Minulla oli kultaa niin paljon kuin halusin nostaa temppelin rahastosta savitaulujani vastaan ja sen tähden asetuin asumaan Ishtarin portin luokse suureen vierasmajaan, joka oli monikerroksinen ja jonka katolla kasvoi hedelmäpuita ja myrttipensaita ja juoksi puroja ja hyppi kaloja lammikoissa. Tässä vierasmajassa asuivat ylhäiset, jotka tulivat maatiloiltaan kaupunkiin, jos heillä ei ollut omaa taloa Babylonissa, ja myös ulkovaltain lähettiläät asuivat siinä ja huoneet olivat täynnä paksuja mattoja ja leposijat oli pehmustettu eläinten taljoilla ja seinissä oli lasitiilistä sommiteltuja kirjavia ja iloisia ja kevytmielisiä kuvia. Tämän talon nimi oli 'Ishtarin huvimaja' ja jumalan torni omisti sen, kuten kaiken muunkin, mikä oli merkittävää Babylonissa. Jos laskee sen kaikki huoneet ja asukkaat ja palveluskunnan, uskon, että yksin siinä talossa oli yhtä paljon asukkaita kuin kokonaisessa kaupunginosassa Thebassa, vaikka sitä ei kukaan uskoisi, joka ei itse ole siinä asunut.
Eikä missään muualla maailmassa näe niin paljon erilaisia ihmisiä kuin Babylonissa eikä missään kuule kaduilla samalla kertaa puhuttavan niin monta kieltä kuin siellä, sillä Babylonin asukkaat sanovat itse, että heidän kaupunkiinsa juoksevat kaikki tiet ja että Babylon on maailman keskipiste. He vakuuttavat näet, ettei heidän maansa ole maailman laidassa, niinkuin Egyptissä uskotaan, vaan että idässä on vuoristojen takana mahtavia valtakuntia, joiden aseistetut karavaanit tuovat toisinaan Babyloniin ihmeellisiä tavaroita ja kankaita ja kalliita, särkyviä astioita. Minun on myös sanottava, että näin Babylonissa ihmisiä, joiden kasvot olivat keltaiset ja silmät vinosti päässä, eivätkä he suinkaan olleet maalanneet kasvojaan, vaan harjoittivat siellä kauppaa ja myivät kankaita, jotka olivat ohuet kuin kuninkaallinen pellava, mutta vielä sileämpiä ja läikehtivät kaiken maailman värein kuin puhdas öljy.
Sillä Babylonin asukkaat ovat ennen kaikkea kauppiaita eivätkä kunnioita mitään muuta enempää kuin kaupankäyntiä, niin että heidän jumalansakin käyvät kauppaa keskenään. Siksi he myöskään eivät rakasta sotaa, vaan palkkaavat sotilaita ja pystyttävät muureja vain kauppaansa suojellakseen ja haluavat, että tiet ovat avoimet kaikille kansoille ja kaikissa maissa. Mutta tätä he haiuavat nimenomaan sen tähden, että tietävät olevansa parhaat kauppiaat ja hyötyvänsä enemmän kaupan kuin sodankäynnistä. Silti he ovat ylpeitä sotilaista, jotka vartioivat heidän kaupunkinsa muureja ja temppeleitään ja marssivat joka päivä Ishtarin portille kypärät ja rintasuojukset kullasta ja hopeasta välkkyen. Heidän miekkojensa kahvat ja keihäittensä terät on päällystetty kullalla ja hopealla heidän rikkautensa merkiksi. Ja he sanovat: »Oletko, muukalainen, koskaan nähnyt tällaisia sotilaita ja tällaisia sotavaunuja?»
Babylonin kuningas oli vielä parraton poika, jonka täytyi valtaistuimelle noustessaan pukea tekoparta leukaansa. Hänen nimensä oli Burraburiash. Hän rakasti leikkikaluja ja merkillisiä kertomuksia ja Mitannista asti oli maineeni rientänyt edelläni Babyloniin, niin että asetuttuani 'Ishtarin huvimajaan' ja käytyäni temppelissä ja puhuttuani Tornin pappien ja lääkäreiden kanssa minulle tuotiin sana, että kuningas kutsui minut eteensä. Kaptah tuli tapansa mukaan levottomaksi ja sanoi: »Älä mene, vaan paetkaamme yhdessä kiireesti, sillä kuninkaista ei koidu mitään hyvää.» Mutta sanoin hänelle: »Hölmö, oletko unohtanut, että meillä on kuoriainen matkassamme?»
Hän sanoi: »Kuoriainen on kuoriainen enkä sitä ole suinkaan unohtanut, mutta varmuus on aina paras ja parempi kuin epävarmuus, eikä meidän pidä liian paljon koetella kuoriaisenkaan kärsivällisyyttä. Jos kuitenkin lujasti olet päättänyt mennä, en voi sinua estää ja lähden kanssasi, jotta ainakin kuolisimme yhdessä. Jos näet vastoin kaikkea todennäköisyyttä joskus palaisimme Egyptiin, haluan kertoa, että olen maannut mahallani Babylonin kuninkaan edessä. Olisin siis tyhmä, ellen käyttäisi tilaisuutta hyväkseni, kun se minulle tarjoutuu. Kuitenkin, jos menemme, on meidän pidettävä kiinni arvostamme ja sinun on pyydettävä kuninkaan kantotuoli noutamaan meitä emmekä mene tänään, sillä tänään on paha päivä tämän maan tapojen mukaan ja kauppiaat ovat sulkeneet myymälänsä ja ihmiset lepäävät asunnoissaan eivätkä tee työtä, koska kaikki kuitenkin tänään epäonnistuisi, koska on viikon seitsemäs päivä.»
Mietin asiaa ja huomasin Kaptahin olevan oikeassa, sillä joskin egyptiläisille kaikki päivät ovat samanlaisia paitsi ne, jotka tähtien mukaan määrätään pahoiksi päiviksi, niin kenties tässä maassa joka seitsemäs päivä tosiaan oli paha päivä egyptiläisellekin, joten oli paras valita varmuus epävarmuuden asemesta. Siksi sanoin kuninkaan palvelijalle: »Luulet varmaan, että olen hupsu ja muukalainen, koska tällaisena päivänä vaadit minua kuninkaan eteen. Mutta huomenna tulen, jos kuninkaasi lähettää kantotuolin minua noutamaan, sillä en suinkaan ole mikään halveksittava mies enkä halua astua hänen eteensä varpaat aasinlannassa.» Palvelija sanoi: »Pelkään, saastainen egyptiläinen, että noiden sanojesi vuoksi sinut tuodaan kuninkaan eteen keihäänkärjet takapuoltasi kutkutellen.» Mutta hän meni ja varmaan kunnioitti minua, sillä seuraavana päivänä tuli kuninkaan kantotuoli noutamaan minua Ishtarin huvimajasta.
Mutta kantotuoli oli tavallisia kantotuoleja, joissa kauppiaita ja muuta halpaa väkeä noudetaan palatsiin näyttämään koruja ja sulkia ja apinoita. Siksi Kaptah huusi kovalla äänellä kantajille ja esijuoksijalle ja sanoi: »Sethin ja kaikkien paholaisten nimeen, piesköön Marduk teitä skorpioniruoskalla ja juoskaa tiehenne, sillä herrani ei sovi istuutua mokomaan hökötykseen.» Kantajat tulivat noloiksi ja esijuoksija uhkasi Kaptahia sauvallaan ja koko joukko ihmisiä kerääntyi vierasmajan eteen. He nauroivat ja huusivat: »Totisesti tahdomme nähdä herrasi, jolle kuninkaan kantotuoli on liian alhainen.» Mutta Kaptah vuokrasi vierasmajan suuren kantotuolin, jota kantamaan tarvittiin neljäkymmentä väkevää orjaa ja jota suurvaltain lähettiläät käyttivät tärkeissä tehtävissä ja jossa kannettiin vieraita jumalia, milloin näitä saapui kaupunkiin. Eivätkä ihmiset enää nauraneet, kun laskeuduin huoneestani pukeutuneena vaatteihin, joihin hopealla ja kullalla oli kudottu monenlaisia lääkärin ammattiin soveltuvia kuvia, ja kaulukseni loisti päivänvalossa kultaa ja kalliita kiviä ja kaulassani helisivät kultaiset ketjut ja vierasmajan orjat kantoivat jäljessäni norsunluuupotuksin koristettuja ebenholtsi ja seetriarkkuja, joissa olivat lääkkeeni ja lääkärin välineeni. Ei, ihmiset eivät totisesti enää nauraneet, vaan kumarsivat syvään edessäni ja sanoivat toisilleen: »Tämä mies on varmaan pienempien jumalien veroinen viisaudessaan. Seuratkaamme häntä palatsiin.» Siten suuret väkijoukot seurasivat kantotuolin jäljessä palatsin porteille asti ja kantotuolin edellä ratsasti Kaptah valkoisella aasilla ja hopeakulkuset helisivät aasin valjaissa. Mutta itseni tähden en tehnyt kaikkea tätä, vaan Horemhebin tähden, koska hän oli antanut minulle paljon kultaa ja minun silmäni olivat hänen silmänsä ja minun korvani hänen korvansa.
Palatsin porteilla sotilaat karkottivat keihäillään väkijoukot ja kohottivat kilpensä suojelemaan portteja, niin että kilvet muodostivat kultaisen ja hopeisen muurin, ja siivekkäät leijonat vartioivat tietä, jota pitkin minut kannettiin kantotuolissa palatsin sisäpihoille. Täällä minua vastaan tuli vanha mies, jonka leuka oli ajeltu oppineitten tapaan. Hänen korvissaan killuivat kultaiset renkaat ja hänen poskensa riippuivat tyytymättöminä ja hän katseli minua vihaisin silmin ja sanoi: »Maksani on vimmastunut kaiken melun ja turhan hälinän tähden, jonka tullessasi aiheutat, sillä kaikkien neljän maailmanosan herra kysyy jo, mikä on se mies, joka tulee, milloin hänelle sopii eikä milloin kuninkaalle sopii ja tuo pahan rähinän ja ryskeen tullessaan.»