. Silmäpuoli orjani seurasi minua jokaisella askelella ja ravisteli päätään, kunnes hänen läsnäolonsa alkoi ärsyttää minua ja sanoin kiivaasti: »Älä kulje perässäni, sillä en enää ole isäntäsi, vaan toinen omistaa sinut. Ole kuuliainen hänelle, kun hän tulee, äläkä varasta häneltä yhtä paljon kuin minulta, sillä hänen keppinsä voi olla kovempi kuin minun keppini.»
Silloin hän kumarsi maahan asti edessäni ja kohotti kätensä päänsä päälle syvässä surussa ja itki katkerasti ja sanoi: »Älä lähetä minua pois luotasi, herrani, sillä vanha sydämeni on kääntynyt puoleesi ja halkeaa surusta, jos lähetät minut pois. Olen aina ollut uskollinen sinulle, vaikka olet kovin nuori ja yksinkertainen, ja minkä olen varastanut sinulta, sen olen varastanut tarkoin laskien sinun etusi ja paljonko sinulta kannattaa varastaa. Vanhoilla jaloillani olen juossut pitkin katuja ja keskipäivän helteen aikana huutaen julki sinun nimeäsi ja parannustaitoasi, vaikka muiden lääkärien palvelijat ovat lyöneet minua kepeillä ja heitelleet minua sontakakkaroilla.»
Sydämeni oli täynnä suolaa ja suussani oli karvas maku, kun katselin häntä, mutta kuitenkin liikutuin ja kosketin käsilläni hänen olkapäitään ja sanoin: »Nouse, Kaptah!» Hänen nimensä oli näet kauppakirjassa Kaptah, vaikka en koskaan puhutellut häntä nimeltä, jottei hänen itsetuntonsa olisi noussut, niin että hän olisi kuvitellut itsensä minun veroisekseni. Siksi kutsuessani häntä olin aina huutanut vain 'orja, hölmö, hulttio' tai 'varas'.
Kuullessaan nimensä suustani hän itki entistä katkerammin ja koski otsallaan käsiäni ja jalkojani ja pani jalkani päänsä päälle, kunnes luutuin ja potkaisin häntä ja käskin hänen nousta. »Parku ei hyödytä enää mitään», sanoin. »Mutta sinun on ehkä tiedettävä, etten suinkaan vihasta sinua luovuttanut toiselle, sillä olen ollut tyytyväinen palveluksiisi, vaikka usein häpeämättömästi osoitat mieltäsi paiskelemalla ovia ja helisyttämällä astioita, kun jokin ei ole ollut sinulle mieleen. Joskin olet varastanut minulta, en ole siitäkään ollut pahoillani, iillä se on orjan oikeus. Niin on ollut ja niin tulee aina olemaan. Vaan minun oli pakko luovuttaa sinut, vaikka en tahtonut, koska minulla ei ollut muuta antamista. Myös taloni olen luovuttanut ja kaiken, minkä omistan, niin etteivät edes vaatteet ylläni enää ole omani. Siksi linun on hyödytöntä parkua edessäni.»
Silloin Kaptah nousi ja alkoi kynsiä päätään ja sanoi: »Tämä on paha päivä.» Hän tuumi ankarasti ja sanoi: »Olet suuri lääkäri, Sinuhe, vaikka olet nuori, ja koko maailma on edessäsi avoin. Siksi on parasta, että kiireesti kokoan kaikki arvokkaimmat tavarat ja pakenemme yöllä, kun on pimeä, ja piiloudumme johonkin laivaan, jonka kapteeni ei ole turhantarkka, ja lähdemme virtaa alas. Molemmista valtakunnissa on monta kaupunkia, ja jos sinut tunnetaan oikeudenpalvelijain etsiessä sinua tai jos minut tunnetaan karanneitten orjien luettelosta, voimme mennä punaisiin maihin, joissa kukaan ei linua tunne. Myös meren saariin voimme mennä, missä viini on raikasta ja naiset iloisia. Samoin Mitannin maassa ja Babylonissa, missä virrat juoksevat väärään suuntaan, kunnioitetaan suuresti Egyptin lääketaitoa, niin että voit tulla rikkaaksi ja minusta tulee kunnioitetun herran palvelija. Joudu siis, herrani, jotta ehdimme koota tavarasi ennen pimeän tuloa.» Hän nyki minua hihastani.
»Kaptah! Kaptah!» sanoin. »Älä häiritse minua tyhmillä puheillasi, sillä sydämeni on synkkä kuin kuolema eikä ruumiini enää ole omani. Minut on sidottu kahlein, jotka ovat kupariketjuja kestävämmät, vaikka et niitä näe. Siksi en voi paeta, sillä jokaisen hetken, jonka olen poissa Thebasta, eläisin kuin tulisessa uunissa.»
Palvelijani istuutui lattialle, sillä hänen jalkansa olivat täynnä kipeitä patteja, joita silloin tällöin joutessani parantelin. Hän sanoi: »Ilmeisesti Ammon on hylännyt meidät, mitä en suurestikaan ihmettele, koska niin harvoin käyt uhraamassa hänelle. Minä sen sijaan olen uskollisesti uhrannut hänelle viidenneksen siitä, minkä olen sinulta varastanut, kiitokseksi siitä, että sain nuoren ja yksinkertaisen isännän, mutta minutkin hän on hylännyt. Yks'kaikki! Meidän on siis vaihdettava jumalaa ja mentävä kiireesti uhraamaan jollekulle toiselle jumalalle, joka kenties kääntää pois pahan ykämme ja muuttaa kaiken jälleen hyväksi.»