Kaptah katseli heitä pää tutisten ja silmät suurina kuin suitsirenkaat. Nähdessään hänen hämmästyksensä ja pelkonsa he nauroivat entistä enemmän ja huusivat: »Totisesti hän on neljän maailmanosan kuningas ja tunnemme hänen kasvonsa.» He kumarsivat syvään hänen edessään, ja ne, jotka seisoivat hänen takanaan, potkivat häntä takapuoleen jouduttaakseen häntä lähtemään. Mutta Kaptah sanoi minulle:
»Totisesti tämä kaupunki ja koko maa on turmeltunut ja hullu ja täynnä pahuutta eikä kuoriainen nähtävästi pysty enää minua varjelemaan, koska minun käy näin. Enkä tiedä enää, seisonko päälläni vai jaloillani, vaan kenties parhaillaan nukun tuossa vuoteessa ja näen unta, niin että tämä kaikki on vain unta. Kuitenkin oli miten oli, minun on seurattava heitä, sillä he ovat vahvoja miehiä, mutta säästä sinä henkesi, herrani, jos voit, ja ota ruumiini alas muurilta, kun he ovat ripustaneet minut sinne pää alaspäin, ja säilytä se varmuuden vuoksi äläkä anna heittää minua virtaan. Sillä joskin kuolen sotilaiden käsissä ja säilyttääkseni Egyptin kunnian ja sen nojalla minulla kaikkien kirjoitusten mukaan on oikeus päästä suoraan lännen maahan, vaikka ruumiini häviäisikin, niin varmuus on aina paras ja kaikkien väärinkäsitysten välttämiseksi säilytä ruumiini, koska osaat sen taidon.»
Mutta sotilaat vääntelehtivät naurusta kuunnellessaan häntä ja putosivat polvilleen naurusta ja hakkasivat toisiaan selkään, kun pelkäsivät tukehtuvansa naurusta, ja sanoivat: »Mardukin kautta, tämän parempaa kuningasta emme olisi voineet löytää, sillä onhan jo ihme, ettei hänen kielensä mene solmuun hänen puhuessaan.» Kuitenkin päivä alkoi jo sarastaa ja he läimäyttivät Kaptahia keihään varrella selkään jouduttaakseen häntä ja veivät hänet mukanaan. Mutta minä pukeuduin kiireesti ja seurasin heidän jäljessään palatsiin eikä kukaan estänyt minua, vaan kaikki esipihat ja palatsin etuhuoneet olivat täynnä mellastavaa kansaa. Siksi olin varma, että Babylonissa oli puhjennut kapina ja että veri pian vuotaisi pitkin katujen ojia, kunhan maakuntien joukot ehtisivät saapua kaupungin avuksi.
Mutta kun ehdin sotilaiden jäljessä suureen valtaistuinsaliin, näin, että Burraburiash istui siellä valtakatoksen kultaisella istuimella, jota kannattivat leijonankäpälät, ja hänen yllään oli kuninkaallinen asu ja hän piteli käsissään valtansa merkkejä. Saliin hänen ympärilleen olivat kokoontuneet Mardukin ylimmät papit ja kuninkaan neuvonantajat ja maan ylhäisimmät. Mutta sotilaat eivät välittäneet heistä, vaan kiskoivat esiin Kaptahin ja tekivät tietä keihäillään ja pysähtyivät valtaistuimen eteen odottamaan. Äkkiä tuli aivan hiljaista eikä kukaan sanonut mitään, kunnes Kaptah sanoi: »Viekää pois tuo paholaisen elukka, sillä muuten kyllästyn tähän leikkiin ja lähden tieheni.» Mutta samassa puhkesi huoneeseen valo itäisistä ikkunaristikoista, aurinko nousi ja kaikki, papit ja ylhäiset, kuninkaan neuvonantajat ja sotilaat puhkesivat huutamaan: »Hän on oikeassa! Viekää pois tuo elukka, sillä olemme kyllästyneet parrattoman pojan hallitukseen. Tämä mies sen sijaan on viisas, ja siksi teemme hänestä kuninkaan, niin että hän saa käskeä meitä.»
Enkä uskonut silmiäni, kun näin heidän toisiaan tyrkkien, nauraen ja riidellen karkaavan kuninkaan kimppuun ja riistävän valtamerkit hänen käsistään ja kuninkaalliset vaatteet hänen yltään, niin että hän kohta oli yhtä alaston kuin minä sotilaiden yllättäessä minut vuoteellani. He nipistelivät häntä käsivarsista ja koettelivat hänen reisiensä lihaksia ja pilkkasivat häntä sanoen: »Hänestä näkee, että hänet on vasta vast'ikään vieroitettu ja hänen suunsa on vielä märkä äidinmaidosta. Sen tähden on jo aika, että naistalossa naiset saavat jotakin huvia ja uskomme, että tämä vanha veitikka, tämä egyptiläinen Kaptah, osaa ratsastaa myös naisen satulassa.» Eikä Burraburiash vastustanut lainkaan, vaan nauroi hänkin ja hänen leijonansa oli aivan ymmällään ja vetäytyi sivuun häntä koipien välissä suuren väkijoukon säikähdyttämänä.
Mutta tämän jälkeen en enää tiennyt, seisoinko päälläni vai jaloillani, sillä he ryntäsivät kuninkaan luota Kaptahin luokse ja pukivat kuninkaalliset vaatteet hänen ylleen ja pakottivat hänet ottamaan valtamerkit käsiinsä ja painoivat väkisin hänet istumaan valtaistuimelle ja heittäytyivät mahalleen hänen eteensä ja pyyhkivät suillaan lattiaa hänen jaloissaan. Ensimmäisenä ryömi hänen edessään Burraburiash ilkosen alastomana ja huusi: »Tämä on oikein. Hän olkoon kuninkaamme emmekä olisi parempaa kuningasta voineet valita.» He nousivat kaikki ja huusivat Kaptahin kuninkaakseen pidellen mahqjaan ja vääntelehtien naurusta.
Kaptah katseli heitä silmät pyöreinä ja hiukset törröttäen pystyssä kuninkaallisen päähineen alta, jonka he olivat kiireessään työntäneet vinoon hänen takaraivolleen. Mutta lopuksi hän suuttui ja huusi kovalla äänellä, niin että kaikki vaikenivat kuunnellakseen häntä, ja sanoi: »Varmaan on niin, että tämä on paha uni, jonka joku on noitunut minut näkemään, sillä sellaista tapahtuu. Eikä minulla ole pienintäkään halua olla teidän kuninkaanne, vaan mieluummin olisin paviaanien ja sikojen kuningas. Mutta jos niin on, että tosiaan tahdotte minut kuninkaaksenne, en voi sille mitään, koska teitä on monta yhtä vastaan. Siksi vannotan teitä rehellisesti sanomaan, olenko minä teidän kuninkaanne vai en?»
Silloin kaikki huusivat kilpaa: »Sinä olet meidän kuninkaamme ja neljän maailmanosan herra! Etkö sitä itse tunne ja tajua, senkin pölhö!» Taas he kumarsivat hänelle ja muuan heistä pukeutui leijonantaljaan ja asettui hänen jalkoihinsa ja murisi ja karjahteli ja väänteli ruumistaan nahan sisässä monella hullunkurisella tavalla. Kaptah mietti hetken ja kävi epävarmaksi. Lopulta hän sanoi: »Jos tosiaan olen kuningas, niin sen asian päälle kannattaa ottaa ryyppy. Jouduttakaa siis viiniä sisään, palvelijat, jos täällä sellaisia on, tai muuten keppini tanssii selässänne ja annan ripustaa teidät muurille, koska kerran olen kuningas. Tuokaa viiniä paljon, sillä nämä herrat ja ystäväni, jotka ovat tehneet minusta kuninkaan, juovat kanssani ja itse aion tänään uida kaulaani myöten viinissä.»
Hänen sanansa herättivät suuren riemun ja hälisevä joukko tempasi hänet mukaansa ja vei hänet suureen saliin, jossa oli katettuna monenlaisia hyviä ruokia ja viiniä. Jokainen otti, mitä löysi, ja Burraburiash puki ylleen palvelijan esivaatteen ja juoksenteli kaikkien jaloissa kuin hölmö palvelija kaadellen maljoja nurin ja pudotellen kastikkeita vieraiden vaatteille, niin että monet kirosivat häntä ja viskelivät häntä järsimillään luilla. Myös palatsin kaikilla esipihoilla tarjottiin kansalle syötävää ja juotavaa, joka oli ennakolta varustettu valmiiksi, ja kansalle paloiteltiin kokonaisia härkiä ja lampaita ja he saivat ammentaa olutta ja viiniä savialtaista ja ahmia mahansa täyteen kermalla ja makeilla taateleilla maustettua puuroa, niin että päivän kohotessa korkeammalle palatsissa vallitsi niin tavaton melske ja rähinä, huuto, nauru ja mellastus, etten olisi voinut sydämessäni kuvitella sellaista mahdolliseksi.
Heti, kun tuli tilaisuus, menin Kaptahin luokse ja sanoin hiljaa, jotta muut eivät olisi kuulleet: »Kaptah, seuraa minua, niin piiloudumme ja pakenemme, sillä tästä kaikesta ei hyvä seuraa.» Mutta Kaptah oli juonut viiniä ja hänen mahansa oli pullistunut hyvistä ruoista ja hän sanoi minulle: »Puheesi on kuin kärpästen surinaa korvissani, sillä hullumpaa en ole koskaan kuullut. Lähtisinkö tieheni nyt, kun tämä miellyttävä kansa on tehnyt minusta kuninkaan ja kaikki kumartavat minua? Kuoriainen on tämän saanut aikaan, sen tiedän, ynnä kuoriaisen lisäksi kaikki hyvät ominaisuuteni, jotka vasta tämä kansa älyää kohottaa oikeaan arvoonsa. Eikä mielestäni sinun sovi enää sanoa minulle Kaptah kuin orjalle tai palvelijalle ja puhutella noin vapaasti minua, vaan sinun tulee kumartaa minua, kuten muutkin tekevät.» Mutta vannotin häntä ja sanoin: »Kaptah, Kaptah, tämä on kuje, jonka vielä saat kalliisti maksaa. Pakene sen tähden, niin kauan kuin voit, ja annan julkeutesi anteeksi.»