Sanoin hänelle: »Vanha mies! Puheesi on kuin kärpäsen surinaa korvissani, mutta kuitenkin kysyn, kuka olet, voidaksesi tällä tavoin puhutella minua.» Hän sanoi: »Olen neljän maailmanosan herran henkilääkäri ja ylin hänen lääkäreistään, mutta mikä huijari sinä olet, joka tulet tempuillasi houkuttelemaan kultaa ja hopeaa kuninkaalta. Tiedä kuitenkin, että jos kuningas suopeudessaan antaa sinulle leimattua hopeaa tai kultaa, sinun on annettava puolet siitä minulle.»
Sanoin hänelle: »Maksasi ei liikuta minua ja parempi olisi nähtävästi, jos puhuisit palvelijani kanssa, sillä hänen tehtävänsä on karkottaa kiristäjät ja pistikkäät ympäriltäni. Kuitenkin haluan olla ystäväsi, koska olet vanha mies etkä ymmärrä parempaa. Sen tähden annan sinulle nämä kultarenkaat ranteistani osoittaakseni, että kulta ja hopea on vain tomua jaloissani enkä ole tullut tänne hakemaan kultaa, vaan tietoa.»
Annoin hänelle kultarenkaat ranteistani ja hän hämmästyi suuresti eikä tiennyt enää, mitä sanoa minulle. Sen tähden hän salli myös Kaptahin seurata minua ja vei minut kuninkaan eteen. Kuningas Burrasburiash istui pehmeillä patjoilla ilmavassa huoneessa, jonka seinät hehkuivat lasitettujen tiilien väreistä. Hän oli vain hemmoteltu poika, joka istui käsi poskella, ja hänen vieressään makasi leijona, joka murisi kumeasti meidät nähdessään. Vanha mies viskautui mahalleen pyyhkimään suullaan lattiaa kuninkaan edessä ja Kaptah teki samoin, mutta leijonan murinan kuullessaan hän ponnahti ilmaan lattialta käsin ja jaloin kuin sammakko ja parkaisi pelosta, niin että kuningas purskahti nauruun ja viskautui taaksepäin patjoillaan ja kieriskeli naurusta. Mutta Kaptah suuttui ja sanoi: »Viekää pois tuo paholaisen elukka, ennen kuin se puree minua, sillä peloittavampaa otusta en elämässäni ole nähnyt ja sen murina on kuin sotavaunujen jyrinä Theban torilla henkivartijain ajaessa juhlapäivän jälkeen vielä juovuksissa harjoituksiin.» Hän nousi istumaan lattialla ja kohotti kätensä torjuviksi ja myös leijona nousi istumaan ja haukotteli pitkään ja sen sulkiessa leukansa hampaat loksahtivat helähtäen vastakkain kuin temppelin kassalipas ahmaistessaan lesken rovon.
Kuningas nauroi niin, että kyynelet kierivät hänen silmistään, mutta sitten hän muisti kipunsa ja voihkaisi ja vei taas käden poskelleen ja hänen poskensa oli turvonnut niin pahasti, että toinen silmäkin oli puoleksi ummessa. Hän rypisti kulmiaan ja vanha mies katsoi häneen ja sanoi kiireesti: »Tässä on se itsepäinen egyptiläinen, joka ei tullut, kun käskit. Sano vain sana, niin annan sotilaiden puhkaista hänen maksansa keihäillään.»
Mutta kuningas potkaisi häntä jalallaan ja sanoi: »Nyt ei ole aika puhua joutavia, vaan parantakoon hän minut joutuin, sillä kipuni on hirveä ja pelkään, että kuolen, kun en ole nukkunut moneen yöhön enkä voi syödäkään muuta kuin kuumaa lientä.»
Silloin vanha mies vaikersi ja löi otsaansa lattiaan ja sanoi: »Neljän maailmanosan herra, olemme tehneet kaikkemme parantaaksemme sinut ja olemme uhranneet leukoja ja hampaita temppelissä karkottaaksemme pirun, joka on paneutunut leukaperiisi, ja olemme lyöneet rumpuja ja puhaltaneet torviin ja tanssineet punaiset vaatteet yllä edessäsi karkottaaksemme pirun, emmekä ole voineet muuta tehdä, koska et ole sallinut meidän kajota pyhään leukaasi parantaaksemme sinut. Enkä usko, että tämä saastainen muukalainen voi tehdä mitään sen paremmin, kuin me voimme tehdä.»
Mutta minä sanoin: »Olen Sinuhe, egyptiläinen, Hän, joka on yksinäinen, Villiaasin poika, eikä minun tarvitse tutkia sinua nähdäkseni, että takahampaasi on nostanut paiseen poskeesi, koska et ajoissa ole antanut puhdistaa sitä tai vetää sitä pois, kuten varmaan lääkärisi neuvoivat. Tämä vaiva on lasten ja pelkurien vaiva eikä suinkaan neljän maailmanosan herran, jonka edessä kansat vapisevat ja leijonakin kumartaa päänsä, kuten omin silmin näen. Mutta tiedän, että tuskasi on suuri, ja siksi tahdon auttaa sinua.»
Kuningas piteli kättä poskellaan ja sanoi: »Puheesi on röyhkeä, ja jos olisin terve, antaisin varmasti repiä julkean kielesi suustasi ja halkaista maksasi, mutta siihen ei nyt ole aikaa, niin että paranna minut joutuin ja palkkasi on oleva suuri. Mutta jos tuotat kipua minulle, annan viipymättä tappaa sinut.»
Sanoin hänelle: »Olkoon, niinkuin sanot. Minulla on varjelijanani pieni, mutta erittäin väkevä jumala, jonka ansiosta en tullut luoksesi eilen, sillä tuloni olisi silloin ollut turha. Nyt kuitenkin havaitsen sinua tutkimatta, että vaivasi on kypsynyt puhkaistavaksi, ja teen sen, jos tahdot, mutta kivusta eivät jumalat voi varjella kuningastakaan. Kuitenkin vakuutan sinulle, että helpotuksesi on oleva niin suuri, ettet jälkeenpäin enää muista kipua, ja vakuutan tekeväni sen sinulle niin helpoksi kuin ihminen taidollaan sen voi tehdä.»
Kuningas empi tuokion käsi poskella ja katseli kulmat rypyssä minua. Ilman vaivaansa hän varmaan oli kaunis nuorukainen, vaikka kovin itsetietoinen, ja tunsin pitäväni hänestä. Hän tunsi katseeni ja sanoi lopulta ärtyisästi: »Tee joutuin, mitä teet.»
Vanha mies alkoi vaikertaa ja lyödä otsaansa lattiaan, mutta en välittänyt hänestä, vaan käskin lämmittää viiniä ja sekoitin turruttavan lääkkeen ja annoin kuninkaan juoda sen, niin että hän tuokion kuluttua tuli iloiseksi ja sanoi: »Vaivani vähenee äläkä enää tule luokseni pihteinesi ja veitsinesi.»
Mutta tahtoni oli hänen tahtoaan voimakkaampi ja sain hänet avaamaan suunsa ja pitelin tiukasti hänen päätään kainalossani ja puhkaisin paiseen hänen leuassaan veitsellä, jonka olin puhdistanut Kaptahin mukanaan tuomalla tulella. Tuli ei tosin ollut Ammonin pyhä tuli, sillä sen Kaptah oli päästänyt huolimattomuudessaan sammumaan jokimatkan aikana, mutta Kaptah oli tehnyt sen huoneessani vierasmajassa tuliporalla uskoen hulluudessaan, että kuoriainen oli yhtä väkevä kuin Ammon.
Kuningas parkaisi pahasti veitsen kajotessa häneen ja leijona nousi ja ärjähti ja alkoi viuhtoa hännällään silmät leimuten. Kuninkaalla oli kuitenkin kylliksi puuhaa sylkiessään pois mätää, joka vuoti hänen paiseestaan, ja hänen helpotuksensa oli suuri ja autoin häntä painelemalla kevyesti hänen poskeaan. Hän sylki ja itki ilosta ja sylki jälleen ja sanoi: »Sinuhe, egyptiläinen, olet siunattu mies, vaikka tuotit minulle kipua.» Hän sylki sylkemistään.
Mutta vanha mies sanoi: »Olisin osannut tehdä tuon yhtä hyvin kuin hän ja paremmin kuin hän, jos vain olisit sallinut minun kajota pyhiin leukaperiisi. Parhaiten sen olisi tehnyt hammaslääkärisi.» Hän hämmästyi suuresti, kun sanoin: »Tämä vanha mies puhuu totta, sillä hän olisi tehnyt sen yhtä hyvin kuin minä ja parhaiten sen olisi tehnyt hammaslääkärisi. Mutta heidän tahtonsa ei ollut yhtä voimakas kuin minun. Siksi he eivät voineet vapauttaa sinua vaivastasi. Sillä lääkärin täytyy uskaltaa tuottaa kipua myös kuninkaalle, jos niin on välttämätöntä, pelkäämättä itsensä tähden. Nämä pelkäsivät, mutta minä en pelännyt, sillä kaikki on minulle samantekevää, ja jos haluat, voit mielellään antaa sotilaittesi halkaista maksani, kun olen parantanut sinut.»
Kuningas sylki ja paineli kädellä poskeaan ja sylki taas eikä poski enää tehnyt kipeää ja hän sanoi: »En ole vielä kenenkään kuullut puhuvan, niinkuin sinä puhut, Sinuhe. Jos on totta, mitä sanoit, ei minun kannata antaa sotilaitteni halkaista maksaasi, jos et kerran ole siitä pahoillasi, sillä mitäpä hyötyä siitä silloin olisi. Vaan totisesti olet tuottanut minulle suuren helpotuksen ja sen tähden annan sinulle anteeksi julkeutesi ja myös palvelijallesi annan anteeksi, vaikka hän näki pääni kainalossasi ja kuuli minun parkuvan. Mutta hänelle annan anteeksi sen tähden, että hän sai minut nauramaan pitkistä ajoista tehdessään hullunkurisen hypyn.» Hän sanoi Kaptahille: »Tee se uudelleen.» Mutta Kaptah sanoi nyreästi: »Se ei ole arvoni mukaista.»