Mutta silloin en vielä ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, vaan luulin häntä hupsuksi. Siksi peseydyin ja puhdistauduin parhaani mukaan ja astuin ulos Kuoleman talosta ja ruumiinpesijät huusivat kirouksia jälkeeni ja pilkkasivat minua. Pahaa he eivät sillä kuitenkaan tarkoittaneet, sillä se oli vain heidän tapansa puhua toisilleen eivätkä he muuta tapaa osanneet. He auttoivat minua kantamaan ulos häränvuodan, johon olin neulonut vanhempieni säilytetyt ruumiit. Mutta vaikka olin puhdistautunut, väistivät ihmiset minua ja pitelivät nenäänsä ja tekivät häpäiseviä eleitä, niin syvälle oli Kuoleman talon haju syöpynyt minuun, eikä kukaan suostunut soutamaan minua virran poikki. Siksi odotin yön tuloa ja vartijoita pelkäämättä varastin rannasta kaislaveneen ja soudin vanhempieni ruumiit virran poikki Kuolleitten kaupunkiin.
5
Kuolleitten kaupunkia vartioitiin tarkasti myös öisin enkä löytänyt ainoatakaan vartioimatonta hautaa, johon olisin voinut piilottaa vanhempieni ruumiit, niin että he olisivat eläneet ikuisesta ikuiseen ja saaneet nauttia uhreista, joita tuotiin rikkaille ja ylhäisille. Siksi kannoin häränvuodan selässäni erämaahan ja aurinko poltti selkäni ja vei voiman jäsenistäni, niin että huohotin ja luulin kuolevani. Mutta kannoin häränvuodan selässäni vuorille pitkin vaarallisia polkuja, joita vain ruumiinrosvot uskalsivat käyttää, ja vein sen kiellettyyn laaksoon, jonne faraot on haudattu. Shakaalit haukkuivat yöllä ja erämaan myrkylliset käärmeet sähisivät minulle ja skorpioneja liikkui kuumilla kallioilla, mutta en pelännyt, sillä sydämeni oli turtunut kaikilta vaaroilta, ja vaikka olin nuori, olisin tervehtinyt kuolemaa iloiten, jos kuolema olisi halunnut minua. Palattuani taas päivänvaloon ja nähtyäni ihmisiä tunsin häpeäni katkerana kuin lipeän eikä elämällä ollut mitään tarjottavana minulle.
Silloin en tiennyt vielä, että kuolema väistää ihmistä, joka ikävöi kuolemaa, ja että kuolema tavoittelee vain sellaista, jonka sydän on kiinni elämässä. Siksi käärmeet väistyivät tieltäni eivätkä skorpionit vahingoittaneet minua eikä päivänpaahde erämaassa pystynyt tukehduttamaan minua. Myös kielletyn laakson vartijat olivat sokeita ja kuuroja eivätkä nähneet minua eivätkä kuulleet kivien kolinaa laskcutuessani laaksoon. Sillä jos he olisivat minut nähneet, he olisivat viipymättä tappaneet minut ja jättäneet ruumiini shakaalien syötäväksi. Mutta tulin yöllä ja kenties vartijat pelkäsivät laaksoa, jota vartioivat, sillä papit olivat noituneet ja taikoneet kaikki kuninkaiden haudat väkevimmällä noituudellaan. Jos he näkivät minut laaksossa ja kuunvalossa kantamassa häränvuotaa selässäni tai kuulivat kivien kolisevan vuorenrinteellä, niin he kenties käänsivät kasvonsa pois ja peittivät päänsä vaatteillaan luullen kuolleitten vaeltavan laaksossa. Sillä minä en väistänyt ketään enkä voinut edes väistää, koska en tiennyt vartioiden sijoituspaikkoja, enkä piilotellut itseäni. Niin avautui edessäni kielletty laakso kuolemantyynenä ja hiljaisena ja kaikessa kolkkoudessaan majesteettisempana silmissäni kuin faraot koskaan olivat olleet valtaistuimellaan elämänsä päivinä.
Kiersin laaksossa koko yön löytääkseni suuren faraon haudan kiinnimuuratun oviaukon, jonka papit olivat sineteillään sulkeneet, sillä päästyäni näin pitkälle oli mielestäni vain paras kyllin hyvää vanhemmilleni. Tahdoin myös löytää haudan, jonka farao ei ollut astunut Ammonin veneeseen liian kauan sitten, jotta hänen uhrinsa olisivat olleet yhä tuoreet ja palvelus hänen kuoHntemppelissään virran rannassa moitteetonta, sillä vain paras oli kyllin hyvää vanhemmilleni, kun en voinut antaa heille omaa hautaa.
Kuun laskiessa kaivoin hiekkaan suuren faraon haudan oviaukon viereen kuopan ja hautasin siihen häränvuodan, johon olin neulonut vanhempieni ruumiit, ja peitin sen hiekalla. Etäällä erämaassa haukkuivat shakaalit, niin että tiesin Anubiksen liikkuvan erämaassa ja pitävän huolen vanhemmistani ja saattavan heitä viimeisellä matkalla. ja Osiriksen edessä tiesin vanhempieni sydänten kestävän suuren punnitsijan kokeen ilman pappien kuoleman kirjoja ja ulkoa opeteltuja valheita, joihin rikkaat turvautuvat. Siksi täytti suuri kevennys mieleni, kun käsilläni loin hiekkaa vanhempieni ylle. Sillä tiesin heidän elävän ikuisesta ikuiseen suuren faraon läheisyydessä ja nauttivan nöyrästi hänelle osoitetuista hyvistä uhrista. Lännen maassa he saivat soutaa faraon laivassa ja syödä faraon leipää ja juoda faraon viiniä. Sen minä sain aikaan panemalla ruumiini alttiiksi kielletyn laakson vartijain keihäille, mutta ansioksi sitä ei minulle voi lukea, sillä en pelännyt heidän keihäitään, koska kuolema olisi sinä yönä ollut minulle myrhaa suloisempi.
Mutta lapioidessani hiekkaa umpeen osui käteni kovaan ja sain käteeni pyhän kuoriaisen, joka oli kaiverrettu punaiseen kiveen, ja sen silminä oli pienet jalokivet ja se oli kaiverrettu täyteen pyhiä merkkejä. Silloin vavistus valtasi minut ja kyyneleni valuivat hiekkaan, sillä keskellä kuoleman laaksoa luulin saaneeni vanhemmiltani merkin, että he olivat tyytyväisiä ja että heidän oli hyvä olla. Niin tahdoin ajatella, vaikka tiesin, että kuoriainen oli varmaan pudonnut faraon hautavarusteista ja hukkunut hiekkaan.
Kuu laski ja taivas kävi kalmanharmaaksi. Kumarruin hiekkaan ja kohotin käteni ja hyvästelin isäni Senmutin ja äitini Kipan. Kestäköön heidän ruumiinsa ikuisesti ja olkoon heidän elämänsä suloinen lännen maassa, sillä vain heidän tähtensä tahtoisin, että olisi olemassa lännen maa, vaikka en sitä enää usko. Sitten lähdin pois enkä katsonut enää taakseni. Mutta kädessäni kannoin pyhää kuoriaista ja sen voima oli väkevä, sillä vartijat eivät nähneet minua, vaikka minä näin heidät, kun he nousivat majoistaan ja sytyttivät tulensa valmistaakicen ruokaa. Kuoriainen oli hyvin väkevä, sillä jalkani ei luiskahtanut kallioilla eivätkä skorpionit ja käärmeet kajonneet minuun, vaikka en enää kantanutkaan härän vuotaa selässäni. Samana iltana pääsin takailin Niilin rantaan ja join Niilin vettä ja vajosin maahan ja nukuin kaislikossa. Jalkani olivat veriset ja haavoittuneet ja käteni olivat veriset ja nahattomat ja erämaa oli sokaissut silmäni ja ruumiini oli punaiseksi palanut ja täynnä rakkoja. Mutta minä elin eikä kipu estänyt untani, sillä olin hyvin väsynyt.
6
Aamulla heräsin sorsien huutoon kaislikossa ja Ammon souti kultaisessa veneessään pitkin taivasta ja virran takaa kantautui korviini kaupungin humu. Veneet ja laivat uivat pitkin virtaa puhtain purjein ja pesijänaiset läiskyttivät kurikoitaan ja nauroivat ja huusivat äänekkäästi työtä tehdessään. Aamu oli nuori ja kirkas, mutta sydämeni oli tyhjä ja elämä oli tuhkaa käsissäni.
Ruumiini kivut tuottivat minulle iloa, sillä ne antoivat jonkin tarkoituksen olemassaololleni. Sillä tähän asti minulla oli ollut päämäärä ja ainoa tehtäväni oli ollut hankkia vanhemmilleni ikuinen elämä, onka olin heiltä ryöstänyt siten ajaen heidät ennenaikaiseen kuolemaan. Tekoni oli nyt hyvitetty sillä tavoin kuin voin, mutta sen jälkeen ei elämälläni ollut muuta tarkoitusta tai päämäärää. Ylläni oli vain risainen lannevaate kuin orjilla, selkäni oli palanut rupiseksi eikä minulla ollut pienintä kuparipalasta, jolla olisin ostanut ruokaa. Jos likaisin liikkua, tiesin, että pian tulisi hetki, jolloin joutuisin vartijain eteen ja he huutaisivat minulle ja kysyisivät, kuka ja mistä olen, enkä voisi vastata tähän, sillä uskoin, että Sinuhen nimi oli kirottu ja häväisty ainaisiksi ajoiksi. Siksi en myöskään voinut mennä ystävieni luokse, sillä en tahtonut heidän jakavan minun häpeääni enkä myöskään tahtonut heidän kohottavan käsiään torjuvasti edessäni ja kääntävän selkänsä minulle, koska se olisi tuottanut heille karvasta mieltä. Kylliksi pahaa olin näet jo mielestäni saanut aikaan.