Uskoin hänen kertomuksensa ja kunnioitin suuresti häntä, sillä Horemhebillä ei ollut mitään syytä keksiä tällaista kertomusta huvittaakseen minua enkä usko, että hän olisi sellaista pystynyt keksimään, vaikka olisi halunnut, sillä hän oli ihminen, joka uskoi ja tiesi vain sen, minkä näki ja mitä saattoi koskea käsillään.
Hän antoi joukkojensa pitää leiriä khabirien leirissä ja syödä ja juoda ja ampua maaliin ja harjoitella keihäänheittoa ja maaleina olivat sellaiset khabirit, jotka eivät kelvanneet orjiksi vammojensa vuoksi tai olivat liian sisukkaita kelvatakseen orjiksi. Tällä tavoin miehet eivät napisseet harjoitusten tähden, vaan ampuivat ja heittivät keihästä ilomielin. Mutta kolmantena päivänä kävi kentällä lepäävien ruumiiden haju kamalaksi ja korpit ja shakaalit ja hyeenat erämaasta, jotka kerääntyivät haukkuviksi laumoiksi taistelukentälle, pitivät niin pahaa melua öisin, ettei kukaan enää osannut nukkua. Myös khabirien naisista useat kuristivat itsensä omilla hiuksillaan, sillä he pitivät hiuksensa pitkinä, eikä heistä enää ollut iloa kenellekään. He olivat luisevia ja likaisia naisia ja heidän silmänsä olivat villit kuin erämaa, vaikka sotamiehet kerskuivat heistä ja pitivät heitä kauniina koska eivät olleet pitkiin aikoihin iloinneet naisten kanssa. Kaikesta tasta johtui, ettei sota enää miellyttänyt minua, vaan sydämeni kävi raskaaksi kaiken sen kurjuuden tähden, mitä ihmiset tuottavat toisilleen. Katsellessani ruumiita, joita korpit nokkivat ja joiden luita shakaaht ja hyeenat jyrsivät, sanoin ystävälleni muonitusupseerille:
»Pian heidän kallonsa ovat paljaat eikä kukaan tiedä, kuka heistä oli egyptiläinen ja kuka khabiri, enkä usko edes jumalien erottavan enaa, kenen sydän oli puhdas ja kuka taisteli oikean asian puolesta kuka väärän.»
Mutta ystäväni muonitusupseeri voi hyvin merkitessään kirjoihinsa khabinen ryöstämää viljaa ja laskiessaan karjaa ja hän sanoi»Meillä on suun ja viisas päällikkö, jonka karjunta taistelussa on uljaampi leijonan karjuntaa. Myös on shakaalien ja hyeenain haukunta korvissani suloisempi khabirien sotakiljuntaa ja mieluummin haistelen ruumnnhajua kuin keihäänkärkeä, joka uppoaa lihaani. Mutta mitä sanot kalloista ja jumalista, on ajattelemisen arvoinen asia, sillä joskin tiedän, että egyptiläinen, joka Ammonia kutsuen ja luottaen lujaso Osinkseen kaatuu sodassa, pääsee suoraan lännen maahan vaikka hänen ruumiinsa ei säilyisi, niin siitä huolimatta olen varsin iloinen, etten kaatunut taistelussa. Jumalilla tulee näet totisesti olemaan paljon vaivaa erotellessaan tällä kentällä vanhurskaita vääristä Mutta miksi en kaatunut, johtuu siitä, että peloissani karjuin niin kovaa, että khabint, jotka tavoittelivat minua keihäillään, alkoivat vavista ja pudottivat keihäänsä ja heittäytyivät maahan edessäni.»
Kolmantena päivänä Horemheb hajoitti joukkonsa ja lähetti osan takaisin Jerusalemiin kuljettamaan sinne saalista, koska taistelupaikalle ei saapunut kylliksi kauppiaita, jotka olisivat voineet ostaa orjia, keittoastioita ja viljaa, ja osan hän lähetti laiduntamaan karjaa. Haavoittuneille pystytettiin leiri, jota suojelemaan jäi leijonanhännällinen sotilaita, vaikka haavoittuneista kuolivat kuitenkin useimmat. Mutta itse hän lähti sotavaunuineen ajamaan takaa khabireita, sillä vankeja kuulustelemalla hän oli saanut tietää, että khabirit olivat paetessaan saaneet viedyksi jumalansa mukanaan.
Minut hän otti mukaansa, vaikka en halunnut, ja seisoin sotavaunuissa hänen takanaan pidellen kiinni hänen vyötäisistään ja toivoen, etten koskaan olisi syntynyt, sillä hän ajoi eteenpäin kuin mieletön ja pelkäsin joka hetki vaunujen kaatuvan, niin että suistuisin päälleni kivikkoon. Mutta hän nauroi minulle ja pilkkasi minua ja sanoi antavansa minun maistaa sotaa, koska olin tullut katsomaan, oliko sodalla minulle mitään sanomista.
Hän antoi minun maistaa sotaa ja sain nähdä sotavaunujen hyökkäävän myrskynä khabirien kimppuun näiden ilosta laulaen ja palmunoksia huiskuttaen ajaessa varastamaansa karjaa erämaahan piilopaikkoihinsa. Hänen hevosensa sotkivat jalkoihinsa vanhuksia ja naisia ja lapsia ja häntä ympäröi palavien telttojen savu ja hän opetti verellä ja kyynelillä khabireille, että näiden oli parempi pysyä köyhinä erämaassa ja kuolla nälkään piilopaikoissaan kuin hyökätä viljavaan ja rikkaaseen Syyriaan voidellakseen öljyllä palaneet nahkansa ja lihoakseen varastetusta viljasta.Tällä tavoin maistoin sotaa, joka ei enää ollut sotaa, vaan vain takaaajoa ja tappamista, kunnes Horemheb kyllästyi ja antoi kohottaa pystyyn khabirien kaatamat rajakivet viitsimättä siirtää niitä loitommaksi erämaahan, vaikka olisi voinut, sillä hän sanoi:
»Minun on säilytettävä khabireista siemen, jotta voin harjoittaa joukkoja taisteluun, sillä jos rauhoitan heidät kaikki kuolemalla, ei koko maan piirissä ole enää paikkaa, jossa voisin käydä sotaa. Maailmassa on näet vallinnut rauha jo neljäkymmentä vuotta ja kaikki kansat elävät sovussa keskenään ja suurten valtioiden kuninkaat nimittelevät kirjeissään toisiaan veljiksi ja ystäviksi ja farao lähettää heille kultaa, jotta he voisivat tehdä kullasta hänen kuvansa ja pystyttää sen jumaliensa temppeleihin. Siksi minun on säilytettävä khabireista siemen, sillä muutaman vuoden kuluttua nälkä ajaa heidät taas erämaasta ja he unohtavat sen, mitä nyt ovat kokeneet.»
Myös khabirien jumalan hän tavoitti sotavaunuillaan ja iski haukkana hänen niskaansa, niin että kantajat heittivät jumalansa maahan ja hylkäsivät hänet ja pakenivat vuorille sotavaunujen alta. Horemheb antoi hakata heidän jumalansa haloiksi ja poltti hänet Sekhmetin edessä, niin että sotilaat löivät rintoihinsa ja sanoivat ylpeinä: »Tällä tavoin me poltamme khabirien jumalan.» Tämän jumalan nimi oli Jehou tai Jahve eikä khabireilla ollut muita jumalia, niin että heidän täytyi palata erämaahan ilman jumalaa ja vielä köyhempinä kuin olivat sieltä lähteneet, vaikka he olivat jo laulaneet ilosta ja heilutelleet palmunoksia.
5
Horemheb palasi takaisin Jerusalemiin, jonne rajamaan pakolaiset tällä välin olivat kerääntyneet, ja hän myi heille takaisin heidän karjansa ja viljansa ja keittoastiansa, niin että he repivät vaatteensa ja huusivat: »Tämä rosvo on khabifeja pahempi.» Mutta heillä ei ollut mitään hätää, sillä he saivat lainata rahaa temppeleistään ja kauppiailta ja verotoimistosta ja sen, mitä he eivät pystyneet ostamaan takaisin, myi Horemheb kauppiaille, joita oli koko Syyriasta kerääntynyt Jerusalemiin. Tällä tavoin hän saattoi jakaa sotilaille saaliin kuparina ja hopeana ja nyt ymmärsin, miksi useimmat haavoittuneet olivat kuolleet kaikesta vaivannäöstäni huolimatta. Heidän tovereilleen jäi näet sillä tavoin enemmän jaettavaksi ja he olivat sitä paitsi varastaneet haavoittuneiden vaatteet ja aseet ja korut eivätkä olleet antaneet heille vettä eivätkä ruokaa, niin että he olivat kuolleet. Siten ymmärsin, miksi oppimattomat lihanleikkaajat niin mielellään seurasivat joukkojen mukana sotaan ja palasivat rikkaina Egyptiin, vaikka heidän taitonsa oli vähäinen.