Niin jatkoimme matkaa ja saavuimme rajan poikki Naharanin maahan eikä kukaan estänyt meitä, vaan kohtasimme virran, joka virtaa ylöspäin eikä alaspäin kuten Niili. Meille sanottiin, että olimme Mitannin maassa, ja maksoimme matkailijoille säädetyn veron kuninkaan rahatoimistoon. Mutta koska olimme egyptiläisiä, kohtelivat ihmiset meitä kunnioittavasti ja tulivat kadulla luoksemme ja sanoivat: »Olkaa tervetulleet, sillä sydämemme iloitsee nähdessämme egyptiläisiä. Emme näet pitkään aikaan ole egyptiläisiä nähneet. Siksi sydämemme on täynnä levottomuutta, sillä faraonne ei ole lähettänyt maahamme sotilaita eikä aseita eikä kultaa, ja huhutaan, että hän on tarjonnut kuninkaallemme uutta jumalaa, josta emme mitään tiedä, vaikka meillä on Niniven lshtar ja koko joukko muita mahtavia jumalia, jotka tähän asti ovat meitä suojelleet.» He kutsuivat minut taloihinsa ja syöttivät ja juottivat minua ja myös Kaptahia he syöttivät ja juottivat, koska hän oli egyptiläinen, vaikka hän olikin vain palvelijani, niin että Kaptah sanoi: »Tämä on hyvä maa. Jääkäämme tänne, herrani, harjoittamaan lääketaitoa, sillä kaikesta päättäen nämä ovat tietämättömiä ja hyväuskoisia ihmisiä, joita on helppo pettää.»
Mitannin kuningas ja hänen hoviväkensä olivat siirtyneet vuorille pohjoiseen kesän kuumimmaksi ajaksi eikä minulla ollut halua matkustaa heidän jälkeensä, sillä olin maltiton ja himoitsin nähdä Babylonin kaikki ihmeet, joista olin paljon kuullut. Mutta noudattaen Horemhebin käskyä puhuin ylhäisten ja alhaisten kanssa ja kaikki puhuivat samaa ja ymmärsin, että heidän sydämensä tosiaan oli täynnä levottomuutta. Sillä Mitannin maa oli muinoin ollut mahtava, mutta nyt se oli ilmassa riippuva maa ja sitä piirittivät idässä Babylon ja pohjoisessa raakalaiskansat ja lännessä heettiläiset, joiden valtakunta oli Khattien maa. Kuta enemmän kuulin heidän puhuvan heettiläisistä, joita he pelkäsivät, sitä paremmin ymmärsin, että minun oli matkustettava myös Khattien maahan, mutta ensin tahdoin käydä Babylonissa.
Tämän Mitannin maan asukkaat olivat pienikokoisia ja heidän naisensa olivat kauniita ja siroja ja heidän lapsensa olivat kuin nuket. Ehkä he joskus olivat olleet väkevä kansa, sillä he sanoivat kerran hallinneensa kaikkia kansoja pohjoisessa ja etelässä ja idässä ja lännessä, mutta niin sanoivat kaikki muutkin kansat. Enkä uskonut heidän joskus muinoin voittaneen ja ryöstäneen Babylonia, vaikka he niin sanoivat, vaan jos he sen olivat tehneet, he olivat sen tehneet faraoiden avulla. Sillä suurten faraoiden ajasta lähtien tämä maa oli ollut Egyptistä riippuvainen ja kahden sukupolven ajan sen kuninkaiden tyttäret olivat asuneet faraon kultaisessa talossa vaimoina. Amenhotepien esiisät olivat sotavaunuissaan ajaneet tämän Naharanin maan päästä päähän ja kaupungeissa näytettiin vielä heidän voittotaululian. Kuullessani mitannilaisten puheita ja valituksia ymmärsin, että tämä maa oli järjestetty puskuriksi suojelemaan Syyriaa ja Egyptiä Babylonin vallalta ja raakalaiskansoilta ja sen tuli olla Syyrian kilpenä ja upottaa ruumiiseensa keihäät, jotka tähtäsivät Egyptin valtaan. Siksi ja vain siksi pitivät faraot pystyssä sen kuninkaan horjuvaa valtaistuinta ja lähettivät hänelle kultaa ja aseita ja palkkajoukkoja. Mutta tätä asukkaat eivät ymmärtäneet, vaan ylpeilivät suuresti maastaan ja sen mahtavuudesta ja sanoivat: »Kuninkaamme tytär Tadukhipa oli suuri kuninkaallinen puoliso Thebassa, vaikka oli vasta lapsi ja kuoli äkkiä. Emmekä käsitä, miksi farao ei enää lähetä meille kultaa, vaikka faraot ovat rakastaneet kuninkaitamme kuin veljiä, niin kauan kuin muistamme, ja tämän rakkauden vuoksi lähettäneet heille sotavaunuja ja aseita ja kultaa ja kalliita lahjoja.»
Mutta näin, että tämä maa oli väsynyt ja kuoleva maa ja sen temppelien ja kauniiden rakennusten yllä oli kuoleman varjo. Itse he eivät sitä ymmärtäneet, vaan huolehtivat suuresti ruoasta, mitä söivät, valmistaen sen monenlaisin merkillisin tavoin ja kuluttivat aikaa koetellessaan uusia vaatteita ja kippurakärkisiä kenkiä ja korkeita hattuja ja valitsivat huolellisesti korunsa. Heidän käsivartensa olivat yhtä ohuet kuin egyptiläisten ja heidän naistensa iho oli niin hieno, että näki veren vuotavan sinisenä heidän suonissaan, ja he puhuivat ja käyttäytyivät sirosti ja opettelivat lapsesta asti kävelemään kauniisti, sekä miehet että naiset. Tässä maassa oli miellyttävä elää eikä sen huvitaloissa melu ja hoilotus särkenyt korvia, vaan kaikki oli ja tapahtui hiljaisesti ja hienosti, niin että tunsin itseni isoksi ja kömpelöksi seurustelussani heidän kanssaan ja juodessani viiniä heidän kanssaan. Mutta sydämeni oli raskas, kun katselin heitä, sillä olin maistanut sotaa, ja jos kaikki oli totta, mitä he puhuivat Khattien maasta, niin heidän maansa oli häviävä maa.
Heidän lääketaitonsa oli myös korkealla tasolla ja heidän lääkärinsä olivat taitavia miehiä, jotka osasivat ammattinsa ja tiesivät paljon sellaista, mitä minä en tiennyt. Niinpä sain heiltä lääkkeen, joka ajoi ulos matoja vähemmällä vaivalla ja pienemmin hankaluuksin kuin mikään muu lääke, minkä tunsin. Myös he osasivat neulalla parantaa sokeita näkeviksi ja opin heiltä käsittelemään neulaa paremmin kuin ennen. Mutta kallonpuhkaisemista he eivät lainkaan tunteneet eivätkä uskoneet, mitä kerroin heille, vaan sanoivat, että vain jumalat voivat parantaa päävammaisia, ja jos jumalat heidät parantavat, he eivät kuitenkaan koskaan ole samanlaisia kuin ennen, niin että on parempi, että he kuolevat.
Kuitenkin Mitannin asukkaat olivat uteliaita ja tulivat luokseni ja toivat sairaita luokseni, sillä kaikki vieras viehätti heitä, ja samalla tavoin kuin he pukeutuivat vieraihin vaatteihin ja söivät outoja ruokia ja joivat vuorten viiniä ja rakastivat vieraita koruja, samalla tavoin he halusivat vieraan lääkärin parantavan heitä. Myös naisia tuli luokseni ja he hymyilivät minulle ja kertoivat minulle vaivoistaan ja valittivat, että heidän miehensä olivat kylmiä ja laiskoja ja väsyneitä. Tiesin hyvin, mitä he minusta tahtoivat, mutta en suinkaan kajonnut heihin iloitakseni heidän kanssaan, sillä en tahtonut loukata vieraan maan lakeja. Sen sijaan annoin heille lääkkeitä, joita he saattoivat salaa sekoittaa miestensä viiniin, ja Simyran lääkäreiltä olin saanut lääkkeitä, jotka olisivat saaneet kuolevankin iloitsemaan naisten kanssa, sillä tässä asiassa olivat Syyrian lääkärit taitavimmat maailmassa ja heidän lääkkeensä voimallisempia kuin Egyptin lääkkeet. Mutta antoivatko naiset näitä lääkkeitä miehilleen vai kenties aivan vieraille miehille, sitä en tiedä, vaikka luulen heidän suosineen vieraita omien miestensä kustannuksella, sillä heidän tapansa olivat vapaat eikä heillä ollut lapsia, mistä myös päättelin, että tämän maan yllä lepäsi kuoleman varjo.
Minun on vielä kerrottava, että tämän maan asukkaat eivät enää tienneet maansa rajoja, koska heidän rajakivensä siirtyivät lakkaamatta, sillä heettiläiset kuljettivat niitä mukanaan sotavaunuissaan ja pystyttivät ne, mihin kulloinkin halusivat. Jos he vastustelivat, heettiläiset vain nauroivat heille ja kehoittivat heitä siirtämään kivet takaisin, jos heillä oli siihen niin suuri halu. Mutta heillä ei ollut halua siihen, sillä jos oli totta, mitä he heettiläisistä kertoivat, ei maan päällä milloinkaan vielä ollut elänyt niin julmaa ja peloittavaa kansaa. Heidän kertomansa mukaan heettiläisten paras ilo oli kuulla silvottujen valitusta ja nähdä veren vuotavan avoimista haavoista ja he katkaisivat kädet rajamaan mitannilaisilta, jotka valittivat heidän karjansa sotkevan peltoja ja syövän laihoa, ja kehoittivat sen jälkeen ivaten heitä nostamaan rajakivet takaisin paikoilleen. Myös he katkaisivat heidän jalkansa ja kehoittivat heitä juoksemaan kuninkaansa luokse valittamaan ja leikkasivat auki heidän päänahkansa ja kiskoivat sen heidän silmilleen, jotta he eivät näkisi, miten he siirtelivät rajakiviä. Mitannin asukkaat sanoivat myös heettiläisten pilkkaavan Egyptin jumalia, mikä oli suuri häväistys koko Egyptiä kohtaan, ja siinä jo oli syytä kylliksi faraon lähettää kultaa ja keihäitä ja palkkajoukkoja Mitannin maahan, jotta he voisivat käydä sotaa heettiläisiä vastaan, vaikka he eivät rakastaneetkaan sotaa, vaan toivoivat heettiläisten väistyvän nähdessään, että faraon voima oli Mitannin tukena. Enkä voi toistaa enkä luetella kaikkea pahaa, mitä heettiläiset olivat heille tehneet, ja julmuuksia ja häpeällisiä menoja, mitä heettiläiset harjoittivat. Mutta he sanoivat, että heettiläiset olivat pahempia kuin heinäsirkat, sillä heinäsirkkojen jälkeen kasvoi maa uudelleen, mutta missä heettiläisten sotavaunut olivat ajaneet, siellä ei ruoho enää kasvanut. En halunnut viipyä enää kauemmin Mitannin maassa, koska arvelin saaneeni tietää jo kaiken, mitä halusin tietää, mutta lääkärinkunniaani loukkasi Mitannin lääkärien epäilys, kun he eivät uskoneet, mitä olin kertonut heille kallonpuhkaisusta. Kuitenkin majatalooni tuli ylhäinen mies, joka valitti, että hän kuuli korvissaan lakkaamatta meren kohinan ja kaatuili ja menetti tajuntansa ja poti niin hirvittäviä kipuja päässään, ettei halunnut enää elää, jos ei kukaan voinut häntä parantaa. Eivätkä Mitannin lääkärit halunneet häntä parantaa. Siksi hän aikoi kuolla, koska elämä oli hänelle kärsimys. Sanoin hänelle: »On mahdollista, että paranet, jos sallit minun puhkaisevan kallosi, mutta vielä mahdollisempaa on, että kuolet, sillä vain yksi sadasta paranee kallonporaamisen jälkeen.» Hän sanoi: »Olisinpa hullu, ellen suostuisi ehdotukseesi, sillä jäähän minulle silloin yksi mahdollisuus sadasta elää, mutta jos itse vapautan pääni sen kärsimyksistä, makaan pitkälläni enkä nouse enää. Tosin en usko, että voit minut parantaa, mutta jos sinä puhkaiset kalloni, en riko jumalia vastaan, kuten tekisin, jos itse päättäisin päiväni. Jos kuitenkin vastoin odotustani parannat minut, annan ilomielin sinulle puolet kaikesta, mitä omistan, eikä se ole vähän, mutta jos kuolen, et ole silloinkaan katuva, vaan lahjasi on oleva suuri.»