Mutta minä sanoin: »Ota se ja siunatkoot kaikki Egyptin jumalat sinua ja säilyköön ruumiisi ikuisesti, sillä et itse tiedä, miten hyvän työn olet tehnyt minulle.»
Silloin hän otti olka vaatteen ja meni kohottaen vaatteen korkealle päänsä yläpuolelle ja nauraen ilosta. Mutta minä menin Kuoleman taloon pukeutuneena pelkkään lannevaatteeseen, kuten orjat ja häränajajat, palvellakseni ruumiinpesijoitä kolmekymmentä päivää ja kolmekymmentä yötä.
4
Olin lääkärinä luullut nähneeni kylliksi kuolemaa ja kärsimystä ja paatuneeni tuntemaan pahoja hajuja ja koskettelemaan paiseita ja märkiviä haavoja, mutta aloitettuani palveluni Kuoleman talossa huomasin, että olin vasta lapsi enkä tiennyt mitään. Köyhistä ei tosin ollut paljon vaivaa, sillä he lepäsivät rauhassa altaissaan lipeän ja suolan kitkerässä hajussa, ja opin pian käsittelemään koukkua, jolla heitä liikuteltiin. Mutta korkeamman asteen ruumiit vaativat enemmän taitoa, ja sisälmysten huuhteleminen ja sullominen ruukkuihin vaati paatunutta mieltä. Eniten paatumusta vaati kuitenkin huomio, että Ammon ryösti ihmisiä vielä enemmän vainajina kuin elävinä, sillä ruumiiden säilyttämisen hinnat vaihtelivat varallisuuden mukaan ja balsamoijat valehtelivat vainajien omaisille ja luettelivat monenlaisia kalliita öljyjä, voiteita ja säilytysaineita, joita vakuuttivat käyttävänsä, vaikka kaikki oli vain yhtä ja samaa ja sesamöljyä. Vain ylhäisten ruumiit valmistettiin kaikella taidolla, mutta muiden ruumiiden onteloihin ruiskutettiin öljyä, joka sulatti sisälmykset, ja niiden sisään tungettiin kaisloja, jotka oli kasteltu pihkassa. Mutta köyhille ei tehty senkään vertaa, vaan heidän annettiin kuivua, kun heidät oli kolmantenakymmenentenä päivänä vedetty koukulla altaasta, ja luovutettiin sitten omaisilleen.
Papit valvoivat Kuoleman taloa, mutta siitä huolimatta ruumiinpesijät ja balsamoijat varastivat, minkä ehtivät, ja pitivät sitä oikeutenaan. He varastivat yrttejä ja kalliita öljyjä ja voiteita ja liinasiteitä myydäkseen ne jälleen ja varastaakseen ne taas uudelleen eivätkä papit voineet heitä estää, sillä he osasivat ammattinsa, milloin viitsivät, eikä Kuoleman taloon ollut helppo saada työntekijöitä. Vain jumalten kiroamat ja rikolliset, jotka pakenivat viranomaisia, palkkautuivat ruumiinpesi joiksi ja heidät tunnettiin jo kaukaa suolan ja lipeän ja ruumiiden hajusta, joka tarttui heihin Kuoleman talossa, niin että ihmiset väistivät heitä eikä heitä päästetty sisään viinitupiin tai ilotaloihin.
Siksi ruumiinpesijät luulivat minua kaltaisekseen, kun olin itse tarjoutunut heidän apulaisekseen, eivätkä salanneet minulta tekojaan. Ellei minulle jo olisi tapahtunut sellaista, mikä oli vielä pahempaa, olisin kauhistunut ja paennut nähdessäni, miten he pilkkasivat ylhäistenkin ruumiita ja silpoivat niitä myydäkseen noidille ruumiinosia, joita noidat tarvitsevat. Jos on olemassa lännen maa, niinkuin toi voitin vanhempieni tähden, luulen monen vainajan hämmästyvän suuresti havaitessaan, miten vajaana aloittaa hankalan matkansa, vaikka onkin tallettanut kultaa temppeliin hautaansa varten.
Mutta suurin ilo syntyi Kuoleman talossa, kun sinne tuotiin nuoren naisen ruumis, eikä ollut väliä oliko nainen kaunis tai ruma. Häntä ei työnnetty heti altaaseen, vaan hän sai viipyä yön ruumiinpesijäin vuodekumppanina ja he riitelivät ja heittivät arpaa hänestä, kuka ensin saisi hänet vierelleen. Sillä niin suuri oli kauhu ruumiinpesijöitä kohtaan, ettei alhaisinkaan kanityttö suostunut iloitsemaan heidän kanssaan, vaikka he olisivat tarjonneet kultaa hänelle, eivätkä edes neekerinaiset huolineet heitä luokseen, vaan pelkäsivät liiaksi heitä. Ennen he olivat keränneet varoja ja ostaneet orjatyttöjä yhteiseksi ilokseen, milloin orjia myytiin halvalla suurten sotaretkien jälkeen, mutta niin kauhea oli elämä Kuoleman talossa, että sinne tuotu nainen, orjakin, pian menetti järkensä ja piti melua ja herätti pahennusta, kunnes pappien oli pakko kieltää naisorjien myyminen Kuoleman taloon. Sen jälkeen ruumiinpesijät valmistivat itse ruokansa ja pesivät itse vaatteensa ja tyytyivät iloitsemaan ruumiiden kanssa. Mutta itse he sanoivat selitykseksi, että joskus suuren kuninkaan aikana Kuoleman taloon tuotu nainen oli herännyt henkiin ruumiinpesi jäin käsissä, mikä oli suuri ihme Ammonin kunniaksi ja ilo naisen vanhemmille ja aviomiehelle. Sen tähden heidän hurskas velvollisuutensa oli koettaa edelleen tehdä ihmeitä ja lämmittää kamalalla lämmöllään naisia, jotka tuotiin Kuolleiden taloon, elleivät nämä olleet niin vanhoja, ettei heidän henkiinheräämisestään enää ollut iloa kenellekään. Mutta tiesivätkö papit, että näin tapahtui, sitä en voi sanoa, sillä kaikki tämä tapahtui salaa ja öisin, kun Kuoleman talo oli suljettu.
Sillä joka kerran oli astunut Kuoleman taloon ja palkkautunut ruumiin pesi jaksi, hän poistui sieltä vain harvoin välttääkseen ihmisten pilkkaa ja eli elämänsä ruumiiden keskellä. Ensimmäisinä päivinä pidin heitä kaikkia jumalan kiroamina ja heidän puheensa heidän pilkatessaan ruumiita ja häväistessään niitä kauhistivat korviani. Mutta ensimmäisinä päivinä näin vain riettaimmat ja häijyimmät, jotka ilokseen komentelivat minua ja antoivat minun suorittaa alhaisimmat työt, mutta myöhemmin opin huomaamaan, että ruurriiinpesijäin ja balsamoijain joukossa oli myös taitavia ammattimiehiä, joiden tieto periytyi etevimmästä etevimpään ja jotka pitivät tehtäväänsä suuressa arvossa ja kaikista tehtävistä tärkeimpänä. Jokaisella heistä oli erikoisalansa ja tehtävänsä kuten lääkäreillä Elämän talossa, niin että yksi hallitsi vainajan päätä, toinen vatsaa, kolmas sydäntä, neljäs keuhkoja, kunnes ruumiin kaikki osat oli säilytetty kestämään ikuisesti.
Heidän joukossaan oli muuan Ramose, jo vanha mies, jonka tehtävä oli hankalin kaikista. Hän näet irroitti ja poisti pihdeillään ruumiin aivot nenän kautta huuhdellen sen jälkeen kallon puhdistavilla öljyillä. Hän huomasi käsieni taitavuuden ja ihmetteli sitä ja alkoi opettaa minua, niin että kun puolet ajastani Kuoleman talossa oli kulunut, hän teki minut apulaisekseen ja oloni kävi siedettävämmäksi. Joskin kaikki ruumiinpesijät silmissäni olivat riivattuja ja eläinten kaltaisia, niin että heidän ajatuksensa ja puheensa eivät olleet enää samanlaisia kuin ihmisten, jotka elivät auringonvalossa, niin Ramose eläimenä muistutti eniten kilpikonnaa, joka elää hiljaisena kuorensa sisässä. Myös hänen niskansa oli köyry kuin kilpikonnan ja kasvonsa ja käsivartensa ryppyiset kuin kilpikonnan. Minä autoin häntä hänen työssään, joka oli puhtain ja arvokkain työ Kuoleman talossa, ja hänen valtansa oli niin suuri, etteivät muut enää rohjenneet säikytellä minua ja viskellä sisälmyksiä ja ruumiiden likaa päälleni. Mutta mistä hänen valtansa johtui, sitä en tiedä, sillä hän ei koskaan korottanut ääntään.
Nähdessäni, miten kaikki ruumiinpesijät varastivat ja miten vähän köyhien ruumiita autettiin säilymään, vaikka maksu oli suuri, päätin auttaa vanhempiani minkä voin ja varastaa heille ikuisen elämän. Sillä syntini heitä kohtaan oli mielestäni jo niin suuri, ettei varkaus sitä voinut enää mustemmaksi muuttaa. Ramose opetti hyvyydessään minua, mitä ja miten paljon minun sopi kultakin ylhäiseltä ruumiilta varastaa, sillä hän käsitteli vain ylhäisiä ruumiita ja minä olin hänen apulaisensa. Siten saatoin vetää vanhempieni ruumiit koukulla köyhien altaasta ja täyttää heidän ontelonsa pihkaisilla kaisloilla ja kietoa heidät liinasi teisiin, mutta sen enempää en heidän hyväkseen voinut tehdä, sillä varkaudella oli tarkat rajansa, joita ei Ramosenkaan sopinut ylittää.