Eikä minulla ollut tähän mitään sanomista, niin että luovuin ajatuksesta jäädä Babyloniin tutkimaan tähtiä. Tutkiessani sydäntäni huomasin, että tämä päätös tuotti minulle iloa, sillä matkustaminen oli jo mennyt veriini ja silmäni olivat levottomat ja himoitsin lakkaamatta nähdä jotakin uutta. Mutta minulle tuotti lohtua ajatus, etten menettänyt mitään, vaikka en jäänytkään, sillä tämä päätökseni ja Kaptahin keskustelu kanssani oli varmasti kirjoitettu tähtiin jo ennen syntymäni päivää, joten en olisi voinut jäädä, vaikka olisin tahtonut, koska tähdet olivat niin määränneet.
Sen sijaan tutkin lampaanmaksaa ja kirjoitin muistiin myös sen, mitä Mardukin papit tiesivät lintujen lennosta voidakseni matkojeni varrella o^taa huomioon lintujen antamat enteet. Samoin kulutin paljon aikaa antamalla heidän kaataa öljyä veteen ja selittää kuvioita, jotka tällöin muodostuivat veden pintaan, mutta tätä taitoa uskoin vähimmin, sillä kuviot olivat aina erilaisia ja niiden selittämiseen ei tarvittu paljon tietoa, vaan ainoastaan liukas kieli. Mutta painoin kuitenkin mieleeni, mitä he tästä taidosta sanoivat.
Tähän opiskeluun olin niin kiintynyt, että joksikin aikaa unohdin olevani lääkäri ja viivyin päiväkaudet temppelissä ja käännytin pois luotani potilaat, jotka tulivat minua etsimään parantajan taitoni houkuttelemina, ja lähetin heidät kuninkaan lääkärien luokse, mistä nämä olivat suuresti mielissään, sillä tämä kohotti heidän arvoaan Babylonin asukkaiden silmissä. Mutta minä, joka Egyptin viisauteen yhdistin Babylonin viisauden, vapisin mielessäni omaa viisauttani ja ajattelin, että kaikki tieto, minkä ihminen vuosituhansien aikana oli kerännyt kaikissa neljässä maailmanosassa, oli nyt minun tietoani. Tätä ajatellessani tunsin voimieni kasvavan ja kävin ylpeäksi ja ajattelin, ettei minulle ollut enää mikään mahdotonta. Niin nuori olin vielä kaikesta tiedostani ja kokemuksestani huolimatta.
Mutta ennen kuin alan kertoa Babylonin kevätjuhlasta ja väärän kuninkaan päivästä on minun kerrottava merkillisestä asiasta, joka koskee syntymääni. Sillä lukiessaan minulle lampaanmaksaa ja katsoessaan öljyä vedessä minulle papit sanoivat: »Syntymääsi liittyy peloittava salaisuus, jota emme osaa selittää, ja tästä johtuu, että et todellisuudessa ole vain egyptiläinen, niinkuin luulet, vaan olet muukalainen koko maailmassa.» Silloin kerroin heille, etten ollut syntynyt niinkuin muut ihmiset, vaan olin tullut jonakin yönä virtaa alas kaislaveneessä ja äitini oli löytänyt minut kaislikosta. Silloin papit katsoivat toisiinsa ja kumarsivat syvään edessäni ja sanoivat: »Sitä arvelimme.» Ja he kertoivat minulle, että myös heidän suuri kuninkaansa Sargon, joka alisti kaikki neljä maailmanosaa valtansa alle ja jonka valta ulottui pohjoisesta merestä eteläiseen mereen ja joka hallitsi myös meren saaria, oli tullut vastasyntyneenä heidän virtaansa alas pietyssä kaislaveneessä eikä kukaan tiennyt mitään hänen syntymästään, ennen kuin hänen suuret tekonsa osoittivat, että han oh syntynyt jumalista.
Mutta sydäntäni alkoi ahdistaa kuullessani tämän ja yritin nauraa ia sanoin heille: »Ette kai luule, että minä, lääkäri, olen jumalista syntynyt?» Mutta he eivät nauraneet, vaan sanoivat: »Sitä emme tiedä, mutta varmuus on paras ja siksi kumarramme sinua.» He kumarsivat uudelleen syvään edessäni, kunnes kyllästyin ja sanoin: »Lopettakaamme tämä leikinlasku ja palatkaamme asiaan.» Palasimme savimallin ääreen ja he alkoivat jälleen selittää minulle lampaanmaksan sokkeloita, mutta salavihkaa he katselivat minua kunnioittavasti ja kuiskailivat keskenään.
Siitä lähtien alkoi ajatus syntyperästäni rasittaa mieltäni ja sydämeni kävi raskaaksi kuin lyijy, kun ajattelin, että olin muukalainen kaikissa neljässä maailmanosassa. Mieleni teki kovin kysyä tahtiensehttajiltä syntymästäni, mutta koska en tiennyt syntymäni tarkkaa hetkeä, en voinut heiltä mitään kysyä eivätkä he voineet neuvoa minua. Pappien pyynnöstä he kuitenkin hakivat esille savitaulunsa, jotka koskivat tuota vuotta ja päiviä, jolloin virta oli tuonut minut, silla myös papit olivat uteliaita syntymäni suhteen. Mutta tähtienselittajat tiesivät vain, että jos olisin syntynyt sinä ja sinä hetkenä vuorokaudesta, olisin ollut kuninkaallista verta ja syntynyt hallitsemaan hikuisia kansoja. Eikä tämä tieto suinkaan keventänyt mieltäni, silla jos jotakin tahdoin menneisyydestä ajatella, niin minulla oli kylliksi ajattelemista rikoksessa ja häpeässä, jonka olin jättänyt taakseni Inebaan. Mutta — ajattelin — ehkä tähdet olivat kironneet minut jo syntymäni päivänä ja lähettäneet minut kaislaveneessä ajamaan ennenaikaiseen kuolemaan Senmutin ja Kipan ja ryöstämään heiltä heidän vanhuutensa ilon ja rosvoamaan haudankin heiltä. Tätä ajatellessani vavistus valtasi minut, sillä jos tähdet kerran olivat minut kironneet, en voinut väistää kohtaloani, vaan jouduin vielä tulevaisuudessa tuottamaan tuhoa ja kärsimystä ihmisille, jotka minua rakastivat. Sen tähden tulevaisuus painoi mieltäni ja pelkäsin tulevaisuutta ja ymmärsin, että kaikella, mikä minulle oli tapahtunut, oli tarkoituksensa, jotta kääntäisin sydämeni pois muista ihmisistä ja eläisin yksin, silla yksinäisenä en tuottanut kirousta muille.
5
Mutta minun on vielä kerrottava väärän kuninkaan päivästä, sillä siemenen noustua oraalle ja öiden lämmetessä hirveästä kylmyydestään menivät papit ulos kaupungista ja kaivoivat haudasta esiin jumalan ja huusivat hänen nousseen ylös naudastaan, minkä jälkeen Babylon muuttui hyppiväksi ja riehuvaksi juhlapaikaksi ja pitkin katuja virtailivat juhlapukuiset ihmisjoukot ja roska väki ryösti myymälöitä ja piti melua kaduilla vielä pahemmin kuin sotaväki ennen lähtöään kotiin suuresta katselmuksesta. Naiset ja monet tytöt menivät Ishtarin kaikkiin temppeleihin keräämään hopeaa myötäjäisiään varten ja kuka hyvänsä sai iloita heidän kanssaan eikä tätä pidetty häpeänä, vaan kukin huvitteli ja iloitsi voimiensa ja halunsa mukaan. Juhlan viimeinen päivä oli väärän kuninkaan päivä.
Olin jo tottunut monenlaisiin tapoihin Babylonissa, mutta kuitenkin hämmästyin, kun kuninkaan henkivartijat yöllä ennen aamunsarastusta tunkeutuivat Ishtarin huvimajaan viinistä juopuneina ja väänsivät väkivalloin ovia auki ja löivät vastaantulijoita keihäittensä varsilla ja huusivat täyttä kurkkua: »Missä piileskelee kuninkaamme? Antakaa meille kiireesti kuninkaamme, sillä päivä nousee pian ja kuninkaan on punnittava oikeutta kansalleen.»
Melu oli tavaton ja lamppuja sytytettiin ja hotellin palvelijat juoksivat hädissään käytävissä ja Kaptah luuli kapinan puhjenneen kaupungissa ja piiloutui vuoteeni alle, mutta minä menin sotilaita vastaan alastomana villavaippani alla, kuten juuri olin noussut vuoteesta ja kysyin: »Mitä tahdotte ja varokaa loukkaamasta minua, sillä olen Sinuhe, egyptiläinen, Villiaasin poika ja nimeni olette varmasti kuulleet.» He huusivat ja sanoivat: »Jos sinä olet Sinuhe, niin sinua juuri haemme!» He repivät vaipan päältäni, niin että olin alasti, ja ihmettelivät ja osoittelivat minua toisilleen, sillä he eivät vielä koskaan olleet nähneet ympärileikattua miestä. Siksi he sanoivat toisilleen: »Voimmeko antaa tämän miehen kävellä vapaana, sillä hän on vaarana naisillemme, koska naiset rakastavat suuresti kaikkea uutta ja merkillistä.» Vielä he sanoivat: »Totisesti tämän kummempaa emme ole nähneet siitä asti kuin näimme kähärätukkaisen, mustan miehen, joka tuli lämpimän meren saarista ja oli pujottanut luisen puikon ja kalistimen vehkeensä lävitse ollakseen mieliksi naisille.»
Mutta pilkattuaan kyllikseen minua he hellittivät minut ja sanoivat: »Älä enää kuluta aikaamme kujeillasi, vaan anna palvelijasi meille, sillä meidän on joutuin vietävä hänet palatsiin, koska tänään on väärän kuninkaan päivä ja on kuninkaan tahto, että joudutamme hänet palatsiin.» Tämän kuullessaan Kaptah pelästyi niin pahasti, että hänen raajansa alkoivat vavista ja koko vuode heilui hänen vavistessaan, joten he löysivät hänet ja kiskoivat hänet esiin vuoteen alta päästellen riemuhuutoja ja kumarrellen syvään hänen edessään. Ja he sanoivat toisilleen: »Tämä on meille suuren ilon päivä, koska vihdoin löysimme kuninkaamme, joka oli piiloutunut ja hävinnyt silmistämme, mutta nyt silmämme riemuitsevat nähdessämme hänet ja toivomme hänen palkitsevan meitä monilla lahjoilla uskollisuutemme tähden.»