Hän riisui tekotukan ja otsakorun päästään ja pudotti ne välinpitämättömästi lattialle vuoteensa viereen ja laskeutui jälleen pitkäkseen. Hänen päälakensa oli sileä ja kaunis, kun hän paljasti sen katseelleni, ja hän venytti vartaloaan ja pani kätensä niskansa taakse. »Olen heikko ja väsynyt, Sinuhe», hän sanoi. »Käytät väärin uupunutta tilaani katsellessasi minua näin, kun en jaksa sitä estää. Sinun on muistettava, että en suinkaan ole mikään halveksittava nainen, vaikka asun yksin, ja minun on varjeltava mainettani.»
»Tiedät hyvin, ettei minulla enää ole mitään lahjaa antaa sinulle, koska omistat jo kaiken, mitä minulla oli», sanoin ja kumarsin pääni hänen vuoteensa laidalle ja tunsin hänen voiteittensa ja ihonsa tuokiun. Hän kosketti kädellä hiuksiani, mutta veti kohta kätensä pois ja naurahti ja ravisti päätään maatessaan.
»Miten petollisia ja kavalia miehet ovat», hän sanoi. »Sinäkin valehtelet minulle, mutta en voi mitään sille, että pidän sinusta, Sinuhe, ja olen heikko. Sanoit kerran, että sylini polttaisi tulta pahemmin, mutta se ei suinkaan ole totta. Voit koettaa syliäni ja se on viileä ja Suloinen sinulle. Myös rintojani voit hyväillä käsilläsi, sillä ne ovat väsyneet ja kaipaavat hyväilyjä.»
Mutta kun tahdoin iloita hänen kanssaan, hän torjui minut luotaan ja nousi istumaan vuoteellaan ja sanoi suuttuneena: »Vaikka olenkin heikko ja yksin, en salli petollisen miehen kajota minuun. Sillä olethan salannut minulta, että isälläsi, Senmutilla, on talo sataman köyhien kaupunginosassa. Talo ei ole paljon arvoinen, mutta maa, jolle 8C on rakennettu, on lähellä laitureita ja kenties hänen huoneittensa kalustuksesta voi saada jotakin, jos tavarat myydään torilla. Ehkä voisin syödä ja juoda ja iloita kanssasi tämän päivän, jos antaisit tuon omaisuutesi minulle, sillä huomisesta päivästä ei kukaan tiedä mitään edeltäpäin ja minun on varjeltava mainettani.»
»Ei isäni omaisuus ole minun omaisuuttani», sanoin kauhistuneena. »Et voi vaatia minulta sellaista, mikä ei ole omaani, Nefernefernefer.»
Mutta hän kallisti päänsä ja katsoi minuun vihrein silmin ja hänen kasvonsa olivat kalpeat ja pienet, kun hän sanoi: »Isäsi omaisuus on sinun laillinen perintösi, Sinuhe, tiedät sen hyvin, sillä eihän vanhemmillasi ole tytärtä, jolla pojan rinnalla olisi etuoikeus perintöön, vaan sinä olet heidän ainoa lapsensa. Salaat myös minulta, että isäsi on sokea ja siksi luovuttanut sinulle sinettinsä ja oikeuden valvoa hänen omaisuuttaan ja määrätä siitä, kuin se olisi omasi.»
Se oli totta, sillä näkönsä heikennyttyä isäni Senmut oli luovuttanut minulle sinettinsä ja pyytänyt minua huolehtimaan omaisuudestaan ja tavaroistaan hänen edukseen, koska ei itse enää nähnyt kirjoittaa nimeään. Kipa ja hän puhuivat myös usein, että talo oli myytävä edulliseen hintaan, jotta he voisivat ostaa pienen maatalon kaupungin ulkopuolella elääkseen siellä, kunnes pääsisivät hautaansa ja aloittaisivat matkansa ikuiseen elämään.
En voinut sanoa mitään, niin suuri kauhu täytti mieleni ajatellessani, että pettäisin isäni ja äitini, jotka luottivat minuun. Mutta Nefernefernefer ummisti puoleksi silmänsä ja sanoi: »Ota pääni käsiisi ja koske huulillasi poveani, sillä sinussa on jotakin, joka tekee minut heikoksi, Sinuhe. Siksi en katso lainkaan omaa etuani, kun sinusta on kysymys, ja koko tämän päivän iloitsen kanssasi, jos luovutat minulle isäsi omaisuuden, vaikka se ei olekaan paljon arvoinen.»
Otin hänen päänsä käsiini ja se oli sileä ja pieni käsissäni ja sanomaton kiihtymys valtasi minut. »Olkoon, niinkuin tahdot», sanoin ja oma ääneni särisi korvissani. Mutta kun tahdoin kajota häneen, hän sanoi: »Aivan heti pääset taloosi, jossa jo olet, mutta hae ensin lainoppinut kirjuri, jotta hän kirjoittaa kaikki tarpeelliset paperit lain mukaan, sillä en luota miesten lupauksiin, niin petollisia he ovat, ja minun on pidettävä huolta maineestani.»
Hain lainoppineen kirjurin, ja jokainen askel, jonka olin poissa Neferneferneferin luota, oli minulle kärsimys. Siksi joudutin kirjuria, minkä kerkisin, ja leimasin hänen paperinsa isäni sinetillä ja kirjoitin hänen nimensä hänen puolestaan, niin että kirjuri saattoi samana päivänä lähettää paperit kuninkaan arkistoon säilytettäväksi. Mutta minulla ei ollut enää hopeaa eikä kuparia maksaakseni kirjurille hänen työnsä ja hän oli tyytymätön, vaikka suostui odottamaan palkkaansa, kunnes omaisuus myytäisiin, ja myös tämä kirjoitettiin papereihin.
Mutta palatessani sanoivat palvelijat, että Nefernefernefer nukkui, ja minun oli odotettava hänen heräämistään myöhäiseen iltaan asti. Vihdoin hän heräsi ja otti minut vastaan ja annoin hänelle kirjurin kuitin ja hän sulki sen välinpitämättömästi mustaan lippaaseensa. »Olet kovin itsepintainen, Sinuhe», hän sanoi, »mutta olen kunniallinen nainen ja pidän lupaukseni. Ota siis se, mitä tulit noutamaan.» Hän laskeutui vuoteelleen ja avasi sylinsä minulle, mutta hän ei suinkaan iloinnut kanssani, vaan käänsi päänsä sivulle ja katseli kuvaansa kuvastimesta ja salasi kädellä haukotuksena, niin että ilo, jota himoitsin, oli kuin tuhkaa minulle. Kun nousin hänen luotaan, hän sanoi: »Olet saanut, mitä tahdoit, Sinuhe, ja jätä minut jo rauhaan, sillä pitkästytät suuresti minua. Mitään iloa et tuota minulle, kun olet kömpelö ja raju, ja kätesi tekevät kipeää minulle. En kuitenkaan halua laskea vaivojani tähtesi, koska et parempaa osaa, kunhan vihdoin jätät minut rauhaan. Jonakin toisena päivänä voit palata, vaikka varmaan oletkin jo kyllästynyt minuun.»
Olin kuin tyhjäksi puhallettu munankuori ja menin hoipertaen pois hänen luotaan ja palasin kotiini. Tahdoin päästä rauhaan pimeään huoneeseen voidakseni peittää pääni käsiini ja vaikertaa sydämeni surua ja pettymystä, mutta kuistillani istui vieras, jolla oli punottu peruukki päässään ja yllään kirjava, syyrialainen puku. Hän tervehti kopeasti minua ja pyysi neuvoani lääkärinä.
»En ota enää vastaan potilaita», sanoin, »sillä talo ei ole minun.»
»Jaloissani on kipeitä patteja», hän sanoi sekoittaen syyrialaisia sanoja puheeseensa. »Viisas orjasi Kaptah suositteli minulle sinua taitosi vuoksi pattien käsittelijänä. Vapauta siis minut vaivastani etkä varmasti tule katumaan.»
Hän oli niin itsepintainen, että lopuksi vein hänet työhuoneeseeni ja kutsuin Kaptahia, jotta hän olisi tuonut minulle kuumaa vettä puhdistautuakseni. Mutta Kaptah oli poissa ja vasta tutkiessani syyrialaisen jalkoja huomasin, että ne olivat Kaptahin kyhmyiset pattijalat. Kaptah otti peruukin päästään ja paljasti kasvonsa ja nauroi äänekkäästi minulle.
»Mitä ilveilyä tämä on?» sanoin ja löin häntä kepillä, niin että hänen naurunsa äkkiä muuttui parkunaksi. Mutta heitettyäni kepin pois hän sanoi:
»Koska en enää ole orjasi, vaan toisen orja, voin huoletta sanoa, että aion karata, ja siksi koettelin, tuntisitko minut tässä asussani.»
Muistutin häntä rangaistuksista, jotka uhkaavat karanneita orjia, ja sanoin, että hän varmasti kerran joutuisi kiinni, sillä milläpä hän itsensä elättäisi. Mutta hän sanoi: »Juotuani paljon olutta näin yöllä unen. Unessa sinä, herrani, makasit tulisessa uunissa, mutta minä tulin ja sanoin sinulle ankaria sanoja ja nostin niskasta sinut virtaavaan veteen, joka vei sinut mukanaan. Menin torille ja kysyin unienselittäjältä, mitä uneni merkitsi, ja hän sanoi, että isäntäni on vaarassa ja että minä tulen röyhkeyteni takia saamaan lukuisia kepiniskuja ja että isäntäni edessä on pitkä matka. Tämä uni on tosi, sillä eihän tarvitse kuin katsoa kasvojasi, herrani, tietääkseen, että olet suuressa vaarassa, ja kepiniskut olen jo saanut, joten lopunkin unesta täytyy olla tosi. Siksi olen varustanut itselleni tämän puvun, jotta minua ei tunnettaisi, sillä totisesti aion seurata sinua matkallesi.»