»Jos tahdot, luen kirjoituksen sinulle», sanoin, »sillä osaan lukea.» »Säilyköön ruumiisi ikuisesti», hän sanoi, »jos tahdot tehdä minulle palveluksen. Sillä olen köyhä mies ja uskon kaiken, mikä on kirjoitettu. Siksi tahdon tietää, mitä Anukiksesta on kirjoitettu, ennen kuin kuolen.»
Hän voiteli ruumiini öljyllä ja pesi lannevaatteeni vedessä. Menimme yhdessä Kuolleitten kaupunkiin, eivätkä vartijat estäneet meitä. Kävelimme hautarivien välitse, kunnes hän näytti minulle suuren haudan, jonka eteen oli kannettu lihaa ja monenlaisia leivoksia, hedelmiä ja kukkia. Myös sinetöity viiniruukku oli kannettu haudan eteen. Nenätön söi uhreista ja antoi minullekin ja pyysi sitten, että lukisin, mitä haudan oveen oli kirjoitettu. Luin hänelle:
»Minä, Anukis, kasvatin viljaa ja istutin hedelmäpuita ja satoni olivat suuret, sillä pelkäsin jumalia ja uhrasin jumalille viidenneksen kaikesta sadostani. Niili tervehti minua suosiollisesti eikä tiluksillani kukaan kärsinyt nälkää elämäni päivinä eivätkä naapurini kärsineet nälkää, sillä ohjasin veden heidän pelloilleen ja ruokin heitä viljalla huonoina vuosina. Minä kuivasin orpojen kyynelet enkä rosvonnut leskiä, vaan annoin anteeksi kaikille heidän velkansa, niin että maan äärestä toiseen siunattiin nimeäni. Joka menetti härän, hänelle minä, Anukis, annoin terveen härän. Rajakiviä varoin siirtämästä enkä estä nyt vettä juoksemasta naapurieni pelloille, vaan olin oikeamielinen ja hurskas kaikkina elämäni päivinä. Kaiken tämän tein minä, Anukis, jotta jumalat olisivat minulle suosiollisia ja tekisivät matkani helpoksi lännen maahan.»
Nenätön kuunteli hartaasti ja luettuani loppuun hän itki katkerasti ja sanoi: »Olen köyhä mies ja uskon kaiken, mikä on kirjoitettu. Näen siis, että Anukis oli hurskas mies ja häntä kunnioitetaan hänen kuolemansa jälkeen. Myös tulevat sukupolvet lukevat kirjoituksen hänen hautansa ovesta ja kunnioittavat häntä. Mutta minä olen rikollinen ja kurja eikä minulla ole korvia eikä nenää, niin että jokainen ihminen näkee häpeäni, ja kun kuolen, heitetään ruumiini virtaan eikä minua enää ole. Eikö siis kaikki tässä maailmassa ole mitä suurin turhuus?»
Hän avasi sinetin viiniruukusta ja joi viiniä. Vartija tuli hänen luokseen ja uhkasi häntä kepillä, mutta hän sanoi: »Anukis teki minulle paljon hyvää elämäni päivinä. Siksi tahdon kunnioittaa hänen muistoaan syömällä ja juomalla hänen hautansa ääressä. Mutta jos kajoat minuun tai ystävääni, joka seisoo vieressäni ja on oppinut mies, koska osaa lukea kirjoituksia, tai jos huudat muita vartijoita avuksesi, niin tiedä, että meitä on monta vankkaa miestä kaislikossa ja monella meistä on veitset ja tulemme yöllä ja leikkaamme kurkkusi poikki. Se pahoittaisi kuitenkin mieltäni, sillä olen hurskas mies ja uskon jumaliin enkä tahdo tehdä vääryyttä kenellekään. Siksi on parempi, että annat meidän olla rauhassa etkä ole meitä näkevinäsi. Itseli takia niin on parempi.»
Hän mulkoili vartijaan ja oli hirveä nähdä ryysyissään nenättömänä ja korvattomana, niin että vartija uskoi häntä ja katseli ympärilleen ja meni pois. Me söimme ja joimme Anukiksen haudan ääressä, ja uhrikatos oli viileä ja varjoisa, ja juotuaan viiniä nenätön sanoi:
»Nyt ymmärrän, että olisi ollut parempi, jos vapaaehtoisesti olisin antanut tyttäreni Anukikselle. Kenties hän olisi antanut minun pitää majani ja kenties hän olisi antanut lahjojakin minulle, sillä tyttäreni oli kaunis ja viaton, vaikka hän nyt onkin vain Anukiksen palvelijain kulunut makuumatto. Nyt tiedän, että maailmassa ei ole muuta oikeutta kuin rikkaan ja väkevän oikeus eikä köyhän sana kuulu faraon korviin.»
Hän kohotti ruukkua käsissään ja nauroi äänekkäästi ja sanoi: »Maljasi, oikeamielinen Anukis, ja säilyköön ruumiisi ikuisesti, sillä minulla ei ole halua tulla perässäsi lännen maahan, jossa jumalien estämättä vietätte iloista elämää, sinä ja kaltaisesi. Kuitenkin olisi mielestäni oikein, jos vielä jatkaisit hyvyyttäsi maan päällä ja tasaisit kanssani kultamaljat ja korut, jotka on säilytetty hautaasi. Siksi aion ensi yönä tulla tervehtimään sinua, jos kuu menee pilveen.»
»Mitä puhut, Nenätön?» sanoin pelästyneenä ja vaistomaisesti tein käsilläni Ammonin pyhät merkit. »Et kai vain aio ryhtyä haudanryöstäjäksi, sillä se on häpeällisin rikos kaikista rikoksista jumalien ja ihmisten edessä.»
Mutta Nenätön sanoi viinistä hurjistuneena: »Puhut sontaa oppineesti, mutta Anukis on minun velalliseni enkä ole yhtä armelias kuin hän, vaan perin saatavani. Jos aiot estää minua, katkaisen niskasi, mutta jos olet viisas, autat minua, sillä neljä silmää näkee paremmin kuin kaksi ja yhdessä jaksamme kantaa pois haudasta enemmän kuin yksin jaksan kantaa, kun hauta kerran on murrettu auki, jos kuu ei paista ensi yönä.»
»En halua piestynä riippua muurilta pää alaspäin», sanoin peloissani. Mutta kun aloin ajatella, huomasin, että häpeäni tuskin suurenisi, vaikka ystäväni näkisivät minut riippumassa muurilta pää alaspäin, eikä kuolema sinänsä peloittanut minua.
Siksi söimme ja joimme ja juotuamme ruukun tyhjäksi särjimme sen ja viskelimme sirpaleilla hautoja ympärillämme. Eivätkä vartijat huutaneet meille, vaan kääntyivät selin meihin, sillä he olivat peloissaan. Yöksi souti sotilaita kaupungista Kuolleitten kaupunkiin suojelemaan hautoja, mutta uusi farao ei ollut antanut heille lahjoja, niinkuin oli tapana kruunauksen jälkeen. Siksi he napisivat ja sytyttivät soihtuja ja alkoivat murtaa auki hautoja ja ryöstää niitä juotuaan ensin viiniä, sillä viiniruukkuja oli paljon hautojen uhrikatoksissa. Eikä kukaan estänyt Nenätöntä ja minua, kun mursimme auki Anukiksen haudan ja kaadoimme hänen arkkunsa ja veimme mukanamme kultaisia maljoja ja kalleuksia niin paljon kuin jaksoimme kantaa. Aamunkoitteessa oli rannassa koko joukko syyrialaisia kauppiaita, jotka olivat valmiit ostamaan haudoista rosvottuja tavaroita viedäkseen ne veneissään alas virtaa. Me myimme heille saaliimme ja saimme kultaa ja hopeaa lähes kaksisataa debeniä ja tasasimme sen keskenämme sen mukaan, miten paino oli leimattu kultaan ja hopeaan. Mutta hinta, jonka saimme haudan kalleuksista, oli vain pieni osa niiden todellisesta hinnasta, ja kulta, jonka saimme, oli sekoitettua kultaa. Silti Nenätön riemuitsi suuresti ja sanoi: