»Ollakseni rehellinen, Sinuhe, olen muuttunut suuresti viime näkemästä, sillä ihminen, joka elää tämän faraon läheisyydessä, muuttuu väkisinkin, vaikka ei tahtoisi. Hän tekee minut levottomaksi, sillä hän ajattelee paljon ja puhuu jumalastaan, joka on toisenlainen kuin muut jumalat, niin että minullakin Thebassa oli usein tunne, ikään kuin muurahaisia olisi kävellyt pääkopassani enkä saanut unta öisin juomatta viiniä ja makaamatta naisten kanssa pääni selvittämiseksi. Niin merkillinen on hänen jumalansa. Eikä hänen jumalallaan ole muotoa, vaikka hän on kaikkialla, ja hänen kuvansa on pyöreä ja hän siunaa käsillään kaikkia luotuja eikä orjalla ja ylhäisellä ole eroa tämän jumalan edessä. Sano minulle, Sinuhe, eikö tämä kaikki ole sairaan miehen puhetta, enkä osaa ajatella muuta kuin että kipeä apina on purrut häntä hänen ollessaan pieni. Sillä eihän kukaan muu kuin hullu'voi ajatella, että khabirit karkotettaisiin vuodattamatta verta. Kunhan kuulet heidän karjuvan taistelussa, niin tiedät, että olen oikeassa. Mutta farao pesköön kätensä, jos se on hänen tarkoituksensa. Minä otan mielelläni synnin päälleni hänen jumalansa edessä ja sotken khabirit sota vaunujeni alle.»
Hän joi lisää viiniä ja sanoi: »Horus on minun jumalani eikä minulla ole mitään Ammoniakaan vastaan, sillä Thebassa olen oppinut lukuisia, oivallisia kirouksia hänen nimiinsä ja ne tehoavat sotilaihin. Mutta ymmärrän kyllä, että Ammon on käynyt liian mahtavaksi ja että uusi jumala kilpailee sen tähden Ammonin kanssa faraon vallan vahvistamiseksi. Sen on suuri kuninkaallinen äiti minulle itse sanonut, ja myös pappi Eje, joka nykyään kantaa käyräsauvaa kuninkaan oikealla puolella, on vahvistanut tämän. Atoninsa avulla he aikovat kaataa Ammonin tai ainakin rajoittaa Ammonin valtaa, sillä eihän sovi, että Ammonin papit hallitsevat Egyptiä kuninkaan yläpuolella. Tämä on valtioviisautta ja oikein ja sotilaana ymmärrän hyvin, miksi uusi jumala on välttämätön. Eikä minulla olisi mitään vastaan, jos farao tyytyisi rakentamaan hänelle temppeleitä ja palkkaamaan hänelle pappeja, mutta farao ajattelee liiaksi jumalaansa ja puhuu hänestä eikä tapahdu mitään asiaa niin, ettei hän ennemmin tai myöhemmin johtaisi puhetta jumalaansa. Tällä hän tekee ihmiset ympärillään vielä hullummiksi kuin hän itse on. Hän sanoo elävänsä totuudesta, mutta totuus on kuin terävä veitsi lapsen käsissä, ja vielä vaarallisempi totuus on hullun käsissä, sillä veistä on pidettävä tupessa ja käytettävä vain todellisen tarpeen vaatiessa. Niin on myös totuuden laita eikä kenellekään totuus ole vaarallisempi kuin hallitsijalle ja käskijälle.»
Hän joi viiniä ja sanoi: »Kiitän haukkaani, että pääsin pois Thebasta, sillä Theba kuohuu kuin käärmeitten pesä hänen jumalansa tähden enkä tahdo sekaantua jumalien välisiin kiistoihin. Ammonin papit kertovat jo monenlaisia rivoja juttuja hänen syntyperästään ja yllyttävät kansaa hänen jumalaansa vastaan. Myös hänen avioliittonsa on herättänyt närkästystä, sillä Mitannin prinsessa, joka leikki nukeilla, kuoli äkkiä ja farao on kohottanut suureksi kuninkaalliseksi puolisoksi Nefrititenimisen tytön, joka on saman pappi Ejen tytär. Tosin tämä Nefritite on kaunis ja pukeutuu hyvin, mutta hän on hyvin itsepintainen ja kaikin puolin isänsä tytär.»
»Miten Mitannin prinsessa kuoli?» kysyin, sillä olin nähnyt tuon suurisilmäisen lapsen, joka pelästyneesti katseli Thebaa, kun häntä kannettiin oinasten kujaa pitkin temppeliin puettuna ja koristettuna kuin jumalankuva.
»Lääkärit sanovat, ettei hän kestänyt Egyptin ilmanalaa», sanoi Horemheb ja nauroi. »Se on suurta pötyä, sillä kaikki tietävät, ettei missään maassa ole terveellisempää ilmanalaa kuin Egyptissä. Mutta itse tiedät, että lasten kuolevaisuus faraon naistalossa on suuri, suurempi kuin Theban köyhien kaupunginosassa, vaikka sitä ei uskoisi. Viisaampaa on olla mainitsematta nimiä, mutta minä puolestani ajaisin vaununi pappi Ejen talon eteen, jos uskaltaisin.»
Hän puhui huolettomasti ja läiskytteli kultaisella ruoskalla sääriään juodessaan viiniä, mutta hän oli kasvanut ja miehistynyt ja hänen henkensä oli tullut levottomaksi, niin ettei hän enää ollut vain kerskaileva poika. Ja hän sanoi:
»Jos haluat tutustua faraon jumalaan, niin tule huomenna vihkimään temppeliä, jonka hänelle olen kiireesti rakennuttanut tähän kaupunkiin kallion laelle. Lähetän vihkimisestä sanan hänelle eikä hänen tarvitse tietää mitään kaatuneista ja verestä, joka jo on vuodatettu, vaan iloitkoon kultaisessa talossaan jumalansa kanssa.» Vielä hän sanoi: »Nuku yösi teltassa, jos löydät sijan teltoissa. Minun on arvoni vuoksi nukuttava täällä ruhtinaan talossa, mutta täällä on riivatusti syöpäläisiä. Syöpäläiset kuuluvat kuitenkin sotaan, kuten nälkä ja jano ja haavat ja palavat kylät, joten en halua valittaa.»
Vietin yöni teltassa ja oloni tehtiin mukavaksi, sillä olin ystävystynyt muonitusupseerin kanssa matkalla rannikolta Jerusalemiin. Hän hyvitteli minua kaikin tavoin, kun kerroin seuraavani lääkärinä sotajoukkoa, sillä kukapa sotilas ei tahtoisi olla hyvissä väleissä lääkärin kanssa. Koko illan hän huokaili ja valitti ja sanoi: »Jospa en koskaan olisi syntynyt sotilaaksi, sillä yöt ja päivät järsii pelko rottana sotilaan sydäntä. Jo lapsena hän saa enemmän ruoskaa kuin ruokaa ja sotaretkellä hänen on kannettava muonansa ja vetensä aasin lailla hartioillaan, niin että hänen niskansa on jäykkä kuin aasin niska ja olkajänteet vioittuvat. Vihollinen pistelee häntä keihäillään ja ampuu nuolia hänen lihaansa, ja jos hän joutuu vangiksi, hän on kuin lintu häkissä ja häntä lyödään ja hänen jäsenensä sidotaan. Pilaantunut vesi on sotilaan juoma ja kurja palkkansa hänen on itse ryöstettävä tai voitettava viholliselta. Sotilas, joka vihdoin pääsee palaamaan Egyptiin, on kuin madonsyömä puu eikä kelpaa enää mihinkään. Haavoihin hänet on lyöty tai hän sairastuu ja makaa pitkänään, niin että häntä kuljetetaan aasin selässä pitkiä matkoja ja hänen vaatteensa varastetaan ja hänen palvelijansa juoksee tiehensä. Jospa tosiaan en koskaan olisi syntynyt sotilaaksi.»
Hän näytti minulle kahta sotilasta, jotka olivat yrittäneet karata ja jotka Horemheb oli antanut ripustaa muurille pää alaspäin, mutta he olivat jo kuolleet, sillä jousimiehet, heidän toverinsa, olivat armeliaasti käyttäneet heitä maalitauluinaan valmistautuessaan taisteluun. Myös pari vangittua khabiria hän näytti minulle ja he olivat kookkaita, vihaisia miehiä, joilla oli iso, paksu nenä ja pää verissä. Sen jälkeen menimme nukkumaan telttaan.
Aamulla torvet herättivät minut ja sotilaat kokoontuivat ryhmiksi ja järjestäytyivät riveihin ja aliupseerit ja päälliköt juoksivat pitkin rivejä kiljuen ja tyrkkien heitä ja läimäytellen heitä ruoskillaan. Kun kaikki olivat järjestäytyneet, tuli Horemheb ruhtinaan likaisesta savitalosta kultainen ruoska kädessään ja palvelija piteli päivänvarjoa hänen päänsä yllä ja hätisteli lätkällä kärpäsiä hänen ympäriltään, kun hän puhui sotilaille. Horemheb puhui seuraavasti:
»Egyptin sotilaat! Sanon Egyptin sotilaat, ja tarkoitan tällä yhtä hyvin teitä, saastaiset neekerit, kuin teitä, likaiset syyrialaiset keihäsmiehet, ja tarkoitan myös teitä, shardanat ja hyökkäysvaunujen ajajat, jotka eniten muistutatte sotilaita ja egyptiläisiä tässä määkivässä ja ammuvassa karjalaumassa. Olen ollut pitkämielinen kanssanne ja harjoittanut teitä kärsivällisesti, mutta nyt on pitkämielisyyteni lopussa enkä viitsi enää edes komentaa teitä harjoituksiin, sillä jos marssitte harjoituksiin, sotkeudutte omiin keihäisiinne, ja jos ammutte jousillanne juostessanne, lentävät nuolenne kaikkiin taivaan tuuliin ja vahingoitatte toisianne ja nuolenne hukkuvat, mihin meillä ei ole varaa, kiitos faraon, kestäköön hänen ruumiinsa ikuisesti. Sen tähden vien teidät tänä päivänä taisteluun, sillä vakoojani ovat ilmoittaneet khabirien leiriytyneen vuorten taakse, mutta paljonko heitä on, sitä en voi sanoa, koska vakoojat pötkivät pelästyneinä pakoon, ennen kuin ehtivät laskea heidät. Mutta toivon heitä olevan kyllin paljon, jotta he tappavat teidät kaikki, niin että vihdoin pääsen näkemästä inhottavia ja pelkurimaisia naamataulujanne ja voin palata Egyptiin kokoomaan armeijan, jossa on todellisia miehiä ja joka rakastaa saalista ja kunniaa. Joka tapauksessa annan teidän tänään viimeisen kerran yrittää. Aliupseeri, sinä siellä, halkinenä, potkaise tuota miestä, joka kaivelee takapuoltaan, kun minä puhun! Niin, tänään annan teidän viimeisen kerran yrittää!»