Sen sanottuani ryömin maton alle ja vedin sen päälleni, sillä yö oli kylmä, vaikka oli jo kevät ja haikarat huusivat kaislikossa. Mutta hän ryömi viereeni maton alle ja sanoi heikosti: »Kun en voi muilta tehdä hyväksesi, saan kai lämmittää sinua ruumiillani, koska yö on kylmä.» En jaksanut vastustaa häntä enää, vaan nukahdin ja hän lämmitti minua ruumiillaan ja nukuin hyvin, sillä hän oli nuori ja hänen ruumiinsa oli kuin kapea uuni kylkeäni vasten.
Aamulla herättyäni olimme ehtineet kauas ylävirtaan, mutta soutajat napisivat ja sanoivat: »Hartiamme ovat jo kuin puuta ja seikiämme kivistää. Aiotko tappaa meidät soudulla, sillä emme suinkaan ole menossa sammuttamaan palavaa taloa.» Mutta paadutin sydämeni ja sanoin heille: »Joka lakkaa soutamasta, saa maistaa keppiäni, sillä lepäämme vasta puolenpäivän aikaan. Silloin saatte syödä ja juoda ja jokaiselle annan kulauksen taateli viiniä, niin että virkistytte ja tunnette olonne kevyeksi kuin linnut. Mutta jos napisette minua vastaan, manaan kaikki paholaiset niskaanne, sillä tietäkää, että olen pappi ja noita ja tunnen lukuisia paholaisia, jotka mielellään syövät ihmislihaa.» Tämän sanoin peloittaakseni heitä, mutta päivä paistoi kirkkaasti eivätkä he uskoneet minua, vaan sanoivat: »Hän on yksin ja meitä on kymmenen!» Ja lähin heistä yritti lyödä minua airollaan.
Mutta silloin ruumisruukku veneen keulassa alkoi kolista ja Kaptah jyskytti ruukkuun sisäpuolelta ja alkoi karjua ja manailla käheällä äänellä, niin että soutajat kävivät kauhusta harmaiksi ja hyppäsivät veteen toinen toisensa jälkeen ja uivat pakoon häviten näkyvistä virtaavan veden mukana. Vene kääntyi ajelehtimaan ja kallistui, mutta sain sen ohjatuksi rantaan ja pudotin ankkurikiven. Minea tuli veneen majasta kammaten hiuksiaan enkä pelännyt enää mitään, sillä hän oli kaunis silmissäni ja päivä paistoi ja haikarat huusivat kaislikossa. Menin ruumisruukun luokse ja särjin saven ja huusin korkealla äänellä: »Nouse, mies, joka makaat!»
Kaptah nosti ruukusta takkuisen päänsä ja katseli ällistellen ympärilleen, enkä liene koskaan nähnyt hämmästyneempää ihmistä kuin hän oli sinä hetkenä. Hän valitti ja sanoi: »Mitä kujeilua tämä on? Missä minä olen ja missä on kuninkaallinen päähineeni ja mihin on piilotettu valtani merkit, kun olen aivan alaston ja palelen. Myös pääni on täynnä ampiaisia ja jäseneni ovat lyijynraskaat, ikään kuin myrkyllinen käärme olisi purrut minua. Varo, Sinuhe, kujeilemasta kanssani, sillä kuninkaiden kanssa ei ole leikkimistä.»
Tahdoin rangaista häntä hänen röyhkeydestään edellisenä päivänä. Siksi tekeydyin tietämättömäksi ja sanoin: »En lainkaan ymmärrä, mitä puhut, Kaptah, ja olet varmaan yhä viinistä sekaisin, sillä muistat kai, että eilen lähtiessämme Babylonista joit liiaksi viiniä ja aloit riehua täällä veneessä ja puhuit sellaista sekamelskaa, että soutajien oli pakko sulkea sinut tähän ruukkuun, jotta et olisi vahingoittanut heitä. Puhuit jotakin kuninkaasta ja tuomareista ja höpisit kaikenlaista muutakin.»
Kaptah ummisti silmänsä ja mietti kauan aikaa ja sanoi lopulta: »Herrani, en koskaan elämässäni aio enää juoda viiniä, sillä viini ja uni ovat kuljettaneet minua hirvittävissä seikkailuissa, jotka ovat niin kauheita, etten voi niitä sinulle kertoa. Sen verran voin sanoa, että kuoriaisen armosta kuvittelin olevani kuningas ja jaoin oikeutta kuninkaan istuimelta, jopa kävin kuninkaan naistalossa ja huvittelin siellä perusteellisesti erään kauniin tytön kanssa. Vielä paljon muuta minulle tapahtui, mutta en jaksa ajatella sitä, sillä pääni on hyvin kipeä ja olisit armelias, herrani, jos antaisit minulle lääkkeen, jota viininjuojat tuossa kirotussa Babylonissa käyttävät seuraavana päivänä.»
Sen sanottuaan Kaptah huomasi Minean ja vetäytyi äkkiä takaisin ruukkuun piiloon ja sanoi uikuttavalla äänellä: »Herrani, en varmaan ole aivan terve tai näen yhä unta, sillä luulen tuolla veneen perässä näkeväni tytön, jonka kohtasin unissani kuninkaan naistalossa. Kuoriainen minua varjelkoon, sillä pelkään tulevani hulluksi.» Hän koetti kädellä mustaksi lyötyä silmäänsä ja turvonnutta nenäänsä ja alkoi parkua kovalla äänellä. Mutta Minea tuli ruukun viereen ja tarttui hänen tukkaansa ja veti hänen päänsä näkyviin ja sanoi: »Katso minuun! Minäkö olen se nainen, jonka kanssa muka huvittelit viime yönä?» Kaptah katsoi pelokkaasti häneen, ummisti silmänsä ja sanoi vikisten: »Kaikki Egyptin jumalat minua armahtakoot ja antakoot minulle anteeksi, kun olen palvellut vieraita jumalia ja uhrannut heille, mutta sinä se olet ja anna minulle anteeksi, sillä se oli vain unta.» Minea otti tohvelin jalastaan ja läimäytti sillä häntä molemmille poskille, niin että läiskyi, ja sanoi: »Olkoon tämä rangaistus sopimattomasta unestasi, jotta tietäisit, että nyt olet valveilla.» Mutta Kaptah parkui entistä enemmän ja sanoi: »Totisesti, en tiedä enää, nukunko vai olenko valveilla, sillä sama tapahtui minulle unessani, kun tuo kauhea nainen tuli minua vastaan kuninkaan naistalossa.»
Autoin hänet ylös ruukusta ja annoin hänelle hänen vatsansa puhdistamiseksi karvaan lääkkeen ja sidoin köyden hänen ympärilleen ja pudotin hänet veteen, vaikka hän huusi kovaa, ja annoin hänen uiskennella vedessä, jotta hän selviäisi unikko ja viinihumalastaan. Mutta nostettuani hänet vedestä armahdin häntä ja sanoin: »Olkoon tämä sinulle opetukseksi julkeutesi tähden minua, herraasi, kohtaan. Mutta tiedä, että kaikki on totta, mikä sinulle tapahtui, ja ilman minua lepäisit nyt hengettömänä ruukussa väärien kuninkaiden hautaholvissa.» Tämän jälkeen kerroin hänelle kaiken, mitä oli tapahtunut, ja sain kertoa sen hänelle monta kertaa, ennen kuin hän ymmärsi ja uskoi kaiken. Lopuksi sanoin: »Henkemme on vaarassa eikä minua enää lainkaan naurata, sillä niin totisesti kuin tässä veneessä istumme, niin totta on, että riipumme muurilta pää alaspäin, jos kuningas saa meidät käsiinsä, ja vielä pahempaa hän voi tehdä meille. Sen tähden ovat hyvät neuvot kalliit, kun soutajammekin ovat karanneet, ja sinun, Kaptah, on keksittävä tapa, jolla selviämme hengissä Mitannin maahan.»
Kaptah kynsi tukkaansa ja mietti kauan. Lopuksi hän sanoi: »Jos olen ymmärtänyt oikein sanasi, on kaikki totta, mikä tapahtui, enkä nähnyt unta eikä viini riivannut minua. Jos niin on, ylistän tätä päivää hyväksi, sillä silloinhan voin huoletta juoda viiniä pääni parannukseksi, vaikka jo luulin, etten uskaltaisi kajota viiniin enää ikänäni.» Sen sanottuaan hän ryömi hyttiin ja mursi sinetin viiniruukusta ja joi pitkään ylistäen kaikkia Egyptin ja Babylonin jumalia, joiden nimiä ei tiennyt. Jokaisen jumalan nimen mainitessaan hän kallisti ruukkua, kunnes kallistui itse matolle ja nukahti alkaen kuorsata kumealla äänellä kuin virtahevonen.
Olin niin vimmoissani hänen käytöksensä tähden, että halusin kierittää hänet veteen ja hukuttaa hänet, mutta Minea sanoi: »Tämä Kaptah on oikeassa, sillä jokaisella päivällä on huoli itsestään. Miksi emme siis joisi viiniä ja iloitsisi paikassa, johon virta on meidät tuonut, sillä tämä on kaunis paikka ja kaislat varjostavat meitä ja haikarat huutavat kaislikossa. Myös näen sorsien lentävän kaulat ojossa pesiään rakentamaan ja vesi loistaa päivänvalossa vihreänä ja keltaisena ja sydämeni on kevyt kuin lintu vapauduttuani orjuudesta.»
Ajattelin hänen sanojaan ja havaitsin ne oikeiksi ja sanoin: »Koska te molemmat olette hulluja, niin miksen minäkin olisi hullu, sillä totta puhuen ei minulle millään ole mitään väliä ja kenties on samantekevää, riippuuko nahkani muurilla kuivumassa jo huomenna vai vasta kymmenen vuoden kuluttua, sillä tämä kaikki on kirjoitettu tähtiin jo ennen syntymämme päivää, kuten Tornin papit minulle opettivat. Päivä paistaa suloisesti ja laiho viheriöi rantapellossa. Siksi aion mennä uimaan virtaan ja tavoitella kaloja käsilläni, kuten joskus lapsena tein, sillä tämä päivä on yhtä hyvä päivä kuin jokin toinen päivä.»