Palatsissa oli lukemattomia huoneita ja vastaanottosalin seinissä huojuivat merilevät ja mustekalat ja maneerit uivat läpikuultavassa vedessä. Koko suuri sali oli täynnä ihmisiä, jotka olivat pukeutuneet toinen toistaan oudommin ja ylellisemmin, ja he liikkuivat ja seurustelivat keskenään ja puhelivat vilkkaasti toistensa kanssa ja nauroivat ääneen ja joivat pienistä maljoista jäähdytettyjä juomia, viiniä ja hedelmien mehuja, ja naiset vertailivat toistensa vaatteita. Minea esitti minut useille ystävilleen, jotka kaikki olivat yhtä kohteliaita ja hajamielisiä, ja kuningas Minos lausui minulle omalla kielelläni muutamia ystävällisiä sanoja ja kiitti minua, koska olin pelastanut Minean heidän jumalalleen ja tuonut hänet takaisin, niin että hän ensi tilassa sai astua jumalan taloon, vaikka hänen vuoronsa arvan mukaan oli jo aikaa ohitse.
Sen jälkeen jäin sivuun ja katselin ympärilleni ja tunsin itseni oudoksi tässä seurassa, jonka kieltä ja ilonaiheita en ymmärtänyt, kunnes luokseni tuli vanhan puoleinen nainen, jonka hiuslaite oli korkea kuin torni ja koristettu elävillä kukilla ja jonka mielestäni ei olisi maksanut paljastaa rintojaan nähtäväksi. Hän sanoi minulle huonolla egyptinkielellä: »Olemme varmaan tavanneet aikaisemmin, vaikka en muista nimeäsi, mutta olet varmaan se egyptiläinen pappi, joka tuli vihkimään meitä asianharrastajia Isiksen salaismenoihin.» Sanoin, etten muistanut nähneeni häntä ennen, ja vakuutin, että varmasti olisin muistanut hänet, jos kerran olisin nähnyt hänet, mikä olikin totta, sillä niin elävästi hän muistutti puhuessaan vuohta, joka näykkii heinätukkoa. Myös sanoin, etten ollut pappi, vaan lääkäri ja hän kysyi: »Parannatko myös härkiä?» Loukkaannuin, mihin minulla ei suinkaan ollut syytä, sillä härät ovat Kreetassa arvokkaampia kuin ylhäisimmät ihmiset ja niiden parantaminen ja ärsyttäminen vauhkoiksi on taito sinänsä. Mutta sitä en tiennyt ja siksi sanoin: »Olen tosin parantanut eräitä vuohia ja naaraspaviaaneja, mutta härkiin en vielä ole kajonnut.» Silloin hän leikkisästi löi minua viuhkallaan ja sanoi, että olin häijy mies. Olisin luullakseni ollut pääsemättömissä hänen kanssaan, ellei Minea olisi pelastanut minua ja hakenut minua pois hänen ulottuviltaan.
Minea liikkui palatsissa kuin kotonaan ja vei minut huoneesta huoneeseen huudahdellen ihastuksesta nähdessään tuttuja esineitä ja tervehtien palvelijoita, jotka tervehtivät häntä, ikään kuin hän ei olisi ollut lainkaan poissa. Minea kertoikin, että kuka hyvänsä Kreetan ylhäisistä saattoi lähteä maatilalleen tai matkalle, milloin mieleensä juolahti, unohtaen mainita siitä ystävilleen, eikä kukaan ihmetellyt sitä tai hämmästynyt hänen poissaoloaan, vaan palatessaan hän yhtyi muihin, ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut sillä välin. Tämä teki varmaan heille myös kuoleman helpoksi, sillä jos joku hävisi, ei kukaan kysynyt häntä, kunnes hänet unohdettiin, ja jos joku häntä kaipasi sopimusten tai tapaamisten tai kutsujen takia, joihin hän oli suostunut, niin kukaan ei ihmetellyt, vaikka hän ei saapunutkaan, sillä olihan hänen mieleensä saattanut juolahtaa jotakin muuta.
Lopuksi Minea vei minut kauniiseen huoneeseen, joka sijaitsi muuta taloa ylempänä vuorenrinteellä, niin että sen väljästä ikkunasta avautui näköala yli hymyilevien kenttien, peltojen, öljypuumetsikköjen ja istutusten kaupungin ulkopuolella. Hän sanoi, että se oli hänen huoneensa, ja kaikki siinä oli paikoillaan, ikään kuin hän vasta eilen olisi poistunut siitä, vaikka puvut ja korut hänen vaatearkuissaan ja lippaissaan olivat jo vanhentuneet, niin ettei hän enää voinut niitä käyttää. Silloin vasta sain tietää, että hän oli syntyään Kreetan Minoksia, vaikka minun olisi pitänyt se aavistaa jo hänen nimestään. Sen tähden kulta ja hopea ja kalliit lahjat eivät merkinneet hänelle mitään, koska hän oli lapsesta asti tottunut saamaan kaiken, mitä halusi. Mutta jo lapsena hänet oli vihitty jumalalle, ja sen tähden hän oli saanut kasvatuksensa härkien talossa ja asui siellä, milloin ei asunut palatsissa tai vanhan suosijansa kotona tai jonkun ystävättärensä luona, sillä kreetalaisten asuminen oli yhtä oikullista kuin heidän elämänsä.
Olin jo utelias näkemään härkien talon, niin että menimme takaisin vastaanottosaliin hyvästelemään Minean suosijaa, joka hämmästyi suuresti nähdessään minut ja kysyi kohteliaasti, olimmeko tavanneet aikaisemmin, koska olin hänen mielestään niin tutun näköinen. Sen jälkeen Minea vei minut härkien taloon, joka oli kokonainen kaupunki sinänsä talleineen, kenttineen, katsomoineen, juoksutarhoineen, koulurakennuksineen ja pappien asuntoineen. Kuljimme tallista talliin härkien tympeässä hajussa eikä Minea kyllästynyt puhuttelemaan härkiä lempinimillä ja kutsumaan niitä, vaikka ne yrittivät sohia häntä sarvillaan aitausten lävitse ja möyrysivät kumeasti ja kuopivat hiekkaa terävillä kavioillaan silmät punertavina leimuten.
Hän kohtasi myös nuorukaisia ja tyttöjä, jotka tunsi, vaikka härkien edessä tanssijat eivät yleensä olleet ystäviä, koska he kadehtivat toistensa taitoa eivätkä halunneet opettaa toisilleen temppujaan. Mutta papit, jotka valmensivat härkiä ja kasvattivat tanssijoita, ottivat meidät ystävällisesti vastaan ja kuultuaan, että olin lääkäri, kyselivät minulta lukuisia asioita, jotka koskivat härkien ruoansulatusta, rehunsekoituksia ja karvan kiiltoa, vaikka he todennäköisesti tiesivät näistä asioista enemmän kuin minä. Minea oli heidän suosiossaan, sillä hän sai heti härän ja numeron seuraavan päivän kilpailuja varten. Hän oli näet kiihtynyt halusta saada näyttää taitoaan minulle parhaiden härkien edessä.
Lopuksi Minea vei minut pieneen rakennukseen, jossa asui yksinäisyydessään Kreetan jumalan ja härkien ylimmäinen pappi, sillä joskin Minos oli nimellisesti myös ylimmäinen pappi, ei hän kaupan ja hallitustoimien takia ehtinyt sekaantua härkäasioihin paitsi vedonlyöjänä kuten muutkin kreetalaiset. Niinkuin Minos oli aina nimeltään Minos, samalla tavoin oli ylimmäinen pappi aina nimeltään Minotauros ja jostakin syystä hän oli pelätyin ja kunnioitetuin mies Kreetassa, niin että hänen nimeään ei mielellään mainittu ääneen, vaan häntä sanottiin vain pienen härkätalon mieheksi. Myös Minea pelkäsi käyntiä hänen luonaan, vaikka ei tunnustanut sitä minulle, mutta näin sen hänen silmistään, joiden jokaisen ilmeen olin jo oppinut tuntemaan.
Kun meidät oli ilmoitettu hänelle, hän otti meidät vastaan hämärässä huoneessa ja ensin nähdessäni hänet luulin näkeväni jumalan ja uskoin kaikki sadut, mitä Kreetasta oli kerrottu, sillä näin miehen, joka oli ihmisen kaltainen, mutta pään asemesta hänellä oli kultainen häränpää. Kumarrettuamme häntä hän kuitenkin otti kultaisen häränpään päästään ja paljasti meille kasvonsa. Mutta vaikka hän hymyili minulle kohteliaasti, en pitänyt hänestä, sillä jotakin kovaa ja julmaa oli hänen ilmeettömissä kasvoissaan, vaikka en voinut selittää, mistä tämä tunne johtui, sillä hän oli kaunis mies, hyvin tummaihoinen ja syntynyt käskemään. Minean ei tarvinnut selittää hänelle mitään, sillä hän tiesi jo kaiken Minean haaksirikosta ja hänen matkoistaan eikä hän kysynyt mitään tarpeetonta, vaan kiitti minua ystävyydestä, jota olin osoittanut Mineaa ja siten Kreetaa ja sen jumalaa kohtaan, ja sanoi, että minua odottivat majatalossa runsaat lahjat, joihin hänen luullakseen olisin tyytyväinen.
»En välitä lahjoista», sanoin, »vaan tieto on minulle tärkeämpi kuin kulta ja siksi olen matkustanut monessa maassa kartuttaakseni tietoani, niin että tunnen nyt Babylonin ja heettiläistenkin jumalat. Siksi toivon, että saisin tuntea myös Kreetan jumalan, josta olen kuullut niin paljon ihmeellistä ja joka rakastaa koskemattomia neitoja ja virheettömiä nuorukaisia päinvastoin kuin Syyrian jumalat, joiden temppelit ovat ilopaikkoja ja joita palvelevat kuohitut papit.»