Ilta oli käsissä, joten meidän oli pidettävä kiirettä, sillä Kaptah oli varmaan oikeassa arvellessaan, että soutajat voittaisivat pelkonsa ja yrittäisivät tulla hakemaan veneensä takaisin, ja heitä oli kymmenen vahvaa miestä meitä vastaan. Sen tähden voitelimme itsemme soutajien öljyllä ja likasimme savella vaatteemme ja kasvomme ja jaoimme lopun kultani ja hopeani keskenämme ja piilotimme sen vöihimme ja vaatteisiimme. Lääkärinlippaani, josta en tahtonut luopua, sidoimme mattoon ja sälytimme Kaptahin selkään kaikista hänen vastaväitteistään huolimatta, ja kahlattuamme rantaan päästimme veneen ajelehtimaan kaislikkoon. Veneeseen jäi ruokavaroja ja pari viiniruukkua, niin että Kaptah arveli soutajien tyytyvän siihen ja juovan itsensä humalaan viitsimättä lähteä ajamaan takaa meitä. Jos he humalasta selvittyään menivät tuomarien eteen kertomaan meistä, niin he kertoisivat kaikki kymmenen eri tavalla asiasta ja heidän juttunsa kävisivät niin sekaviksi, että viranomaiset ajaisivat heidät kepeillä luotaan. Niin toivoin.
Tällä tavoin lähdimme vaeltamaan ja saavuimme viljellyille alueille ja löysimme karavaanitien ja seurasimme sitä koko yön, vaikka Kaptah napisi ja kirosi syntymisensä tähän maailmaan käärön takia, joka painoi hänen niskansa vinoon. Aamulla tulimme kylään, jonka asukkaat ottivat meidät hyvin vastaan ja kunnioittivat suuresti meitä, koska olimme uskaltaneet vaeltaa yöllä paholaisista välittämättä. He antoivat meille maitoon keitettyä puuroa syötäväksi ja myivät meille kaksi aasia ja viettivät ilojuhlaa lähtiessämme, sillä he olivat yksinkertaista väkeä eivätkä olleet nähneet kuukausimääriin leimattua hopeaa, vaan maksoivat viljalla ja karjalla veronsa ja asuivat savimajoissa yhdessä karjansa ja eläintensä kanssa.
Näin vaelsimme päivästä päivään pitkin Babylonin teitä ja kohtasimme kauppiaita ja väistyimme tiepuoleen ylhäisten kantotuolien tieltä ja kumarsimme niitä. Aurinko paahtoi ihomme, ja vaatteemme kuluivat ryysyiksi ja totuimme esiintymään kansan edessä savisilla puimalattioilla. Kaadoin heille öljyä veteen ja ennustin heille hyviä päiviä ja runsaita satoja, poikalapsia ja rikkaita naimakauppoja, sillä säälin heitä heidän köyhyytensä tähden enkä tahtonut ennustaa heille mitään pahaa. He uskoivat minua ja iloitsivat suuresti. Mutta jos olisin ennustanut heille totta, olisin ennustanut heille häijyjä veronkantajia, kepiniskuja ja petollisia tuomareita, nälkää katovuosina, kuumesairautta tulvan aikana, heinäsirkkoja ja kärpäsiä, tulista kuivuutta ja mätänevää vettä kesäisin, raatamista ja kuolemaa raatamisen jälkeen, sillä se oli heidän elämänsä. Kaptah kertoi heille tarinoita noidista ja prinsessoista ja vieraista maista, joissa ihmiset kävelevät pää kainalossa ja muuttuvat susiksi kerran vuodessa, ja he uskoivat hänen tarinansa ja kunnioittivat suuresti häntä ja syöttivät hänet lihavaksi. Myös Minea tanssi heille puimatanterella, koska hänen täytyi tanssia joka päivä säilyttääkseen taitonsa jumalaansa varten, ja he ihmettelivät hänen taitoaan ja sanoivat: »Tällaista emme ole koskaan ennen nähneet.»
Tämä matka oli minulle suureksi hyödyksi, sillä opin näkemään, että jos rikkaat ja ylhäiset kaikissa maissa ja suurissa kaupungeissa ovat pohjaltaan samanlaisia ja ajattelevat samalla tavoin, niin myös köyhät kaikissa maissa ovat samanlaisia ja ajattelevat samalla tavoin, vaikka heidän tapansa ovat erilaiset ja heidän jumalillaan on eri nimet. Opin näkemään, että köyhät ovat armeliaampia kuin rikkaat, sillä luullessaan meitä köyhiksi he antoivat meille lahjana puuroa ja kuivaa kalaa toivomatta meiltä vastalahjaa, vain hyvän sydämensä tähden, kun taas rikkaat ajoivat köyhät kepeillä pois oviltaan ja halveksivat heitä. Opin näkemään, että myös köyhät tuntevat ilon ja surun, kaipauksen ja kuoleman ja että köyhän lapsi syntyy maailmaan samanlaisena kuin rikkaan lapsi. Sydämeni pehmeni heitä kaikkia kohtaan heidän yksinkertaisuutensa tähden enkä voinut olla parantamatta sairaita nähdessäni heitä ja puhkaisematta paiseita ja puhdistamatta silmiä, joiden tiesin pian tulevan sokeiksi ilman apuani. Enkä pyytänyt heiltä lahjoja tästä kaikesta, vaan tein sen omasta halustani.
Mutta miksi tämän kaiken tein vaarantaen itseni joutumaan ilmi, sitä en voi sanoa. Kenties sydämeni oli pehmeä Minean tähden, jonka näin joka päivä ja joka nuoruudellaan lämmitti kylkeäni öisin maatessamme savilattioilla, jotka lemusivat viljanoljilta ja väkevältä lannalta. Kenties tein sen hänen tähtensä lahjoakseni jumalia hyvillä töillä, mutta myös voi olla, että tahdoin koetella lääkärintaitoani, jotten olisi unohtanut kätteni varmuutta ja silmieni tarkkuutta tautien tutkimisessa. Sillä kuta kauemmin olen elänyt, sitä paremmin olen oppinut ymmärtämään, että mitä hyvänsä ihminen tekee, sen hän tekee monesta syystä eikä aina itsekään tiedä, miksi sen tekee. Siksi kaikki ihmisen teot ovat tomua jaloissani, kun en tiedä, mitä he ovat tarkoittaneet ja tahtoneet tekonsa tehdessään.
Koimme matkalla monenlaisia rasituksia ja käteni kävivät koviksi ja nahka paksuksi jalkapohjissani, aurinko kuivatti öljyn kasvoistani ja tomu sokaisi silmäni, mutta kaikesta huolimatta jälkeenpäin ajatellen tämä matkamme pitkin Babylonin tomuisia teitä oli kaunis enkä voi unohtaa sitä, vaan paljon antaisin, mitä olen kokenut ja omistanut maan päällä, jos vielä kerran saisin tehdä sen matkan yhtä nuorena, yhtä valppain silmin ja väsymättä, ja Minea astuisi rinnallani silmät välkkyen kuin kuunpaiste virrassa. Koko matkan ajan seurasi kuolema varjona meitä eikä kuolemamme olisi ollut helppo, jos olisimme joutuneet ilmi ja kuninkaan käsiin. Mutta en muistanut kuolemaa noina etäisinä päivinä enkä pelännyt sitä, vaikka elämä oli minulle arvokkaampi kuin koskaan ennen, niin kauan kuin sain kulkea Minean rinnalla ja nähdä hänen tanssivan puimalattioilla, joiden savi oli kostutettu vedellä pölyn sitomiseksi. Hänen tähtensä unohdin nuoruuteni häpeän ja rikoksen, ja joka aamu herätessäni lampaiden määkinään ja karjan ääniin oli sydämeni kevyt kuin lintu astuessani ulos ja nähdessäni auringon syntyvän ja purjehtivan jälleen kultaisena laivana pitkin yön siniseksi pesemää taivaankantta.