Mutta Kaptah pyyhki rasvan suustaan ja huitaisi minua järsimällään aasinluulla ja huusi: »Viekää pois tämä saastainen egyptiläinen, ennen kuin suutun ja annan keppini tanssia hänen selässään.» Silloin leijonaksi pukeutunut mies karkasi päälleni karjuen ja puri minua sääreen ja kaatoi minut ja repi kynsillään kasvojani. Minulle olisi voinut käydä pahasti, ellei samalla hetkellä olisi puhallettu torviin ja julistettu, että kuninkaan oli aika käydä jakamaan oikeutta kansalle, niin että minut unohdettiin.
Kaptah hölmistyi vähän, kun häntä alettiin taluttaa oikeuden taloon, ja sanoi uskovansa mielellään oikeudenkäytön maan tuomareille, jotka olivat kunniallisia miehiä ja joihin hän luotti. Mutta kansa vastusti rajusti ja huusi: »Tahdomme nähdä kuninkaan viisauden vakuuttautuaksemme, että hän on oikea kuningas ja tuntee lait.» Tällä tavoin Kaptah nostettiin oikeuden istuimelle ja hänen eteensä asetettiin oikeuden tunnusmerkit, ruoska ja kahleet, ja kansaa kehoitettiin astumaan esiin ja esittämään asiansa kuninkaalle. Ensimmäisenä syöksyi Kaptahin jalkoihin mies, joka oli repinyt vaatteensa ja sirotellut tuhkaa hiuksiinsa. Hän pyyhki kasvojaan maahan Kaptahin jalkojen edessä ja itki ja huusi:
»Ei ole ketään niin viisasta kuin kuninkaamme, neljän maailmanosan herra. Siksi pyydän häneltä oikeutta ja asiani on tämä: Minulla on vaimo, jonka neljä vuotta sitten otin, eikä meillä ole lasta, mutta nyt on vaimoni tullut raskaaksi. Eilen sain kuitenkin tietää vaimoni pettävän minua erään sotilaan kanssa, jopa yllätin heidät itse teossa, mutta sotilas oli iso ja vahva, niin etten voinut tehdä hänelle mitään, ja nyt on maksani täynnä murhetta ja epäilystä, sillä miten voin tietää, onko lapsi, joka syntyy, minun lapseni vai tuon sotilaan siittämä. Siksi pyydän oikeutta kuninkaalta ja tahdon varman tiedon, onko tuo lapsi minun vai sotilaan, jotta voin käyttäytyä sen mukaisesti.»
Kaptah vaikeni ja katseli ympärilleen hätäisesti, mutta lopulta hän sanoi päättävästi: »Hakekaa kepit ja pieskää tuo mies, niin että hän muistaa tämän päivän.» Oikeudenpalvelijat ottivat kiinni miehen ja pieksivät häntä, niin että hän parkui ja huusi ja vetosi kansaan sanoen: »Onko tämä oikeutta?» Myös kansa alkoi mutista ja pyytää selitystä. Silloin Kaptah sanoi:
»Tämä mies on ansainnut selkäsaunan jo sen tähden, että hän häiritsee minua mokomalla asialla. Mutta vielä enemmän hän ansaitsee keppiä tyhmyytensä tähden, sillä onko ennen kuultu, että mies, joka on jättänyt kylvämättä peltonsa, tulee valittamaan, kun toinen hyvän hyvyyttään kylvää siihen ja jättää sadon hänen leikattavakseen. Eikä ole naisen vika, jos hän kääntyy toisen miehen puoleen, vaan se on miehen vika, koska tämä ei ole älynnyt antaa naiselle, mitä nainen tahtoo, ja senkin tähden tämä mies ansaitsee keppiä.»
Tämän kuultuaan kansa puhkesi huutamaan ja nauramaan ja ylisti suuresti kuninkaansa viisautta. Mutta nyt astui kuninkaan eteen vakava, vanha mies ja sanoi: »Tämän kivipylvään edessä, johon laki on kirjoitettu, ja kuninkaan edessä minä vaadin oikeutta ja asiani on seuraava: Rakennutin itselleni talon kadun varrelle, mutta rakennusmestari petti minut, niin että talo luhistui ja surmasi luhistuessaan erään satunnaisen ohikulkijan. Nyt tämän ohikulkijan omaiset syyttelevät minua ja himoitsevat hyvitystä. Mitä minun on tehtävä?»
Kaptah mietti ja sanoi sitten: »Tämä on monimutkainen asia ja vaatii tarkkaa harkintaa, ja mielestäni tämä on paremminkin jumalien asia kuin ihmisten, mutta mitä sanoo laki tällaisesta?»
Lainoppineet astuivat esiin ja lukivat lain pylväästä ja selittivät: »Jos talo luhistuu rakennusmestarin huolimattomuuden takia ja surmaa luhistuessaan talon omistajan, on myös rakennusmestari surmattava. Mutta jos talo luhistuessaan surmaa omistajan pojan, on rakennusmestarin poika surmattava. Enempää ei laki sano, mutta tulkitsemme sen siten, että mitä hyvänsä talo luhistuessaan tuhoaa, on rakennusmestarin siitä vastattava siten, että hänen omaisuudestaan tuhotaan vastaava osa. Muuta emme osaa sanoa.»
Kaptah sanoi: »En tiennyt, että täällä on niin petollisia rakennusmestareita, ja tulen vastaisuudessa pitämään varani rakennusmestarien suhteen. Mutta lain mukaan tämä asia on yksinkertainen: Menkööt tuon surmansa saaneen ohikulkijan omaiset rakennusmestarin talon luokse ja väijykööt siellä ja surmatkoot ensimmäisen ohikulkijan, joka tulee heitä vastaan, niin laki on täytetty. Mutta jos he sen tosiaan tekevät, niin vastatkoot itse seurauksista, jos tämän ohikulkijan omaiset vaativat heitä vastuuseen murhasta, sillä totisesti tämä asia on enemmän jumalien asia kuin ihmisten. Eniten vikaa on mielestäni ohikulkijassa, joka menee kävelemään luhistuvan talon alle, sillä sitä ei kukaan viisas ihminen tee, elleivät jumalat niin ole määränneet. Siksi vapautan rakennusmestarin kaikesta vastuusta ja julistan, että tämä mies, joka hakee minulta oikeutta, on hölmö, koska ei pitänyt silmällä rakennusmestaria, niin että tämä olisi tehnyt tunnollista työtä, joten rakennusmestari teki vain oikein pettäessään häntä, sillä hölmöjä on petettävä, jotta he ottaisivat kokemuksensa opikseen. Niin on ollut ja niin on oleva.»
Jälleen kansa ylisti suuresti kuninkaan viisautta ja valittaja meni nolona tiehensä. Sen jälkeen kuninkaan eteen astui lihava kauppias, joka oli pukeutunut kalliiseen pukuun. Hän esitti asiansa ja sanoi: »Kolme päivää sitten menin Ishtarin portille ja sinne olivat kokoontuneet kevätjuhlan yöksi kaupungin köyhät tytöt uhratakseen neitsyytensä jumalattarelle, niinkuin on määrätty, ja kerätäkseen siten myötäjäisiä itselleen. Heidän joukossaan oli tyttö, joka suuresti miellytti minua, niin että tingittyäni aikani hänen kanssaan annoin hänelle koko joukon hopeaa ja sovimme asiasta. Mutta kun minun piti käydä asiaan, jonka vuoksi olin tullut, sain äkkiä ankaria vatsanvaivoja, niin että minun oli poistuttava keventämään itseäni. Kun palasin, oli tyttö sopinut jo toisen miehen kanssa ja saanut häneltäkin hopeaa ja tehnyt hänen kanssaan sen, mitä varten oli tullut Portille. Hän tosin tarjoutui iloitsemaan myös minun kanssani, mutta kieltäydyin siitä, koska hän ei enää ollut neitsyt, ja vaadin hopeaani takaisin, mutta hän ei suostunut antamaan hopeaani takaisin. Sen tähden haen nyt kuninkaalta oikeutta, sillä eikö minulle tapahtunut suuri vääryys, koska menetin hopeani saamatta mitään siitä hyvästä? Jos näet ostan ruukun, niin kai ruukku on minun, kunnes itse sen särjen, eikä myyjällä ole oikeutta ruveta sitä rikkomaan ja tarjoamaan minulle ruukun sirpaleita.»
Mutta tämän kuullessaan Kaptah suuttui ja nousi seisomaan oikeuden istuimella ja löi ruoskalla eteensä ja huusi: »Totisesti, en ole missään tavannut sellaista höperyyttä kuin tässä kaupungissa enkä voi muuta ymmärtää kuin että tämä vanha pukki pitää minua pilkkanaan. Sillä tyttö menetteli aivan oikein ottaessaan toisen, kun tämä hölmö ei pystynyt ottamaan sitä, minkä vuoksi oli tullut. Myös tyttö menetteli kauniisti ja hyvin tarjotessaan tälle miehelle hyvitystä, mitä hän ei suinkaan ansainnut. Tämän miehen olisi pitänyt olla kiitollinen tytölle ja sille toiselle miehelle, koska nämä olivat hänen ilokseen yhdessä poistaneet esteen, josta ei ole muuta kuin harmia ja hankaluutta näissä asioissa. Mutta hän tulee eteeni valittamaan ja alkaa höpistä ruukuista. Jos hän kerran luulee nuoria tyttöjä ruukuiksi, tuomitsen hänet täst'edes iloitsemaan vain ruukkujen kanssa, mutta tyttöihin hän ei enää saa kajota.»