Viivyimme tässä kaupungissa jonkin aikaa, vaikka se oli meluisa kaupunki ja täynnä paheita ja rikoksia, sillä jos näimme laivan, jonka oli määrä poiketa Kreetaan, niin Minea sanoi: »Se on liian pieni ja voi joutua merihätään enkä välitä kokea uutta haaksirikkoa.» Ja jos näimme isomman laivan, hän sanoi: »Se on syyrialainen laiva enkä tahdo matkustaa syyrialaisessa laivassa.» Ja kolmannesta laivasta hän sanoi: »Kapteenilla on paha silmä ja pelkään hänen myyvän matkustajat orjiksi vieraihin maihin.»
Tällä tavoin viivyimme satamassa enkä pahoitellut, sillä minulla oli siellä kylliksi työtä heuloessani ja puhdistaessani haavoja ja puhkoessani murtuneita kalloja. Myös sataman vartiopäällikkö turvautui minuun, sillä häntä vaivasi sataman tauti eikä hän voinut kajota tyttöihin, koska se tuotti hänelle suuria tuskia, mutta tunsin taudin Simyrasta ja saatoin parantaa sen Simyran lääkärien lääkkeillä eikä hänen kiitollisuudellaan minua kohtaan ollut rajaa, kun hän taas saattoi hankaluudetta iloita sataman tyttöjen kanssa. Tämä näet kuului hänen palkkaetuihinsa, koska jokaisen tytön, joka tahtoi harjoittaa ammattiaan satamassa, oli iloittava ilmaiseksi hänen ja hänen kirjureittensa kanssa. Siksi hän oli pahoillaan, kun ei voinut käyttää tätä etua hyväkseen.
Parannettuani hänet hän sanoi minulle: »Minkä lahjan voin antaa sinulle, Sinuhe, suuren taitosi palkaksi? Punnitsenko kullalla sen, minkä olet parantanut, ja annan kullan sinulle?» Mutta sanoin: »En välitä kullastasi. Anna minulle veitsi vyöltäsi, niin minä olen kiitollinen sinulle etkä sinä minulle, kun minulla on sinusta pysyvä muisto.» Hän vastusti ja sanoi: »Tämä veitsi on yksinkertainen eivätkä sudet juokse sen terää pitkin eikä sen kahva ole silattu hopealla.» Mutta tämän hän sanoi, koska veitsi oli heettiläisten metallia eikä sitä ollut lupa antaa tai myydä muukalaisille, niin että Khattushashissa en ollut saanut ostetuksi tuollaista asetta, kun en tahtonut olla liian itsepäinen ollakseni herättämättä epäluuloja. Tällaisia veitsiä näki vain Mitannin ylhäisimmillä ja niiden hinta oli kymmenen kertaa kullan paino ja neljätoista kertaa hopean paino eivätkä omistajat silti tahtoneet myydä niitä, koska tällaisia veitsiä ei ollut monta tunnetussa maailmassa. Mutta heettiläiselle ei veitsellä ollut järin suurta arvoa, koska hänen ei ollut lupa myydä sitä muukalaiselle.
Mutta sataman vartiopäällikkö tiesi, että pian lähtisin pois maasta, ja ajatteli, että voisi käyttää kultansa paremmin kuin lääkärin lahjoiksi. Siksi hän lopuksi antoi veitsen minulle ja se oli niin terävä, että se huoletta leikkasi partakarvat kevyemmin kuin paras pii veitsi ja sen terällä saattoi lyödä lovia kupariin terän vahingoittumatta. Iloitsin suuresti tästä veitsestä ja päätin päällystää sen hopealla ja kahvoittaa sen kullalla, kuten Mitannin ylhäiset tekivät saatuaan tuollaisen veitsen käsiinsä. Eikä vartiopäällikkö ollut pahoillaan, vaan meistä tuli ystävät, koska olin pysyvästi parantanut hänen vaivansa. Kuitenkin käskin hänen karkottaa satamasta tytön, jonka kanssa iloittuaan hän oli saanut vaivansa, mutta hän sanoi antaneensa jo seivästää tytön, koska tuollainen vaiva ilmeisesti johtui noituudesta.
Tässä satamakaupungissa oli myös keto, jolla pidettiin villihärkiä, kuten näinä aikoina useimmissa satamakaupungeissa, ja nuorukaiset harjoittelivat notkeuttaan ja rohkeuttaan taistelemalla villihärkien kanssa, lyömällä niiden niskaan piikkejä ja hyppimällä niiden ylitse. Minea ihastui suuresti nähdessään härät ja halusi koettaa taitoaan. Tällä tavoin näin ensimmäisen kerran hänen tanssivan villihärkien edessä enkä ollut koskaan nähnyt mitään sen veroista, vaikka sydämeni kylmeni pelosta häntä katsellessani. Sillä villihärkä on peloittavin kaikista pedoista ja peloittavampi norsuakin, joka on rauhallinen, ellei sitä häiritä, ja sen sarvet ovat pitkät ja neulanterävät ja se puhkaisee ihmisen kevyesti ja viskaa hänet korkealle ilmaan ja sotkee jalkoihinsa.
Mutta Minea tanssi härkien edessä vain kevyt vaate yllään ja väisteli vaivatta härkiä niiden painaessa niskansa alas ja hyökätessä möyryten häntä vastaan. Hänen kasvonsa kuumenivat ja hän kiihtyi ja viskasi pois hopeisen hiusverkkonsa, niin että hänen hiuksensa hulmusivat tuulessa, ja hänen tanssinsa oli niin nopeaa, ettei silmä erottanut hänen kaikkia liikkeitään, kun hän hypähti hyökkäävän härän sarvien väliin ja pitäen kiinni sen sarvista ponnisti jalkansa härän otsalta heittäytyen pyörimään ilmaan ja pudottautuen seisomaan härän selkään. Katselin hänen taitoaan ja tieto tästä luullakseni yllytti häntä, niin että hän teki sellaista, mitä en koskaan olisi uskonut ihmisen voivan tehdä, jos joku olisi sellaista kertonut. Siksi katselin häntä ruumis hiestä märkänä osaamatta istua katse li jäin parvekkeella, vaikka takanani istuvat kirosivat ja kiskoivat olkavaatteeni liepeistä.
Hänen palattuaan kedolta häntä juhlittiin suuresti ja hänen päähänsä ja kaulaansa kiedottiin kukkaseppeleitä ja nuorukaiset lahjoittivat hänelle ihmeellisen maljan, johon punaisella ja mustalla oli maalattu härkien kuvia. Kaikki sanoivat: »Tällaista emme milloinkaan ole nähneet.» Ja kapteenit, jotka olivat käyneet Kreetassa, sanoivat puhaltaen viininhöyryjä sieraimistaan: »Tuskin Kreetassakaan on hänen veroistaan härkätanssijaa.» Mutta hän tuli luokseni ja nojautui minuun kevyt vaate hiestä märkänä. Hän nojautui minuun koko kapealla, jäntevällä vartalollaan jokainen lihas uupumusta ja ylpeyttä vavisten ja sanoin hänelle: »En ole koskaan nähnyt ketään sinun kaltaistasi.» Mutta sydämeni oli raskas haikeudesta, sillä nähtyäni hänen tanssivan härkien edessä tiesin, että härät erottivat hänet minusta kuin paha noituus.
Pian tämän jälkeen tuli satamaan laiva Kreetasta eikä se ollut liian iso eikä liian pieni eikä sen kapteeni ollut pahannäköinen, vaan puhui hänen omaa kieltään. Siksi hän sanoi: »Tämä laiva vie minut turvassa äidinmaahani jumalani luokse, niin että varmaan nyt jätät minut ja iloitset suuresti sydämessäsi päästessäsi minusta eroon, kun olen aiheuttanut sinulle niin paljon hankaluutta ja vahinkoa.» Mutta sanoin: »Tiedät hyvin, Minea, että seuraan sinua Kreetaan.» Hän katsoi minuun ja hänen silmänsä olivat kuin meri kuunvalossa ja hän oli värjännyt huulensa ja hänen kulmakarvansa olivat kuin ohuet, mustat viivat hänen silmiensä yläpuolella, kun hän sanoi: »En lainkaan ymmärrä, miksi haluat seurata minua, Sinuhe, vaikka laiva vie minut turvassa suoraan äidinmaahani eikä minulle enää voi tapahtua mitään pahaa.» Sanoin: »Tiedät sen aivan yhtä hyvin kuin minäkin, Minea.»
Silloin hän pani pitkät, vahvat sormensa käteeni ja huokasi ja sanoi: »Olen kokenut kanssasi paljon, Sinuhe, ja nähnyt erilaisia kansoja, niin että äidinmaani on mielessäni hälvennyt etäiseksi kuin kaunis uni enkä enää ikävöi jumalaani kuten ennen. Siksi olen lykännyt matkaa turhilla syillä, kuten hyvin tiedät, mutta tanssiessani härkien edessä tiesin taas, että minun täytyy kuolla, jos kajoat minuun.» Sanoin hänelle: »Niin, niin, niin, niin, siitä olemme jo monesti turhaan puhuneet enkä aio kajota sinuun, sillä asia ei liene sen arvoinen, että suututtaisit jumalasi, vaan kuka hyvänsä orjatyttö voi antaa minulle sen, minkä sinä minulta kiellät, eikä asiassa ole mitään eroa, kuten Kaptah sanoo.»