»Minusta tulee rikas mies, sillä totisesti tämä ammatti on kannattavampi kuin taakkojen kantaminen laiturilla tai veden nostaminen kasteluojista pellolle.» Mutta minä sanoin: »Ruukku menee kaivolle, kunnes se särkyy.» Siksi erosimme ja palasin kauppiaan veneessä takaisin toiselle rannalle ja Thebaan. Ostin itselleni uudet vaatteet ja söin ja join viinituvassa, sillä Kuoleman talon haju alkoi jo hälvetä minusta. Mutta pitkin päivää kantautui joen poikki Kuolleitten kaupungista torvien toitotus ja aseiden helinä. Sotavaunut ajoivat pitkin hautojen käytäviä ja faraon henkivartijat metsästivät keihäillään rosvoavia sotilaita ja kaivoksista palanneita, niin että heidän kuolinparkaisunsa kuuluivat kaupunkiin asti. Sinä iltana oli muuri täynnä pää alaspäin riippuvia ruumiita ja järjestys palautui Thebaan.
7
Maattuani yöni majatalossa menin entisen taloni luokse ja kutsuin Kaptahia. Kaptah tuli ontuen ja hänen poskensa oli paisunut lyönneistä, mutta minut nähdessään hän alkoi itkeä ilosta ainoalla silmällään ja heittäytyi jalkoihini ja sanoi: »Herrani, sinä palasit, vaikka luulin jo, että olet kuollut. Sillä ajattelin, että jos eläisit, palaisit varmaan pyytämään minulta lisää kuparia ja hopeaa. Niin on näet, että joka kerran antaa, hän joutuu aina antamaan. Mutta et tullut, vaikka linua varten olen varastanut uudelta herraltani, hajotkoon hänen ruumiinsa, niin paljon kuin suinkin olen ehtinyt, kuten näet poskestini ja polvesta, johon hän eilen potkaisi. Hänen äitinsä, krokotiili, hajotkoon hän tomuksi, on uhannut myydä minut ja siksi olen suuresti peloissani. Niin että lähdetään kiireesti pois tästä pahasta talosta, herrani, ja minä karkaan kanssasi.»
Epäröin, ja hän varmaan ymmärsi väärin epäröintini, sillä hän sanoi: »Olen tosiaan varastanut niin paljon, että muutamia aikoja voin elättää sinut, herrani, ja kun varani loppuvat, voin tehdä työtä puolestasi, kunhan vain otat mukaasi minut tämän emäkrokotiilin ja hänen poikansa käsistä.»
»Tulin vain maksamaan velkani sinulle, Kaptah», sanoin ja laskin hänen käteensä kultaa ja hopeaa, moninkertaisesti sen summan, minkä hän oli minulle antanut. »Mutta jos tahdot, voin ostaa sinut herraltasi vapaaksi, niin että voit mennä, mihin haluat.»
Tuntiessaan kullan ja hopean painon käsissään Kaptah joutui suunniltaan ilosta ja alkoi hyppiä, vaikka oli jo vanha mies, eikä enää muistanut ontumistaan. Mutta sitten hän häpesi ja sanoi: »Tosin itkin katkerasti antaessani säästöni sinulle, mutta älä lue sitä viaksi minulle. Jos taas vapauttaisit minut, niin minne menisin, kun koko ikäni olen ollut orja. Ilman sinua olen kuin sokea kissanpoika tai vuona, jonka emo on hylännyt. Eikä sinun sovi kuluttaa kallista kultaa vapauttaakvesi minut, sillä miksi maksaisit siitä, mikä jo on omasi.» Hän räpytteli viekkaasti ainoata silmäänsä ja tekeytyi ovelan näköiseksi. »Sinua odottaessani olen tiedustellut joka päivä laivavuoroja», hän sanoi. »Parhaillaan tekee lähtöä Simyraan iso ja tukevan näköinen laiva, jossa ehkä uskaltaisi matkustaa, jos uhraisi riittävästi jumalille. On vain niin ikävästi, etten vielä ole löytänyt riittävän väkevää jumalaa hylättyäni Ammonin, joka sai aikaan pelkkää vahinkoa. Olen uutterasti tiedustellut lukuisia jumalia ja olen koetellut myös faraon uutta jumalaa, jonka temppeli on jälleen avattu ja jossa käy paljon väkeä päästäkseen faraon suosioon. Mutta kerrotaan faraon sanoneen, että hänen jumalansa elää totuudesta, ja siksi pelkään, että hänen jumalansa on perin hankala jumala, josta minulle tuskin on hyötyä.»
Muistin kuoriaisen, jonka olin löytänyt, ja annoin sen Kaptahille tanoen: »Tässä on sinulle jumala, joka on hyvin väkevä, vaikka pieni kooltaan. Talleta hänet hyvin, sillä luulen hänen tuottavan onnea meille, koska minulla on jo kultaa pussissani. Pukeudu siis syyrialaiseksi ja karkaa, jos tosiaan haluat, mutta älä syytä minua, jos joudut kiinni karkulaisena. Auttakoon tämä pieni jumala sinua, sillä ehkä tosiaan on paras säästää varamme, jotta saamme maksetuksi matkan Simyraan. Thebassa en näet enää voi katsoa ketään ihmistä kasvoihin enkä muuallakaan koko Egyptinmaassa. Siksi lähden pois, koska minun ilmeisesti täytyy jossakin elää, enkä milloinkaan enää palaa takaisin Thebaan.»
Mutta Kaptah sanoi: »Vannomatta paras, herrani, sillä huomisesta päivästä ei tiedä kukaan, ja mies, joka on kerran juonut Niilin vettä, ei saa janoaan sammutetuksi muulla vedellä. Mutta muuten ajatuksesi ja päätöksesi on viisas, ja vielä viisaammin teet, kun otat minut mukaasi, sillä ilman minua olet kuin lapsi, joka ei itse pysty kapaloitaan sitomaan. Enkä tiedä, mitä pahaa olet tehnyt, vaikka silmäsi menevätkin nurin siitä puhuessasi, mutta olet vielä nuori ja unohdat kerran. Ihmisen teko on näet kuin kivi, joka viskataan veteen. Se polskahtaa kovin ja vesi kuohahtaa, mutta tuokion kuluttua vesi on jälleen tasainen eikä kivestä näy jälkeäkään. Sellainen on myös ihmisten muisti. Kun aikaa on riittävästi kulunut, ovat kaikki unohtaneet sinut ja tekosi ja voit palata ja toivon, että olet niin mahtava ja rikas silloin, että voit varjella myös minua, jos sattumalta karanneiden orjien etsintäluettelo tuottaisi minulle hankaluuksia.»
»Lähden enkä milloinkaan palaa», sanoin päättävästi, mutta samassa uusi emäntä huusi Kaptahia kimakalla äänellä. Menin pois ja odotin häntä kadunkulmassa, ja jonkin ajan kuluttua hän tuli mukanaan kori ja korissa mytty ja helistellen kuparinpaloja kourassaan.
»Kaikkien krokotiilien emo lähetti minut torille ostoksille», hän sanoi suuresti iloiten. »Tosin hän antoi minulle aivan liian vähän kuparia kuten tavallisesti, mutta lisä on pienikin lisä matkalla, sillä luulen Simyran olevan sangen kaukana täältä.»
Hänellä oli mukanaan korissa pukunsa ja tekotukkansa. Menimme rantaan ja hän vaihtoi vaatteita kaislikossa ja ostin hänelle komean sauvan, jollaisia ylhäisten palvelijat ja esijuoksijat käyttävät. Sitten menimme laitureille, joihin Syyrian laivat laskevat, ja löysimme suuren laivan, jonka keulasta perään juoksi miehenpaksuinen touvi ja mastossa liehui lähtöviiri. Kapteeni oli syyrialainen ja iloitsi suuresti kuullessaan, että olin lääkäri, sillä hän kunnioitti Egyptin lääketaitoa ja monet hänen merimiehistään olivat sairaita. Kuoriainen tuotti toliaan meille onnea, sillä hän kirjoitti meidät laivan kirjaan eikä ottanut meiltä maksua matkasta, kunhan itse kustansimme ateriamme. Tästä lähtien Kaptah kunnioitti kuoriaista jumalana, voiteli sen joka päivä hyvällä voiteella ja kantoi sitä kiedottuna kalliiseen kankaaseen.
Laiva irtautui laiturista, orjat alkoivat soutaa ja matkustettuamme kahdeksantoista päivää tulimme molempien valtakuntain rajalle ja matkustettuamme vielä kahdeksantoista päivää tulimme kohtaan, jossa virta haarautuu kahdeksi laskeakseen mereen, ja vielä kaksi päivää matkustettuamme oli meri edessämme. Sivuutimme matkallamme kaupunkeja ja temppeleitä, näimme peltoja ja karjalaumoja, mutta Egyptin rikkaus ei ilahduttanut sydäntäni, vaan himoitsin maltittomasti, että matka joutuisi ja pääsisin pois mustasta maasta. Mutta kun meri oli edessämme eikä sen vastapäistä rantaa näkynyt, kävi Kaptah levottomaksi ja kysyi, eikö sittenkin ollut parempi nousta maihin ja matkustaa maitse Simyraan, vaikka matka olisi hankala ja rosvot ahdistaisivat meitä. Hänen levottomuutensa kasvoi, kun soutajat ja merimiehet hyvän tavan mukaan alkoivat valittaa ja haavoittivat kasvojaan terävillä kivillä, niin että veri vuoti, välittämättä kapteenin kielloista, sillä hän ei halunnut säikyttää matkustajia, joita laivassa oli paljon. Laivan nimi oli 'Nokkakala'. Kapteeni antoi ruoskia soutajia ja merimiehiä, mutta tämä ei suinkaan vähentänyt heidän parkuaan ja valitustaan, niin että myös monet matkustajat alkoivat katkerasti valittaa ja uhrasivat jumalilleen. Egyptiläiset huusivat Ammonia avukseen ja syyrialaiset repivät partojaan ja kutsuivat Simyran, Sidonin, Bybloksen ynnä muiden kaupunkien Baaleja riippuen siitä, mistä olivat kotoisin.