Silloin hänen silmänsä leimahtivat vihreiksi kuin villikissan pimeässä ja hän upotti kyntensä kämmeneeni ja tiuskaisi: »Mene pian orjatyttöjesi luokse, sillä näkemisesi inhottaa minua. Juokse suoraan sataman likaisten tyttöjen luokse, kun niin mielesi tekee, mutta tiedä, etten sen jälkeen tunne sinua enää, vaan kenties päästän veresi juoksemaan omalla veitselläsi. Mitä ilman voin minä olla, sitä ilman voit sinäkin olla.» Hymyilin hänelle ja sanoin: »Kukaan jumala ei ole kieltänyt minulta sitä asiaa.» Mutta hän sanoi: »Minä kiellän ja yritäpä tulla luokseni sellaista tehtyäsi.» Sanoin hänelle: »Ole huoletta, Minea, sillä olen perinjuurin kyllästynyt asiaan, josta puhut, eikä liene mitään yksitoikkoisempaa kuin iloitseminen naisen kanssa, niin että sen kerran koettuani en tunne halua uudistaa tätä kokemusta.» Mutta hän kimmastui uudelleen ja sanoi: »Puheesi loukkaa syvästi naista minussa ja olen varma, että tuskin kyllästyisit minuun, jos niin olisi.» Tällä tavoin en voinut sanoa mitään hänen mielikseen, vaikka yritin parhaani, eikä hän tullut yöksi viereeni kuten ennen, vaan otti mattonsa ja meni toiseen huoneeseen ja peitti päänsä nukkuakseen.
Silloin kutsuin häntä ja huusin: »Minea, miksi et enää lämmitä kylkeäni kuten ennen, kun olet nuorempi minua, vaikka yöt ovat kylmiä ja värisen vilusta matollani.» Hän sanoi: »Et puhu lainkaan totta, sillä ruumiini on kuuma, kuin olisin sairas, enkä jaksa hengittää tässä tukahduttavassa helteessä. Siksi nukun mieluummin yksin, ja jos sinua palelee, pyydä hiiliastia huoneeseesi tai ota kissa makaamaan viereesi äläkä enää häiritse minua.» Menin hänen luokseen ja koettelin häntä ja hänen ruumiinsa oli tosiaan kuuma ja vapisi peitteen alla, niin että sanoin: »Olet kenties sairas. Salli minun parantaa sinut.» Mutta hän potki peitettään ja torjui minut ja sanoi vihaisesti: »Totta vie, mene tiehesi enkä epäile, että jumalani parantaa sairauteni.» Mutta jonkin ajan kuluttua hän sanoi: »Anna kuitenkin minulle jokin lääke, Sinuhe, sillä muuten rintani pakahtuu ja itken.» Annoin hänelle rauhoittavan lääkkeen, ja lopulta hän nukahti, mutta minä valvoin, kunnes aamun kalmanharmaassa valossa koirat alkoivat haukkua satamassa.
Niin tuli lähtömme päivä ja sanoin Kaptahille: »Korjaa kokoon tavaramme, sillä nousemme laivaan matkustaaksemme Keftiun merensaareen, joka on Minean äidinmaa.» Mutta Kaptah sanoi: »Aavistin tämän enkä sen tähden revi vaatteitani, koska ne köitenkin on neulottava jälleen kokoon, etkä petollisuudessasi ole sen arvoinen, että ripottaisin tuhkaa hiuksiini, sillä etkö lähtiessämme Mitannista vannonut, ettei meidän tarvitse purjehtia merellä. Aavistin tämän nähdessäni sinun hiiviskelevän satamassa varkaan lailla ja kuullessasi sinun salaa sopottelevan tuon kirotun Minean kanssa, joka lopultakin vie meidät viimeiseen tuhoon, kuten arvasin jo ensi kerran hänet nähdessäni, kun hän tohvelillaan löi veren vuotamaan nenästäni tahtoessani hänelle pelkkää hyvää. Mutta olen kovettanut mieleni enkä sano mitään enkä edes paru enää, jottei näkö menisi ainoasta silmästäni, sillä niin paljon olen jo itkenyt tähtesi kaikissa eri maissa, joihin kirottu hulluutesi on vienyt meidät. Sanon vain sinulle, että tiedän etukäteen tämän viimeiseksi matkakseni, koska vatsani sanoo sen minulle, mutta en viitsi enää edes syyttää sinua, koska pelkkä näkemisesi ja lääkärinhajusi on minulle syvästi vastenmielinen. Mutta tavarat olen koonnut ja olen valmis lähtöön, sillä ilman kuoriaista et voi lähteä merelle laivassa ja ilman kuoriaista en taas minä selviäisi täältä elävänä maitse Simyraan, joten seuraan kuoriaista ja kuolen laivassa tai hukun kanssasi mereen eikä minulla ole muuta lohdutusta kuin tieto siitä, että tämän kaiken kirjoitit jo etukäteen kepillä takapuoleeni samana päivänä, kun ostit minut Theban orjatorilta.»
Ihmettelin suuresti Kaptahin myöntyväisyyttä, kunnes huomasin, että hän oli kuulustellut satamassa merimiehiltä monenlaisia keinoja ja ostanut heiltä kalliiseen hintaan taikakaluja meren tautia vastaan. Niinpä hän ennen lähtöämme sitoi kaulaansa taikakalunsa ja paastosi ja vyötti vyön tiukasti mahansa ympärille ja joi huumaavaa yrttilientä, niin että laivan kannelle astuessa hänen silmänsä tuijottivat kuin keitetyn kalan silmät ja hän pyysi puuromaisella äänellä rasvaista sianlihaa, koska merimiehet olivat vannoneet sen parhaaksi lääkkeeksi meren tautia vastaan. Sitten hän kallistui kojuunsa ja nukahti sianlapa toisessa kädessä ja puristaen tiukasti toiseen käteensä kuoriaista. Vartiopäällikkö otti savitaulumme ja hyvästeli minua, minkä jälkeen soutajat työnsivät aironsa veteen ja laiva soudettiin ulos satamasta. Näin aloitimme matkan Kreetaan ja sataman ulkopuolella kapteeni uhrasi meren jumalalle ja laivamajansa salaisille jumalille ja antoi kohottaa purjeet, niin että laiva kallistui ja alkoi viiltää vettä ja vatsani kohosi vyötäisistä kurkkuuni asti, sillä meri velloi äärettömänä edessämme eikä rantaa näkynyt missään.
KAHDEKSAS KIRJA
Pimeä talo
1
Meri velloi äärettömänä edessämme ja ympärillämme monta päivää eikä rantaa näkynyt, mutta en pelännyt, sillä Minea oli kanssani ja hengittäessään meren ilmaa hän elpyi ja kuun loisto kohosi hänen silmiinsä, kun hän seisoi laivan keulakuvan luona kurottuen eteenpäin ja ahmien ilmaa, kuin olisi tahtonut kiirehtiä omalla voimallaan laivan kulkua. Taivas oli yllämme sininen, päivä paistoi eikä tuuli ollut raju, vaan paisutti tasaisesti purjeita ja vei meitä oikeaan suuntaan. Niin ainakin kapteeni sanoi eikä minulla ollut syytä epäillä hänen sanojaan. Totuttuani laivan liikkeisiin en tullut sairaaksi, vaikka tuntemattoman pelko ahdisti sydäntäni, kun viimeiset merilinnut hylkäsivät laivan toisena päivänä ja lensivät pois kaarreltuaan siihen asti ympärillämme valkoisin siivin. Sen sijaan alkoivat laivaa saattaa meren jumalan valjakot ja merisiat pyllähtelivät vedessä kiiltävin selin ja Minea huusi ääneen tervehtien niitä omalla kielellään, sillä ne toivat hänelle terveisiä hänen jumalaltaan.
Eikä meri ollut tyhjä, vaan vastaamme tuli kreetalainen sotalaiva, jonka kylkiä kuparikilvet reunustivat ja joka tervehti meitä viireillään huomattuaan, ettei laivamme ollut merirosvolaiva. Myös Kaptah nousi kojustaan huomattuaan voivansa kävellä laivassa ja hän kerskui suuresti merimiehille matkoistaan monessa maassa. Huomattuaan, ettei enää tullut sairaaksi, hän kertoi matkastaan Egyptistä Simyraan ja myrskystä, joka repi purjeet laivasta, niin että kapteeni ja hän olivat ainoat, jotka saattoivat syödä laivassa, mutta muut makasivat voihkien kannella ja tyhjensivät vatsansa tuulen suuntaan. Hän kertoi myös hirmuisista meripedoista, jotka vartioivat Niilin suistoa ja ahmaisivat kitaansa kokonaisen kalastaja veneen, milloin vene uskaltautui liian kauas ulapalle. Merimiehet vastasivat hänelle samalla mitalla ja kertoivat hänelle pylväistä, jotka kannattavat taivasta meren toisella puolen, ja kalanpyrstöisistä merenneidoista, jotka väijyvät merimiehiä noituakseen heidät iloitsemaan kanssaan, ja meripedoista he kertoivat juttuja, jotka saivat hiukset pöyhistymään Kaptahin päässä, niin että hän pakeni luokseni kasvot harmaina ja piteli kiinni olkavaatteestani. Mutta sianlavan hän heitti mereen, koska ei voinut syödä sitä.
Minea kävi vilkkaammaksi päivä päivältä ja hänen hiuksensa hulmusivat tuulessa ja hänen silmänsä olivat kuin kuun valo meressä ja hän oli notkea ja kaunis katsella, niin että sydän suli vedeksi rinnassani katsellessani häntä ja ajatellessani, miten pian menettäisin hänet. Paluu Simyraan ja Egyptiin tuntui turhalta minusta ilman häntä, kun olin tottunut häneen, ja koko elämä oli kuin tuhkaa suussani, kun ajattelin, että tulisi aika, jolloin en enää näkisi häntä eikä hän pistäisi kättään käteeni ja koskisi kyljellään kylkeäni. Mutta kapteeni ja merimiehet kunnioittivat häntä suuresti kuultuaan, että hän tanssi härkien edessä ja oli nostanut arvan, joka oikeutti hänet astumaan jumalan taloon täydenkuun aikana, vaikka haaksirikko oli estänyt hänet siitä. Kun koetin kysyä heiltä heidän jumalastaan, he eivät kuitenkaan vastanneet minulle, vaan sanoivat: »Emme tiedä.» Ja muutamat sanoivat: »Emme ymmärrä kieltäsi, muukalainen.» Sen vain ymmärsin. että Kreetan jumala hallitsi merta ja että meren saaret lähettivät nuorukaisensa ja tyttönsä tanssimaan hänen härkiensä edessä.