Saapuessani Khattien maahan oli heidän suuri kuninkaansa Shubbiluliuma hallinnut jo kaksikymmentäkahdeksan vuotta ja hänen nimensä oli niin pelätty, että ihmiset kumarsivat ja kohottivat kätensä sen kuullessaan, huutaen ääneen hänen kunniaansa, sillä hän oli saattanut voimaan järjestyksen Khattien maassa ja alistanut lukuisia kansoja heettiläisten valtaan. Hän. asui kivipalatsissaan keskellä kaupunkia ja hänen sankariteoistaan sodissa ja syntymästään kerrottiin lukuisia tarinoita, kuten kerrotaan kaikista suurista kuninkaista, mutta häntä itseään en saanut nähdä eivätkä häntä nähneet edes Mitannin lähettiläät, vaan he saivat jättää lahjansa hänen vastaanottosalinsa lattialle ja hänen sotilaansa nauroivat heille ja pilkkasivat heitä.
Eikä lääkärillä aluksi näyttänyt olevan paljon tehtävää Khattushashissa, sillä mikäli ymmärsin, heettiläiset häpesivät sairautta ja salasivat sen niin kauan kuin voivat, ja vialliset ja heikot lapset surmattiin kohta synnyttyään ja myös sairastuneet orjat surmattiin. Heidän lääkäreillään ei sen tähden nähdäkseni ollut paljon taitoa, vaan he olivat oppimattomia miehiä, jotka eivät osanneet lukea, mutta haavoja ja ruhjevammoja he paransivat taitavasti ja myös vuorien aiheuttamia tauteja vastaan heillä oli hyviä lääkkeitä, jotka alensivat nopeasti ruumiin kuumuuden. Tämän opin heiltä. Mutta jos joku sairastui tautiin, joka uhkasi kuolemalla, niin hän mieluummin etsi kuolemaa kuin parannusta peläten jäävänsä heikoksi tai vaivaiseksi loppuiäkseen. Heettiläiset eivät näet pelänneet kuolemaa, kuten kaikki sivistyneet kansat, vaan he pelkäsivät ruumiin heikkoutta enemmän kuin kuolemaa.
Kuitenkin kaikki suuret kaupungit ovat lopulta samanlaisia ja rikkaat ja ylhäiset kaikissa maissa ovat lopulta samanlaisia. Siten maineeni levitessä tuli minulta etsimään parannusta majataloon koko joukko heettiläisiä, joiden vaivat tunsin ja saatoin parantaa, vaikka he tulivat mielellään väärissä vaatteissa ja salaa ja pimeässä, jotteivät olisi menettäneet mainettaan. Tämän vuoksi he myös antoivat minulle runsaasti lahjoja, niin että ansaitsin lopulta koko joukon kultaa ja hopeaa Khattushashissa, vaikka aluksi luulin, että joutuisin lähtemään sieltä kerjäläisenä. Suuri ansio tässä kaikessa oli Kaptahilla, joka tapansa mukaan kulutti aikansa oluttuvissa ja myymälöissä ja kaikkialla, missä ihmiset kokoontuivat, ja suuriäänisesti kerskaili ja ylisti mainettani ja taitoani kaikilla osaamillaan kielillä, niin että palvelijat kertoivat herroilleen minusta.
Heettiläisten tavat olivat ankarat eikä ylhäisen sopinut näyttäytyä kadulla juopuneena menettämättä mainettaan, mutta kuten kaikissa suurissa kaupungeissa ylhäiset ja rikkaat joivat runsaasti viiniä ja myös vaarallisia, sekoitettuja viinejä ja paransin heitä viinin aiheuttamista vaivoista ja poistin heidän käsiensä vapinan, kun heidän oli astuttava kuninkaan eteen, ja muutamia autoin kylvyillä ja rauhoittavilla lääkkeillä, kun he luulivat hiirien järsivän ruumistaan. Myös annoin Minean tanssia heidän huvikseen ja he ihailivat häntä suuresti ja antoivat hänelle kalliita lahjoja pyytämättä häneltä mitään, sillä heettiläiset olivat runsaskätisiä, jos joku miellytti heitä. Tällä tavoin voitin heidän ystävyytensä, niin että uskalsin kysyä heiltä kaikenlaista, mitä en julkisesti rohjennut tiedustella. Eniten sain tietoja kuninkaan arkistonhoitajalta, joka puhui ja kirjoitti lukuisia kieliä ja hoiti kuninkaan ulkomaisen kirjeenvaihdon eikä ollut tapojen sitoma. Annoin hänen kuitenkin uskoa, että minut oli karkotettu Egyptistä, niin etten voinut koskaan sinne palata, ja että kiersin kaikissa maissa ansaitakseni kultaa ja kartuttaakseni tietojani eikä matkoillani ollut muuta tarkoitusta. Tämän vuoksi hän luotti minuun ja vastasi kysymyksiini, kun vain tarjosin hänelle hyvää viiniä ja annoin Minean tanssia hänen edessään. Niinpä kysyin häneltä ja sanoin:
»Miksi Khattushash on suljettu muukalaisilta ja miksi karavaanit ja kauppiaat ohjataan vain määrättyjä teitä, vaikka maanne on rikas ja kaupunkinne kilpailee nähtävyyksien runsaudessa minkä hyvänsä muun kaupungin kanssa? Eikö olisi parempi, että muut kansat saisivat tuntea mahtavuutenne voidakseen ylistää teitä keskuudessaan, kuten maanne hyvin ansaitsee?»
Hän maisteli viiniä ja katseli halukkaasti Minean notkeita jäseniä ja sanoi: »Suuri kuninkaamme Shubbiluliuma sanoi valtaistuimelle noustessaan: 'Antakaa minulle aikaa kolmekymmentä vuotta, niin teen Khattien maasta mahtavimman valtakunnan, mitä maailma milloinkaan on nähnyt.' Tämä aika on pian kulunut loppuun ja luulen maailman pian saavan tietää Khattien maasta enemmän kuin haluaisivatkaan tietää.»
»Mutta», sanoin, »Babylonissa näin kuusikymmentä kertaa kuusikymmentä kertaa kuusikymmentä sotilasta marssivan kuninkaansa ohitse ja heidän askelensa olivat kuin meren pauhu heidän juostessaan. Täällä olen samalla kertaa nähnyt koolla ehkä vain kymmenen kertaa kymmenen sotilasta enkä ymmärrä, mitä teette kaikilla sotavaunuilla, joita valmistetaan kaupunkinne työpajoissa, sillä mitäpä te vuorillanne teette sotavaunuilla, jotka on tarkoitettu taistelua varten tasaisella maalla.»
Hän nauroi ja sanoi: »Olet kovin utelias lääkäriksi, Sinuhe, egyptiläinen, mutta kenties ansaitsemme niukan leipämme myymällä sotavaunuja tasankomaiden kuninkaille.» Sen sanoessaan hän nipisti silmänsä kiinni ja oli viekkaan näköinen.
»Sitä en usko», sanoin rohkeasti. »Yhtä mielellään susi lainaa hampaansa ja kyntensä jänikselle, mikäli teitä tunnen.» Hän nauroi äänekkäästi ja löi kädellä polveensa, niin että viini läikkyi maljasta, ja sanoi: »Tuo minun on kerrottava kuninkaalle ja kenties elämäsi päivinä joudut vielä näkemään suuren jänisjahdin, sillä heettiläisten oikeus on erilainen kuin tasankojen oikeus. Mikäli ymmärrän, teidän maissanne rikkaat hallitsevat köyhiä, mutta meidän maassamme väkevät hallitsevat heikkoja ja luulen, että maailma tulee tuntemaan uuden opin, ennen kuin hiuksesi ovat ehtineet harmaantua, Sinuhe.»
»Myös uusi farao Egyptissä on löytänyt uuden jumalan», sanoin tekeytyen tyhmäksi.
»Tiedän siitä», hän sanoi, »koska luen kaikki kuninkaani kirjeet ja tämä uusi jumala rakastaa suuresti rauhaa ja sanoo, ettei ole mitään riitaa kansojen kesken, jota ei voisi sovussa selvittää, eikä meillä ole mitään tätä jumalaa vastaan, vaan päinvastoin pidämme suuresti hänestä, niin kauan kuin hän hallitsee Egyptissä ja tasangoilla. Faraonne on lähettänyt suurelle kuninkaallemme egyptiläisen ristin, jota hän sanoo elämän merkiksi, ja rauhan hän saa varmaan pitääkin vielä muutamia vuosia, kunhan lähettää meille runsaasti kultaa, jotta voimme koota varastoihin vielä enemmän kuparia ja rautaa ja viljaa ja perustaa uusia työpajoja ja valmistaa vielä raskaampia sotavaunuja kuin ennen, sillä kaikkeen tähän tarvitaan paljon kultaa ja kuninkaamme on kerännyt Khattushashiin kaikkien maiden taitavimmat asesepät maksaen heille runsaan palkan, mutta miksi hän sen on tehnyt, siihen en luule lääkärin viisauden antavan vastausta.»