Burraburiash kuunteli uteliaana ja sanoi: »Olkoon, niinkuin tahdot vaikka luulen, että vaivasi tulee olemaan turha, silla ihminen, joka on kuollut, makaa pitkällään ja hänen henkensä harhailee kaikkialla rauhaa vailla ja syö jätteitä kaduilta, elleivät omaiset pidä ruumista talossaan saviruukussa, niin että henki saa osansa talon aterioista Näin käy kaikille, paitsi minulle, joka olen kuningas ja jonka jumalat ottavat seuraansa kuoltuani, niin ettei minun tarvitse hätäillä puurostani ja oluestani kuoleman jälkeen kuten muiden Mutta tee hänelle, mitä haluat, koska se on maasi tapa enkä halua kiistellä tavoista, vaan rukoilen myös jumalia, joita en tunne, ja lepytän neita synneistä, joita en tiedä tehneeni, koska varmuus on paras.»
Annoin palvelijain kantaa Kaptahin ruumiin saviruukussa kantotuoliin, jonka olin varannut palatsin muurin luokse, mutta ennen kuin lähdin, sanoin kuninkaalle: »Kolmeenkymmeneen paivaan et tule minua näkemään, sillä ruumiin säilyttämisen aikana en voi näyttäytyä muille ihmisille, jotten tartuttaisi muihin ruumiin ympärillä liikkuvia paholaisia.» Burraburiash nauroi ja sanoi: »Olkoon niinkuin sanot, ja jos näyttäydyt, annan palvelijoitteni karkottaa sinut kepeillä jottet toisi pahoja henkiä palatsiini.» Mutta kantotuolissa puhkaisin saven, jolla ruukku oli suljettu, sillä savi oli vielä pehmeää jotta Kaptah saisi ilmaa hengittääkseen. Sen jälkeen palasin salaa palatsiin ja menin naistaloon, jossa kuohilaat iloitsivat suuresti nähdessään minut sillä he pelkäsivät joka hetki kuninkaan tulevan.
Mutta avattuani oven huoneeseen, johon olin sulkenut Minean, palasin heti takaisin, revin hiuksiani ja huusin valittaen: »Tulkaa katsomaan, mitä on tapahtunut, sillä tuossa hän makaa verissään hengettömänä ja verinen veitsi on lattialla hänen vieressään ja hänen hiuksensakin ovat veressä.» Kuohilaat tulivat katsomaan ja kauhistuivat suuresti nähdessään veren, sillä kuohilaat pelkäävät verta, eivätkä uskaltaneet kajota häneen. He alkoivat itkeä ja valittaa peläten kuninkaan vihaa, mutta sanoin heille:
»Meidät on pantu samaan sekoitusastiaan, teidät ja minut. Sen tähden tuokaa pian matto, johon voin kääriä ruumiin, ja peskää veri pois lattiasta, jottei kukaan saa tietää, mitä on tapahtunut. Sillä kuningas toivoi paljon huvia tästä tytöstä, vaikkei vielä ollut nähnyt häntä, ja hänen vihansa on oleva peloittava, jos hän saa tietää, että te ja minä olemme taitamattomuudessamme antaneet tytön kuolla, kuten hänen jumalansa vaati. Sen tähden menkää kiireesti ja hankkikaa toinen tyttö tämän tytön tilalle ja mieluimmin sellainen, joka tulee kaukaisesta maasta eikä osaa kieltänne. Pukekaa ja koristakaa hänet kuningasta varten, ja jos hän vastustelee, lyökää häntä kepeillä kuninkaan nähden, sillä se tuottaa kuninkaalle suurta mielihyvää ja hän on palkitseva teidät runsaasti.»
Kuohilaat huomasivat sanojeni viisauden ja tingittyäni heidän kanssaan annoin heille puolet hopeasta, minkä he sanoivat uuden tytön maksavan, vaikka tiesinkin heidän varastavan tämän hopean minulta, koska he tietysti ostivat uuden tytön kuninkaan hopealla ja varastivat vielä siitäkin antaen myyjän kirjoittaa savitauluunsa suuremman hinnan kuin he maksoivat, sillä niin on ollut ja niin on aina oleva kuohilaitten tapa kaikkialla maailmassa. Mutta en halunnut kinastella heidän kanssaan. He toivat minulle maton, johon käärin Minean ruumiin, ja auttoivat minua kantamaan hänet pimeitten pihojen lävitse kantotuoliin, jossa jo oli Kaptah ruukussaan.
Tällä tavoin lähdin yön pimeässä pakolaisena Babylonista menettäen paljon kultaa ja hopeaa, vaikka olisin voinut rikastua ja hankkia, vielä paljon tietoa siellä. Mutta kantajat napisivat ja sanoivat: »Mikä on tämä mies, joka pakottaa meidät kulkemaan yön pimeässä ilman soihtuja ja lastaa kuormaamme ruumisarkkuja ja kuninkaallisia mattoja, niin että niskamme painuvat kumaraan kuin härkien niskat ikeen alla ja kantopuut kalvavat haavoja olkapäihimme. Totisesti, maksamme ovat mustat pelosta, kun meidän on kannettava ruumista yön pimeässä ja matosta vuotaa verta niskaamme. Tästä kaikesta hänen on maksettava meille runsaasti.»
Päästyämme rantaan annoin heidän nostaa ruumisruukun veneeseen, mutta maton nostin itse veneeseen ja piilotin katoksen alle.
Kantajille sanoin: »Te orjat ja koirien pojat! Tänä yönä ette ole nähneet ettekä kuulleet mitään, jos joku teiltä kysyy, ja siitä merkiksi annan teille jokaiselle palan hopeaa.» He hypähtelivät ilosta ja huusivat: »Totisesti olemme palvelleet ylhäistä herraa, mutta korvamme ovat kuurot ja silmämme ovat sokeat emmekä ole nähneet emmekä kuulleet mitään tänä yönä.» Tällä tavoin päästin heidät pois, vaikka tiesin, että he joisivat itsensä juovuksiin, kuten kaikkina aikoina on ollut kantajien tapa, ja juovuspäissään lörpöttelisivät kaiken, minkä olivat nähneet. Mutta sitä en voinut auttaa, sillä heitä oli kahdeksan ja he olivat vahvoja miehiä enkä voinut heitä kaikkia tappaa ja heittää virtaan, vaikka olisin tahtonut.
Heidän mentyään herätin soutajat ja kuun noustessa he työnsivät aironsa virtaan ja soutivat minut pois kaupungista haukotellen ja manaillen kohtaloaan, sillä heidän päänsä olivat kipeät oluesta, jonka he olivat juoneet. Tällä tavoin pakenin Babylonista, mutta miksi tämän kaiken tein, sitä en voi sanoa, koska en sitä tiedä, vaan se oli kai kirjoitettu tähtiin jo ennen syntymäni päivää enkä voinut sitä estää.
SEITSEMÄS KIRJA
Minea
1
Päästyämme ulos kaupungista vartijain huutamatta meille, sillä virtaa ei ollut suljettu yöksi, ryömin veneen majaan painaakseni levolle väsyneen pääni, sillä kuninkaan sotilaat olivat herättäneet minut jo ennen aamun sarastusta, kuten olen kertonut, ja päivä oli ollut niin täynnä levottomuutta ja turhaa menoa ja hälinää, etten sellaista päivää koskaan aikaisemmin ollut kokenut. Mutta rauhaa en saanut vieläkään, sillä Minea oli kääriytynyt esiin matosta ja peseytyi verestä kurottaen kädellään vettä virrasta ja kuunvalo hehkui vedestä, joka vuoti hänen käsistään. Hän katsoi minuun eikä hymyillyt, vaan sanoi moittivasti:
»Olen ryvettänyt itseni pahasti neuvojesi tähden ja haisen vereltä enkä varmaan koskaan tule puhtaaksi enää, ja se kaikki on sinun syytäsi. Myös kantaessasi minua matossa likistit minua rintaasi vasten paljon lujemmin kuin oli tarpeellista, niin etten voinut hengittää.»
Mutta olin kyllästynyt hänen puheisiinsa ja kovin väsynyt. Siksi haukottelin ja sanoin: »Tuki suusi, kirottu nainen, sillä ajatellessani, mitä kaikkea olet saanut minut tekemään, karvastelee sydämeni ja mieluummin heittäisin sinut virtaan, missä vesi varmaan sinut puhdistaisi, kuten tunnut haluavan. Sillä ilman sinua istuisin Babylonissa kuninkaan oikealla puolella ja Tornin papit opettaisivat minulle kaiken viisautensa salaamatta minulta mitään, niin että olisin viisain kaikista lääkäreistä maan päällä. Myös lääketaidollani ansaitsemani lahjat olen menettänyt sinun tähtesi ja kultani on vähissä enkä uskalla käyttää savitauluja, joilla saisin nostaa temppelien rahastoista kultaa. Kaikki tämä tapahtuu sinun tähtesi, niin että totisesti kiroan päivän, jona sinut näin, ja joka vuosi tulen muistaessani tätä päivää pukeutumaan säkkiin ja tuhkaan.»
Hän uitti kättään virrassa kuun paisteessa ja vesi halkesi hänen kätensä tieltä kuin sula hopea ja hän sanoi matalalla äänellä katsomatta minuun: »Jos niin on, lienee parasta, että hyppään virtaan, kuten tahdot. Sillapa pääset minusta.» Hän nousi hypätäkseen virtaan, mutta tartuin lujasti häneen ja sanoin: »Lopeta hupsutuksesi, sillä jos hyppäät virtaan, olen tehnyt tämän kaiken aivan turhan tähden ja se olisi kaiken hulluuden huippu. Sen tähden anna kaikkien jumalien tähden minun vihdoin maata rauhassa, Minea, äläkä häiritse minua päähänpistoillasi, sillä olen hyvin väsynyt.»