Istuuduin hänen viereensä ja sanoin sydän surusta turvonneena: »Minea, sisareni, älä itke, älä ainakaan minun tähteni, sillä totisesti en aio kajota sinuun, en koskaan, vaikka itse sitä minulta pyytäisit, sillä tahdon säästää sinulta kivun ja surun ja tahdon, että aina pysyt sellaisena kuin nyt olet.»
Hän kohotti päänsä ja pyyhki vihaisesti kyynelet silmistään ja tiuskaisi: »En suinkaan pelkää kipua enkä surua, jos niin luulet, senkin hölmö. Enkä suinkaan itke sinun tähtesi, vaan itken kohtaloani, joka on erottanut minut jumalastani ja tehnyt minut heikoksi kuin märän rievun, niin että tyhmän miehen katse tekee polveni pehmeiksi kuin taikinan.» Mutta tämän sanoessaan hän ei katsonut minuun, vaan tuijotti itsepintaisesti pois minusta ja räpytteli kyyneleitä silmistään.
Pidin kiinni hänen käsistään eikä hän vetänyt käsiään pois, vaan kääntyi lopulta puoleeni ja sanoi: »Sinuhe, egyptiläinen, olen varmaan kovin kiittämätön ja ärsyttävä mielestäsi, mutta en voi sille mitään, koska enää en tunne itseäni. Myös kertoisin mielelläni sinulle jumalastani, jos voisin, jotta ymmärtäisit paremmin minua, mutta kertominen vihkimättömille ei ole sallittua. Sen vain voin sanoa, että hän on meren jumala ja asuu vuoressa pimeässä talossa eikä kukaan, joka hänen taloonsa astuu, ole koskaan palannut, vaan elää hänen kanssaan ikuisesti. Mutta jotkut sanovat, että hän on härän kaltainen, vaikka hän elää meressä, ja sen tähden meidät, jotka hänelle on vihitty, kasvatetaan tanssimaan härkien edessä. Myös sanotaan, että hän on ihmisen kaltainen, vaikka hänellä on härän pää, joskin käytyäni monessa maassa ja vierailtuani suurissa kaupungeissa luulen, että se on satua. Sen vain tiedän, että joka vuosi valitaan arvalla hänelle vihityistä kaksitoista, jotka saavat astua hänen taloonsa, kukin vuorollaan kuun ollessa täysi, eikä kenellekään vihitylle ole suurempaa iloa kuin saada astua jumalan taloon. Myös minulle lankesi arpa, mutta ennen kuin vuoroni tuli, haaksirikkoutui laivani, kuten kerroin, ja kauppiaat ryöstivät minut ja myivät minut Babylonin orjatorilla. Koko nuoruuteni olen uneksinut jumalan ihmeellisistä saleista ja jumalan vuoteesta ja ikuisesta elämästä, sillä viivyttyään kuukauden jumalan luona, saa arvalla vihitty palata, jos haluaa, mutta kukaan ei vielä koskaan ole palannut jumalan talosta. Siksi uskon, ettei elämä maan päällä enää tarjoa mitään sellaiselle, joka on kohdannut jumalan.»
Hänen puhuessaan oli kuin varjo olisi peittänyt auringon ja kaikki kävi kalmanharmaaksi mielessäni ja minut valtasi vavistus, sillä tiesin, ettei Minea ollut minua varten. Hänen satunsa oli samanlainen, mitä papit kertovat kaikissa maissa, mutta hän uskoi sen ja se erotti hänet ainaisesti minusta. Enkä tahtonut enää järkyttää häntä sanoillani tai pahoittaa hänen mieltään, vaan lämmitin hänen käsiään käsissäni ja lopulta sanoin: »Ymmärrän, että tahdot palata jumalasi luokse. Siksi vien sinut meren yli Kreetaan takaisin, sillä tiedän nyt, että tulet Kreetan saaresta. Aavistin sen jo kertoessasi häristä, mutta nyt tiedän sen, kun kerroit jumalasta, joka asuu pimeässä talossa, sillä kauppiaat ja purjehtijat ovat kertoneet minulle hänestä Simyrassa, vaikka en ole uskonut heitä tähän asti. He tosin kertoivat pappien surmaavan ne, jotka yrittävät palata jumalan talosta, jottei kukaan saisi tietää, millainen on meren jumala. Mutta tämä on tietysti merimiesten ja alhaisen kansan juttua ja sinä tiedät kaiken paremmin, koska olet vihitty.»
»Minun täytyy palata, sen tiedät», hän sanoi pyytävästi. »Ei minulla olisi rauhaa missään maan päällä, ellen palaisi, sillä lapsesta asti olen kasvanut jumalan talleissa. Silti iloitsen jokaisesta päivästä, Sinuhe, jonka saan olla kanssasi, ja jokaisesta hetkestä iloitsen, jona vielä näen sinut. En sen vuoksi, että pelastit minut pahasta, vaan sen tähden, ettei kukaan ole minulle sellainen kuin sinä, enkä kaipaa enää jumalan taloon kuten ennen, vaan menen sinne suru sydämessä. Jos niin on sallittu, palaan sieltä luoksesi määräajan jälkeen, vaikka en usko sitä, koska kukaan ei vielä ole palannut. Mutta aikamme on lyhyt eikä huomisesta päivästä kukaan tiedä mitään edeltäpäin, kuten sanoit. Iloitkaamme sen tähden, Sinuhe, jokaisesta päivästä, iloitkaamme sorsista, jotka lentävät ylitsemme räpyttävin siivin, iloitkaamme virrasta ja kaisloista, ruoasta ja viinistä ajattelematta, mikä on tuleva. Niin on paras.»
Jos olisin ollut toinen mies, olisin pakottanut hänet ja ottanut hänet väkisin ja vienyt hänet omaan maahani ja elänyt hänen kanssaan kaikki elämäni päivät. Mutta tiesin, että hän puhui totta eikä hänellä olisi ollut ainoatakaan rauhallista päivää, jos hän olisi pettänyt jumalansa, jota varten oli elänyt ja kasvanut, vaan olisi tullut päivä, jona hän olisi kironnut minut ja paennut luotani. Niin suuri on jumalien voima, jos ihminen heihin uskoo mutta niihin, jotka eivät usko, ei jumalien valta ulotu. Siksi luulen, että hän.kenties tosiaan olisi kuollut, jos olisin kajonnut häneen, sillä Elämän talossa olin nähnyt ihmisten kuihtuvan ja kuolevan ilman mitään näkyvää vammaa tai sairautta vain sen tähden, että he olivat rikkoneet jotakuta jumalaa vastaan, johon uskoivat.
Tämä kaikki oli varmaan kirjoitettu tähtiin jo ennen syntymäni päivää eikä sitä voinut muuttaa. Siksi söimme ja joimme veneessä kaislikkoon piiloutuneina ja tulevaisuus oli kaukana meistä. Minea kumarsi päänsä ja hiveli hiuksillaan kasvojani ja hymyili minulle, ja juotuaan viiniä hän koski viinistä tuoksuvilla huulillaan huuliani, ja kipu, jonka hän toi sydämeeni, oli suloinen, kenties suloisempi kuin jos olisin kajonnut häneen, vaikka en silloin sitä ajatellut.
2
Illansuussa Kaptah heräsi veneen majassa ja ryömi esiin maton alta ja hieroi silmiään ja haukotteli ja sanoi: »Kuoriaisen kautta ja unohtamatta Ammoniakaan, pääni ei enää ole kuin alasin sepän pajassa, vaan tunnen olevani taas sovussa maailman kanssa, kunhan vain saan jotakin syödäkseni, sillä minulla on tunne, kuin vatsassani olisi muutamia kauan paastonneita leijonia.» Lupaa pyytämättä hän yhtyi ateriaamme ja alkoi rouskutella savessa paistettuja lintuja ja sylki luut suustaan veteen veneen laidan yli.
Mutta hänet nähdessäni muistin jälleen asemamme ja kauhistuin suuresti saneen: »Sinä humalainen yökkö, sinun olisi pitänyt neuvoillasi rohkaista ja auttaa meitä pääsemään pälkähästä, jottemme pian roikkuisi muurilta rinnakkain pää alaspäin kaikki kolme, mutta sen sijaan menit ja joit itsesi juovuksiin maaten rähmälläsi kuin sika liejussa. Sano pian, mitä teemme, sillä kuninkaan sotilaat ajavat varmaan jo takaa meitä veneissään tappaakseen meidät.»
Kaptah ei kuitenkaan hätääntynyt, vaan sanoi: »Jos oli totta, mitä puhuit, ei kuningas odota näkevänsä sinua kolmeenkymmeneen päivään, vaan lupasi antaa kepeillä ajaa sinut talostaan, jos ennen määräajan täyttymistä tulisit hänen eteensä. Sen tähden ei mielestäni meillä ole kerrassaan mitään kiirettä, mutta jos on käynyt hullusti ja kantajat ovat antaneet pakosi ilmi tai kuohilaat naistalossa ovat sotkeneet asiansa, niin sitä asiaa emme enää voi auttaa. Kuitenkin luotan yhä kuoriaiseen, ja mielestäni teit erittäin sopimattomasti juottaessasi minulle unikko juomaa, niin että pääni tuli kipeäksi, kuin suutari olisi pistellyt sitä neuloillaan, sillä ellet olisi suotta kiirehtinyt, olisi Burraburiash varmaan saanut luun kurkkuunsa tai kompastunut jalkoihinsa ja taittanut niskansa, niin että minusta olisi tullut Babylonin kuningas ja neljän maailmanosan herra eikä meillä olisi nyt mitään hätää. Niin lujasti luotan kuoriaiseen, mutta annan sinulle kuitenkin anteeksi tekosi, koska olet herrani etkä ymmärtänyt parempaa. Senkin annan sinulle anteeksi, että suljit minut saviruukkuun, jossa olin vähällä tukehtua, mikä ei lainkaan sopinut arvolleni. Mutta kaiken tämän takia oli mielestäni paras ensin parantaa pääni, ennen kuin antaisin sinulle neuvoja, sillä aamulla olisit helpommin saanut neuvoja mädästä juureksesta kuin minun päästäni. Nyt sen sijaan olen valmis antamaan kaiken viisauteni käyttöösi, sillä tiedän hyvin, että ilman minua olet maailmassa kuin emostaan eksynyt vuona ja itket äitiäsi.» Käskin hänen lopettaa iankaikkisen lörpötyksensä ja sanoa, mihin meidän hänen mielestään oli nyt ryhdyttävä paetaksemme Babylonin maasta. Kaptah kynsi päätään ja sanoi: »Totisesti, tämä vene on liian iso soutaaksemme kolmisin sitä vastavirtaan, enkä totta puhuen pidä lainkaan airoista, sillä ne hankaavaat rakkoja kämmeniin. Siksi meidän on noustava maihin ja varastettava jostakin pari aasia, joiden selkään sälytämme tavaramme. Jotta emme herättäisi huomiota, on parasta, että pukeudumme huonoihin vaatteisiin ja tingimme kaikesta majataloissa ja kylissä etkä ilmaise olevasi lääkäri, vaan esiinnyt toisena kuin olet. Olkaamme sen tähden ilveilijäseurue, joka iltaisin huvittaa kansaa kylien puimapaikoilla, sillä ilveilijöitä ei vainoa kukaan eivätkä rosvotkaan pidä heitä ryöstämisen arvoisina. Ennusta sinä moukille öljystä, kuten olet oppinut, niin minä kerron heille huvittavia tarinoita, joita osaan loppumattomiin, kuten hyvin tiedät, ja tyttö voi tanssia leipänsä edestä. Mutta yhtä hyvin voimme vuokrata soutajia ja soutaa tällä samalla veneellä rajalle asti, koska kaikki viime kädessä riippuu kuoriaisesta ja hän voi varjella meitä yhtä hyvin virralla kuin maantiellä. Kuitenkin varmuus on paras eikä olisi kauniisti tehty, jos ryöstäisimme veneen köyhiltä soutajilta, jotka varmaan hiiviskelevät ympärillämme kaislikossa odotellen pimeän tuloa voidakseen tappaa meidät. Sen tähden on parasta, että lähdemme heti, ja jos soutajat yrittävät usuttaa kuninkaan vartijat jälkeemme, niin en luule kenenkään uskovan heidän juttujaan, sillä he tulevat puhumaan ruumisruukuissa riehuvista paholaisista ja kokemistaan ihmeistä, niin että sotilaat ja tuomarit lähettävät heidät temppeliin pappien puheille vaivautumatta tutkimaan heidän tarinoitaan.»