»Tulevaisuus, jota ennustat, voisi ilahduttaa korppia ja shakaalia», sanoin, »mutta minua se ei ilahduta enkä näe siinä mitään nauramista. Olen näet huomannut, että jauhomyllyjenne kiviä pyörittävät vangit, joiden silmät on puhkaistu, ja hirmuteoistanne rajamaissa kerrotaan Mitannissa tarinoita, joita en halua toistaa, jotten loukkaisi korviasi, sillä ne eivät sovi sivistyneelle kansalle.»
»Mitä on sivistys?» hän kysyi ja kaatoi lisää viiniä maljaansa. »Myös me osaamme lukea ja kirjoittaa ja keräämme numeroituja savitauluja arkistoomme. On vain ihmisystävällisyyttä, jos puhkaisemme silmät vangeilta, jotka joutuvat ikänsä pyörittämään myllynkiviä, sillä tämä työ on hyvin raskasta ja tuntuisi heistä vielä raskaammalta, jos he näkisivät taivaan ja maan ja lintujen lentävän taivaalla. Se herättäisi heissä vain turhia ajatuksia ja heidät surmattaisiin pakoyritysten tähden. Jos sotilaamme rajamaissa katkovat kädet muutamilta ja kiskovat päänahan toisten silmille, ei tämä tapahdu suinkaan julmuudesta, sillä itse olet nähnyt, että kodeissamme olemme vieraanvaraisia ja ystävällisiä, rakastamme lapsia ja pieniä eläimiä emmekä lyö vaimojamme. Vaan tarkoituksena on herättää pelkoa ja kauhua viholliskansoissa, jotta he ajan tullen alistuisivat valtaamme ilman taistelua aiheuttamatta siten turhaa vahinkoa ja tuhoa itselleen. Emme näet suinkaan rakasta tuhoa ja vahingontekoa sinänsä, vaan haluamme maat haltuumme mahdollisimman säilyneinä ja kaupungit ehyinä. Vihollinen, joka pelkää, on jo puoleksi voitettu.»
»Ovatko siis kaikki kansat vihollisianne?» kysyin ivallisesti. »Eikö teillä ole lainkaan ystäviä?»
»Ystäviämme ovat kaikki kansat, jotka alistuvat valtaamme ja maksavat meille veroa», hän sanoi opettavasti. »Annamme heidän elää omissa oloissaan emmekä suurestikaan loukkaa heidän tapojaan tai jumaliaan, kunhan vain saamme hallita heitä. Ystäviämme ovat yleensä myös kaikki kansat, jotka eivät ole naapureitamme, ainakin siihen asti, kunnes heistä tulee naapureitamme, sillä silloin havaitsemme heissä usein monenlaisia loukkaavia asioita, jotka häiritsevät naapurisovun ja pakottavat meidät sotaan heidän kanssaan. Niin on tähän asti käynyt, ja niin pelkään käyvän vastakin, mikäli tunnen suurta kuningastamme.»
»Eikö jumalillanne ole tähän mitään sanomista?» kysyin. »Sillä muissa maissa jumalat usein määräävät oikeasta ja väärästä.»
»Mikä on oikeaa ja mikä on väärin?» hän kysyi puolestaan. »Meille oikeaa on se, mitä me haluamme, ja väärää se, mitä naapurikansat haluavat. Tämä on hyvin yksinkertainen oppi ja tekee elämän ja valtiotaidon helpoksi, eikä se mielestäni suurestikaan eroa tasankojen jumaluusopista, sillä mikäli olen oikein ymmärtänyt, tasankojen jumalat pitävät oikeana sitä, mitä rikkaat haluavat, ja vääränä sitä, mitä köyhät haluavat. Mutta jos tosiaan haluat tietää jotakin jumalistamme, niin ainoat jumalamme ovat maaemo ja taivas ja juhlimme heitä joka kevät, kun ensimmäinen taivaasta lankeava sade hedelmöittää maan, kuten miehen siemen hedelmöittää naisen. Näissä juhlissa hellitämme tapojemme ankaruutta, sillä myös kansan täytyy saada purkautua kerran vuodessa. Siksi näiden juhlien aikana siitetään paljon lapsia, mikä on hyvä, sillä maa voimistuu lapsista ja varhaisista avioliitoista. Kansalla on myös tietysti koko joukko muita pienempiä jumalia, kuten kansalla aina täytyy olla, mutta heitä sinun ei tarvitse ottaa lukuun, sillä heillä ei ole valtiollista merkitystä. Et näin ollen voine kieltää uskonnoltamme eräänlaista suuripiirteisyyttä, jos niin saan sanoa.»
»Kuta enemmän saan kuulla jumalista, sitä enemmän alan kyllästyä jumaliin», sanoin sydän masentuneena, mutta Shubbiluliuman arkistonhoitaja vain nauroi ja nojasi taaksepäin istuimellaan viinistä kylläisenä ja paksu nenä punoittaen. »Jos olet kaukonäköinen», hän sanoi, »jäät luoksemme ja alat palvella meidän jumaliamme, sillä kaikki muut kansat ovat jo kukin vuorostaan hallinneet tunnettua maailmaa ja nyt on meidän vuoromme. Meidän jumalamme ovat erittäin väkevät ja heidän nimensä ovat Valta ja Pelko ja aiomme rakentaa heille suuria alttareita valjenneista ihmiskalloista. Enkä edes kiellä sinua kertomasta tätä muille, jos olet tyhmä ja lähdet luotamme, sillä kukaan ei kuitenkaan uskoisi sinua, koska kaikki tietävät, että heettiläiset rakastavat vain laitumia ja ovat köyhä, likainen paimentolaiskansa, joka elää vuorilla vuohiensä ja lampaittensa seurassa. Mutta olen jo kuluttanut aivan liiaksi aikaa luonasi, joten minun on lähdettävä jälleen pitämään kurissa kirjureitani ja pistelemään kiilanmerkkejä pehmeään saveen vakuuttaakseni kaikille kansoille hyviä tarkoituksiamme, kuten virkaani kuuluu.»
Hän lähti, ja samana iltana sanoin Minealle: »Olen saanut tietää tarpeeksi Khattien maasta ja olen löytänyt sen, mitä tulin hakemaan. Siksi olen valmis lähtemään kanssasi pois tästä maasta, jos jumalat sen sallivat, sillä täällä haisee ruumiilta ja kurkkuani tukahduttaa kalmanhaju. Totisesti, kuolema lepää painavana varjona ylläni, niin kauan kuin täällä viivymme, enkä epäile, että heidän kuninkaansa antaisi työntää ruumiini seipääseen, jos tietäisi kaiken, minkä olen saanut tietää. Sillä kenet he tahtovat tappaa, häntä he eivät ripusta muurille kuten sivistyneet kansat, vaan istuttavat seipääseen, kunnes hän kuolee. Siksi vatsani on kipeä, niin kauan kuin viivyn tämän maan rajakivien sisäpuolella. Kaiken sen jälkeen, mitä olen kuullut, soisin myös mieluummin syntyneeni korppina tähän maailmaan kuin ihmisenä.»
Ylhäisten potilaitteni avulla sain hankituksi lupakirjan, joka oikeutti meidät matkustamaan määrättyä tietä rannikolle ja nousemaan siellä laivaan matkustaaksemme pois maasta, vaikka potilaani pahoittelivat suuresti lähtöäni kehoitellen minua jäämään ja vakuutellen, että muutamassa vuodessa tulisin rikkaaksi, jos jatkaisin ammattini harjoittamista heidän joukossaan. Kukaan ei kuitenkaan estänyt lähtöäni ja hymyilin ja nauroin heille ja kerroin heille kaskuja, joista he pitivät, niin että erosimme ystävinä ja sain lähtiessäni runsaasti lahjoja. Niin jätimme taaksemme Khattushashin peloittavat muurit, joiden takana väijyi tulevaisuuden maailma, ja ratsastimme aasien selässä ohi jyrisevien kivimyllyjen, joita pyörittivät sokaistut orjat, ja sivuutimme tien molemmin puolin seivästettyjen noitien ruumiit, sillä noitina surmattiin Khattushashissa kaikki ne, jotka opettivat oppeja, mitä valtio ei hyväksynyt, ja valtio hyväksyi vain yhden opin. Joudutin matkaa niin paljon kuin voin ja kahdenkymmenen päivän kuluttua saavuimme satamakaupunkiin.
4
Tähän satamakaupunkiin saapui laivoja Syyriasta ja kaikista meren saarista ja se oli samanlainen kuin kaikki satamat maailmassa, vaikka heettiläiset vartioivatkin sitä ja kantoivat veroa laivoilta ja tarkastivat kaikkien niiden savitaulut, jotka aikoivat pois maasta. Mutta sisämaahan ei pyrkinyt laivoista kukaan eivätkä kapteenit, perämiehet ja merimiehet tunteneet heettiläisten maasta muuta kuin tämän sataman ja satamassa samat oluttuvat, samat ilotalot, samat tytöt ja saman hurjan syyrialaisen musiikin kuin olivat tavanneet kaikissa muissa satamissa maailmassa. Siksi he tunsivat sen kodikseen ja viihtyivät siellä kiirehtimättä lähtöään ja uhrasivat varmuuden vuoksi myös heettiläisten jumalille, taivaalle ja maaemolle, unohtamatta silti omia jumaliaan, joita kapteenit pitivät suljettuina laivamajoihinsa.
Pöristen kuin kärpäsparvi he kerääntyivät satamalaitureille imemään pilleillään olutta ruukuista, niin että saman ruukun ympärillä saattoi istua kymmenen ja kaksitoista miestä kaikista maista imien kilpaa olutta. Heettiläisten olut oli vahvaa ja nousi päähän kuin savu, niin että he illan tullen särkivät oviluukkuja ilotaloissa ja potkivat nurin savenvalajain pyörät ja löivät veitsillä ja kartuilla haavoja toisiinsa ja veivät väkisin tyttöjä laivoihinsa, kunnes heettiläisten vartiomiehet tulivat ja rauhoittivat heidät keihään varsillaan. Mutta mitä hyvänsä he tekivät, sen he saivat maksaa ja hyvittää kuparilla ja hopealla eikä kukaan ahdistanut heitä enempää, niin että he jo etukäteen tiesivät, paljonko maksoi halkaistu pää ja puhkaistu silmä ja avoin haava ruumiissa. Siksi he nauroivat keskenään äänekkäästi ja sanoivat: »Tämä on hyvä maa ja tänne palaamme.» Ja jos he näkivät noidan seivästettynä muurin vierellä, niin he sanoivat: »Noituus on paha asia ja tämä mies on noitunut kielellään suolensa puhki.» Mutta taitavimmat merimiehet heettiläiset ottivat palvelukseensa ja saivat heidät karkaamaan laivoistaan, sillä he eivät itse olleet merikansaa, ja niinkuin muut kansat palkkaavat sotilaita, niin he palkkasivat merimiehiä ja luotseja ja laivanrakentajia ja kohtelivat heitä hyvin, niin että he kerskailivat suuriäänisesti palkastaan ja hyvistä oloistaan houkutellen siten muitakin karkaamaan laivoistaan.