Mutta hän painautui alastomana minua vasten ja sanoi: »Luovuta minulle vanhempiesi hauta, niin kuiskaan korvaasi: veljeni, ja sylini on sinulle täynnä suloista tulta ja opetan sinulle tuhat asiaa, joita et tiedä ja jotka miellyttävät miehiä.»
Enkä enää voinut hallita itseäni, vaan itkin ja sanoin: »Olkoon, niinkuin tahdot, ja olkoon nimeni kirottu hamaan iankaikkisuuteen, mutta sinua en voi vastustaa, niin väkevällä noituudella olet noitunut minut.»
Mutta hän sanoi: »Älä suinkaan puhu noituudesta minun kuulteni, iillä se loukkaa suuresti mieltäni, koska en ole mikään halveksittava nainen ja asun omassa talossani ja pidän huolen maineestani. Mutta koska olet pahalla tuulella ja ikävä, lähetän palvelijani hakemaan lainoppineen kirjurin ja sillä välin syömme ja juomme viiniä, jotta sydämesi ilahtuisi ja voisimme iloita yhdessä, kun paperit on kirjoitettu.» Hän nauroi iloisesti ja juoksi sisään taloon.
Pukeuduin ja seurasin häntä, ja palvelijat kaatoivat vettä käsilleni ja kumarsivat minulle laskien kätensä polvien tasalle edessäni. Mutta takanani he nauroivat ja pilkkasivat minua, niin että kuulin sen hyvin, vaikka olin olevinani, kuin heidän pilkkapuheensa olisivat olleet vain kärpäsen surinaa korvissani. He vaikenivat heti, kun Nefernefcrnefer tuli alas, ja me söimme ja joimme yhdessä, ja lihaa oli viittä lajia ja leivoksia oli kahtatoista lajia, ja joimme sekoitettua viiniä, joka nousee nopeasti päähän. Lainoppinut kirjuri tuli ja kirjoitti caikki tarpeelliset paperit ja luovutin Neferneferneferille vanhempieni haudan Kuolleitten kaupungissa kaikkine varusteineen ja heidän talletuksensa temppelissä, niin että he menettivät ikuisen elämän ja mahdollisuuden suorittaa matkansa lännen maahan kuolemansa jälkeen. Painoin papereihin isäni sinetin ja kirjoitin hänen nimensä hänen puolestaan ja kirjuri otti toimittaakseen vielä samana päivänä paperit kuninkaan arkistoon, niin että ne saivat lain voiman. Mutta Neferneferneferille kirjuri antoi kuitin tästä kaikesta ja hän sulki sen välinpitämättömänä mustaan lippaaseensa ja maksoi kirjurille hänen vaivansa, niin että kirjuri poistui kumartaen ja laskien kätensä polvien tasalle edessämme.
Hänen mentyään sanoin: »Olen kirottu ja häpäisty tästä hetkestä lähtien ihmisten ja jumalien edessä, Nefernefernefer. Todista nyt, että tekoni on hintansa arvoinen.» Mutta hän hymyili ja sanoi: »Juo viiniä, veljeni, jotta sydämesi ilahtuisi.» Kun tahdoin kajota häneen, hän väisti minua ja kaatoi ruukusta viiniä maljaani. Jonkin ajan kuluttua hän katsoi aurinkoon ja sanoi: »Kas, päivä on kulunut ja pian on ilta. Mitä vielä haluat, Sinuhe?»
»Tiedät kyllä, mitä haluan», sanoin. Mutta hän kysyi: »Tiedät kai, mikä kaivo on syvin ja mikä kuoppa on pohjaton, Sinuhe. Siksi minun on jouduttava pukeutumaan ja maalaamaan kasvoni, sillä eräs kultainen malja odottaa minua koristaakseen huomenna taloani.» Kun tahdoin tarttua häneen, hän väisti minua ja nauroi kimeästi ja huusi kovalla äänellä, niin että palvelijat ryntäsivät sisään. Ja hän sanoi palvelijoilleen: »Mistä tämä sietämätön kerjäläinen on tullut talooni? Viskatkaa hänet joutuin ulos älkääkä päästäkö häntä enää milloinkaan oveni sisäpuolelle, ja jos hän vastustelee, lyökää häntä kepeillä.»
Palvelijat heittivät minut ulos viinistä ja vimmasta voimattomana ja tulivat uudelleen lyömään minua kepeillä, kun aloin kivellä takoa suljettua porttia. Mutta kun yhä karjuin ja huusin, niin että väkeä alkoi kerääntyä paikalle, he sanoivat: »Tämä humalainen mies loukkasi emäntäämme, joka asuu omassa talossaan eikä suinkaan ole mikään halveksittava nainen.» He löivät minut kepeillään tajuttomaksi ja jättivät minut makaamaan kadulle, missä ihmiset sylkivät päälleni ja koirat heittivät vettä vaatteilleni.
Mutta toipuessani ja havaitessani kurjuuteni en halunnut nousta, vaan makasin samalla paikalla liikahtamatta aamuun asti. Pimeys suojeli minua, ja minusta tuntui, kuin en koskaan enää voisi näyttää kasvojani kenellekään ihmiselle. Vallanperijä oli antanut minulle nimen 'Hän, joka on yksinäinen', ja totisesti olin yksinäisin maailman ihmisistä sinä yönä. Mutta aamunkoitteessa, kun väkeä alkoi jälleen liikkua kaduilla ja kauppiaat nostivat tavaransa näkyviin myymäläinsä eteen ja härät alkoivat kiskoa rekiään, nousin ja menin kaupungin ulkopuolelle ja piileskelin kaislikossa kolme päivää ja kolme yötä syömättä ja juomatta. Ruumiini ja sydämeni oli kuin yhtä ainoata haavaa, ja jos joku olisi sinä aikana puhutellut minua, olisin karjunut ääneen ja huutanut ja pelkäsin tulevani mielenvikaiseksi.
3
Kolmantena päivänä pesin kasvoni ja jalkani ja kuivuneen veren vaatteistani ja palasin kaupunkiin ja menin talooni. Mutta talo ei enää ollut minun ja sen portilla oli vieraan lääkärin lääkärinmerkki. Kutsuin Kaptahia ja hän tuli juosten ja nyyhkytti ilosta nähdessään minut ja kietoi käsin polviani.
»Herrani», hän sanoi, »sillä sydämessäni olet yhä isäntäni, tulipa kuka hyvänsä minua käskemään. Tänne on tullut nuori mies, joka luulee olevansa suuri lääkäri, hän koettelee vaatteitasi ja nauraa ilosta. Hänen äitinsä on jo käynyt keittiössä ja viskannut kuumaa vettä jaloilleni ja nimitellyt minua rotaksi ja sontakärpäseksi. Mutta potilaasi kaipaavat sinua ja sanovat, ettei hänen kätensä ole yhtä kevyt kuin sinun ja että hänen käsittelynsä tuottaa ylenmäärin kipuja eikä hän sitä paitsi tiedä heidän vaivojaan niinkuin sinä.»
Hän lörpötteli pitkään ja hänen ainoa punareunainen silmänsä oli täynnä pelkoa, kun hän katsoi minuun, niin että lopulta sanoin: »Kerro vain kaikki minulle, Kaptah. Sydän on jo kuin kivi rinnassani eikä mikään koske minuun.»
Silloin hän kohotti kätensä ilmaisemaan syvintä surua ja sanoi: »Ainoan silmäni olisin antanut, jos tämän surun olisin voinut sinulta säästää. Mutta tämä on paha päivä ja oli hyvä, että tulit. Sillä tiedä, että vanhempasi ovat kuolleet.»
»Isäni Senmut ja äitini Kipa», sanoin ja kohotin käteni, kuten tapa vaati, ja sydän liikahti rinnassani.
»Tänä aamuna mursivat oikeudenpalvelijat auki heidän talonsa annettuaan eilen heille häädön», kertoi Kaptah, »mutta he makasivat vuoteessaan eivätkä hengittäneet enää. Siksi saat tämän päivän aikaa korjataksesi heidän ruumiinsa Kuoleman taloon, sillä huomenna talo revitään, niin on uusi omistaja määrännyt.»
»Tiesivätkö vanhempani, miksi niin tapahtui?» kysyin enkä voinut katsoa orjaani.
»Isäsi Senmut tuli etsimään sinua», sanoi Kaptah. »Äitisi talutti häntä, koska hän ei nähnyt enää eteensä, ja he molemmat olivat vanhoja ja raihnaisia ja vapisivat kävellessään. Mutta en tiennyt, missä olit. Silloin isäsi sanoi, että ehkä niin oli parempi. Ja hän kertoi, että oikeudenpalvelijat olivat häätäneet hänet talostaan ja merkinneet sineteillä hänen lippaansa ja kaikki tavaransa, niin ettei heillä enää ollut muuta kuin risaisimmat vaatteet yllään. Hänen kysyessään, miksi niin tapahtui, olivat oikeudenpalvelijat nauraneet ja sanoneet, että hänen poikansa Sinuhe oli myynyt talon ja tavarat ja vanhempiensa haudan saadakseen kultaa huonolle naiselle. Kauan emmittyään isäsi pyysi minulta kuparia voidakseen jollakulla kirjurilla sanella sinulle kirjeen. Mutta taloosi oli tullut uusi mies ja juuri silloin hänen äitinsä tuli kutsumaan minua ja löi minua kepillä, koska kulutin aikaani puhelemalla kerjäläisten kanssa. Kai uskot minua, kun sanon, että olisin antanut isällesi kuparia, sillä vaikka en vielä ole ehtinyt varastaa uudelta isännältäni, on minulla säästössä kuparia ja hopeaakin, minkä olen varastanut sinulta ja entisiltä isänniltäni. Mutta kun palasin kadulle, olivat vanhempasi jo menneet ja uuden herrani äiti esti minut juoksemasta heidän jälkeensä ja sulki minut yöksi paistinkuoppaan, jotten karkaisi.»