Horemheb katseli tuimasti miehiä ja hänen katseensa osui jokaiseen eikä kukaan uskaltanut enää hievahtaa hänen puhuessaan, kun hän jatkoi:
»Vien teidät taisteluun ja tietäköön jokainen, että minä ajan itse ensimmäisenä taisteluun enkä jää katsomaan, kuka tulee minun jäljessäni vai tuleeko kukaan. Sillä minä olen Horuksen poika ja haukka lentää edelläni ja aion tänä päivänä lyödä khabirit, vaikka minun täytyisi'tehdä se yksin. Sanon kuitenkin etukäteen, että ruoskani tulee tänä iltana tippumaan verta, sillä omin käsin aion piestä jokaisen, joka ei minua seuraa, vaan yrittää piiloutua tai paeta, ja pieksen heidät niin, että he toivoisivat, etteivät koskaan olisi syntyneetkään, ja vakuutan teille, että ruoskani puree pahemmin kuin khabirien keihäät, jotka ovat huonoa kuparia ja murtuvat helposti. Eikä khabireissa ole muuta peloittavaa kuin heidän äänensä, joka tosiaan on peloittava, mutta jos joku pelkää karjuntaa, niin tukkikoon korvansa savella. Siitä ei näet ole vahinkoa, sillä ette kuitenkaan kuule käskyjä keskellä khabirien karjuntaa, vaan seuratkoon jokainen päällikköään ja kaikki icuratkaa haukkaani. Vielä sanon khabireista, että he taistelevat epäjärjestyksessä kuin karjalauma, mutta teidät olen harjoittanut pysymään riveissä ja jousiampujat olen harjoittanut ampumaan yhtaikaa komennon tai merkin mukaan. Niin että Seth ja kaikki hänen paholaisensa korventakoot jokaisen, joka ampuu ennen aikojaan tai ampuu nuolensa hukkaan tähtäämättä. Älkääkä viitsikö lähteä taisteluun parkuen kuin akat, vaan yrittäkää edes olla olevinanne miehiä, joilla on lannevaate ympärillään hameen asemesta. Jos lyötte khabirit, saatte tasata keskenänne heidän karjansa ja tavaransa ja tulette rikkaiksi, sillä he ovat keränneet paljon ryöstösaalista polttamistaan kylistä, enkä aio varata itselleni yhtä ainoata orjaa enkä härkää, vaan saatte kaiken tasata keskenänne. Myös heidän naisensa saatte tasata, ja uskon, että teidän on hauska kieriskellä illalla näiden naisten kanssa sillä khabirien naiset ovat kauniita ja tulisia ja rakastavat urhoollisia sotilaita.»
Horemheb katseli joukkojaan, ja äkkiä miehet alkoivat huutaa yhteen ääneen ja takoivat keihäillä kilpiään ja heiluttivat jousiaan ja huusivat. Horemheb hymyili ja huitaisi välinpitämättömästi ruoskallaan ilmaan ja sanoi:
»Huomaan, että palatte innosta saada selkäänne, mutta meidän on ensin vihittävä temppeli faraon uudelle jumalalle, jonka nimi on Aton. Hän on kuitenkin luonteeltaan epäsotilaallinen jumala, joten en usko teillä tänään olevan paljon iloa hänestä. Siksi lähtekööt pääjoukot marssimaan ja jälkijoukko jääköön vihkimään temppeliä vakuuttautuakseen faraon armosta meitä kohtaan. Teillä on näet edessänne pitkä marssi, sillä aion antaa teidän taistella niin väsyneinä kuin suinkin, jotta ette jaksaisi juosta pakoon, vaan taistelisitte sitä urhoollisemmin henkenne edestä.»
Hän huiskautti välinpitämättömästi kultaisella ruoskallaan ja joukot huusivat uudelleen innokkaasti ja lähtivät virtaamaan pois kaupungista suuressa epäjärjestyksessä seuraten kukin joukko omaa sotamerkkiään, jota kannettiin joukon etunenässä tangon päässä. Tällä tavoin he seurasivat leijonanhäntiä ja haukkoja ja krokotiilinpäitä taisteluun ja kevyet hyökkäysvaunut ajoivat joukkojen edellä varmistamassa tietä. Mutta ylemmät päälliköt ja jälkijoukko seurasivat Horemhebiä temppeliin, joka oli rakennettu korkealle kalliolle kaupungin laitaan. Kävellessämme sinne kuulin upseerien keskustelevan tyytymättöminä ja sanovan toisilleen: »Onko laitaa, että sotapäällikkö ajaa ensimmäisenä taisteluun? Sitä emme me suinkaan aio tehdä, sillä kaikkina aikoina on ollut tapana, että päälliköitä ja upseereita kannetaan kantotuolissa joukkojen jäljessä, sillä he ovat ainoat kirjoitustaitoiset ja miten he muuten voisivat kirjoittaa muistiin, mitä sotilaat tekevät, ja rangaista pelkureita.» Horemheb kuuli hyvin heidän puheensa, mutta läiskytteli vain ruoskaansa ja hymyili eikä sanonut mitään.
Temppeli oli pieni ja kiireesti kyhätty kokoon puusta ja savesta eikä se ollut, niinkuin temppelit tavallisesti, vaan se oli keskeltä avoin ja keskellä oli alttari eikä jumalaa näkynyt lainkaan, niin että sotilaat katselivat hämmästyneinä ympärilleen nähdäkseen jumalan. Horemheb sanoi:
»Hänen jumalansa on pyöreä ja auringonkehrän kaltainen, niin että tirkistelkää sitä taivaalta, jos silmänne kestävät. Hän siunaa teitä käsillään, vaikka epäilen, että tänään marssinne jälkeen hänen sormensa tuntuvat teistä hehkuvilta neuloilta selässänne.»
Mutta sotilaat napisivat ja sanoivat, että faraon jumala oli liian kaukana. He halusivat jumalaa, jonka eteen saattoi heittäytyä maahan ja jota saattoi koskea käsillään, jos uskalsi. Kuitenkin he vaikenivat, kun pappi astui esiin, ja pappi oli hintelä nuorukainen, jonka pää ei ollut ajeltu ja jonka yllä oli valkoinen olkavaate. Hänen silmänsä olivat kirkkaat ja innostuneet ja hän uhrasi alttarilla kevään kirjavia kukkia ja öljyä ja viiniä, kunnes sotilaat alkoivat nauraa ääneen. Hän lauloi myös hymnin Atonille ja sanottiin, että farao itse oli sen sepittänyt. Se oli varsin pitkä ja yksitoikkoinen ja sotilaat kuuntelivat sitä suu auki eivätkä ymmärtäneet siitä mitään. Hän lauloi näin:
»Kaunis olet sinä noustessasi taivaanrannasta,
sinä elävä Aton, elävistä ensimmäinen!
Noustessasi idän taivaalle
täytät jokaisen maan ihanuudellasi,
sillä kaunis olet, suuri ja hehkuva, korkealla maan yllä.
Säteesi syleilevät kaikkia maita, jotka olet luonut
ja joita sidot rakkautesi sätein,
vaikka olet kaukainen, ovat säteesi maan pinnalla,
vaikka olet ylhäinen, koskevat jalkapohjasi multaa.»
Sitten hän kuvasi yön synkeyttä ja leijonia, jotka tulevat yöllä luolistaan, ja käärmeitä, niin että monia kuulijoita alkoi peloittaa. Hän kuvasi päivän kirkkautta ja vakuutti lintujen aamuisin räpyttelevän siipiään Atonin ylistykseksi. Myös hän vakuutti tuon uuden jumalan antavan elämän sikiöön naisen kohdussa ja hedelmöittämisvoiman miehen siemeneen. Häntä kuunnellessa saattoi uskoa, ettei tosiaan ollut niin pientä asiaa maailmassa, johon tuo Aton ei olisi sekaantunut, sillä hänen mielestään ei edes kananpoika pystynyt puhkaisemaan kuortaan ja piipittämään ilman Atonin apua. Ja hän jatkoi:
»Niin moninaiset ovat tekosi,
jotka tapahtuvat salassa meiltä,
oi, ainoa jumala, jonka valtaa ei ole kenelläkään muulla jumalalla.
Yksin sinä loit maan halusi mukaan,
ihmiset ja karjan ja suuret ja pienet eläimet,
kaiken, mikä maan päällä on ja kävelee jaloillaan,
kaiken, mikä ilmassa on ja siivillään lentää,
Syyrian ja Nubian maat
ja Egyptin maan.
Jokaisen juuri sinä asetat omalle paikalleen
ja annat kaikille, mitä he tarvitsevat,
jokaisella on paikkansa
ja hänen päivänsä olet sinä lukenut.
Monenlaisia kieliä he puhuvat tahtosi mukaan,
heidän värinsä ja hahmonsa on erilainen,
niin sinä erotat ihmiset toisistaan.»
Vielä hän vakuutti juuri Atonin luoneen sekä maallisen Niilin että taivaallisen Niilin, niin että upseerit mutisivat hänen sekaantuvan Ammonin asioihin. Vuodenajat hän oli luonut ja eli miljoonissa hahmoissa kaupungeissa, kylissä ja siirtokunnissa, virralla ja maanteillä. Ja han lopetti: '