»Meillä on lukuisia jumalia, joita kansa palvelee», hän sanoi. »Myös on satamassa temppeleitä eri maiden jumalille, niin että voit uhrata täällä Ammonille tai sataman Baalille, jos haluat. En kuitenkaan halua johtaa sinua harhaan. Siksi myönnän, että Kreetan valta on riippuvainen sen jumalasta, jota on salassa palveltu niin kauan kuin tiedämme. Hänet tuntevat ainoastaan vihityt, ja hekin tuntevat hänet vasta kohdatessaan hänet eikä vielä kukaan ole palannut kertomaan hänen muotoaan.»
»Heettiläisten jumalat ovat taivas ja maaemo ja sade, joka taivaasta vuotaen hedelmöittää maan», sanoin. »Ymmärrän, että meri on Kreetan jumala, koska Kreetan valta ja rikkaus perustuu mereen.»
»Ehkä olet oikeassa, Sinuhe», hän sanoi ja hymyili oudosti. »Tiedä kuitenkin, että me kreetalaiset palvelemme elävää jumalaa eroten siinä manteren kansoista, jotka palvelevat kuolleita jumalia ja puisia kuvia. Meidän jumalamme ei suinkaan ole kuva, vaikka härät ovat voimassa hänen vertauskuvansa, vaan niin kauan kuin jumalamme elää, niin kauan säilyy myös Kreetan valta merellä. Niin on ennustettu ja tiedämme sen, vaikka luotamme myös suuresti sotalaivoihimme, joiden kanssa mikään muu merikansa ei voi kilpailla.»
»Olen kuullut, että jumalanne asuu pimeän talon sokkeloissa», sanoin itsepintaisesti. »Haluaisin mielelläni nähdä tuon sokkelotalon, josta olen paljon kuullut, mutta en käsitä, miksi vihityt eivät koskaan palaa sieltä, vaikka heidän on lupa palata viivyttyään siellä kuunkierron ajan.»
»Suurin kunnia ja ihmeellisin onni, mikä kreetalaista nuorukaista ja neitoa voi kohdata, on astuminen jumalan taloon», sanoi Minotauros toistaen sanoja, jotka oli jo lukemattomat kerrat sanonut. »Siksi meren saaretkin kilpailevat lähettääkseen kauneimmat neitonsa ja parhaat nuorukaisensa tanssimaan härkiemme edessä, jotta he saisivat osallistua arvannostoon. En tiedä, lienetkö kuullut tarinoita meren jumalan saleista, joissa elämä on niin toisenlaista kuin maan päällä, ettei kukaan niihin astunut halua enää palata maan kipuun ja murheeseen. Vai pelkäätkö, Minea, astumista jumalan taloon?»
Mutta Minea ei vastannut mitään ja minä sanoin: »Simyran rannassa olen nähnyt hukkuneiden merimiesten ruumiita ja heidän päänsä oli turvonnut ja mahansa pöhöttynyt eikä heidän ilmeensä kuvastanut iloa. Tämä on ainoa, mitä tiedän meren jumalan saleista, mutta en suinkaan epäile sanojasi ja toivon Minealle kaikkea hyvää.»
Minotauros sanoi kylmästi: »Saat kyllä nähdä sokkelotalon, sillä ei ole enää monta päivää täysikuun yöhön ja sinä yönä Minea astuu jumalan taloon.»
»Entäpä, jos Minea kieltäytyy astumasta jumalan taloon?» kysyin kiivaasti, sillä hänen sanansa yllättivät minut ja jähmettivät sydämeni epätoivoon.
»Sellaista ei vielä koskaan ole tapahtunut», sanoi Minotauros. »Voit olla huoletta, Sinuhe, egyptiläinen. Tanssittuaan härkiemme edessä Minea astuu omasta tahdostaan jumalan taloon.» Hän kohotti jälleen kultaisen häränpään päähänsä merkiksi, että meidän oli poistuttava, emmekä enää nähneet hänen kasvojaan. Minea tarttui käteeni ja vei minut pois eikä iloinnut enää.
3
Kaptah oli majatalossa, kun palasin, ja hän oli juonut runsaasti viiniä sataman viinituvassa ja sanoi minulle: »Herrani, tämä maa on palvelijoille lännen maa, sillä kukaan ei lyö kepillä palvelijoitaan eikä kukaan muista, miten paljon kultaa hänellä on kukkarossaan tai mitä koruja hän on hankkinut. Totisesti, herrani, tämä on maanpäällinen lännen maa palvelijoille, sillä jos isäntä suuttuu palvelijaansa ja käskee hänet pois talostaan, mikä täällä on pahin rangaistus, niin palvelijan tarvitsee vain piiloutua ja palata takaisin seuraavana päivänä ja isäntä on jo unohtanut kaiken. Mutta sataman merimiehille ja orjille tämä on paha maa, sillä taloudenhoitajat käyttävät teräviä keppejä ja ovat saitoja ja kauppiaat pettävät simyralaisen yhtä helposti kuin simyralainen pettää egyptiläisen. Kuitenkin heillä on pieniä kaloja, joita säilytetään öljyssä saviruukussa ja joita on mieluisa syödä viinin kera. Näiden kalojen herkullisuuden vuoksi annan heille anteeksi paljon.»
Tämän kaiken hän puhui tavalliseen tapaansa, ikään kuin olisi ollut juopunut, mutta sen jälkeen hän sulki oven ja varmistautui, ettei kukaan kuunnellut meitä, ja sanoi: »Herrani, tässä maassa tapahtuu kummallisia asioita, sillä viinituvissa merimiehet sanovat, että Kreetan jumala on kuollut ja että papit etsivät hädissään uutta jumalaa. Mutta nämä ovat vaarallisia sanoja, sillä niiden takia on merimiehiä heitetty kallioilta mereen mustekalojen syötäväksi. On näet ennustettu, että Kreetan valta tuhoutuu, jos heidän jumalansa kuolee.»
Silloin syttyi sydämeeni mieletön toivo ja sanoin Kaptahille: »Täysikuun yönä on Minean astuttava jumalan taloon, mutta jos heidän jumalansa tosiaan on kuollut, ja niin voi olla, sillä kansa tietää aina lopulta kaiken, vaikka kukaan ei kertoisi kansalle mitään, silloin Minea ehkä palaa jumalan talosta, mistä kukaan ei vielä tähän asti ole palannut.»
Kaptah sanoi: »Eikö tuo kirottu tyttö ole jo tuottanut meille kylliksi harmia ja hankaluutta, sillä ei totisesti ole arvoni mukaista, että nainen lyö tohvelillaan veren vuotamaan nenästäni. Mutta sanoit oikein: Kansa tietää aina lopulta kaiken, vaikka sille ei kukaan mitään kertoisi, ja se tietää kaiken ensin hämärästi kuin unessa, mutta kerran selviää sille kaikki kuin leimahduksena ja silloin tapellaan kadunkulmissa ja talot palavat ja monet asiat muuttuvat entisestään. Enkä minä suinkaan kadehdi Kreetan ylhäisiä, jos heidän jumalansa on tosiaan kuollut, sillä saatuaan sen tietää vyöryy satama kaupunkiin ja sepät ottavat moukarinsa ja kalastajat ottavat kalapiikkinsä ja kantajat taittavat puista nuijia kouraansa, niin luulen, vaikka toisinkin voi käydä.»
Hänen puhuessaan muistin, mitä Babylonin tähtienselittäjät olivat puhuneet ja sanoin: »Babylonin papit ovat laskeneet tähdistä, että maailman vuosi on kulumassa loppuun ja kansat siirtyvät uuteen maailman vuoteen, jolloin jumalat kuolevat, eikä sen jälkeen enää mikään ole samanlaista kuin ennen. Mutta kenties tämä ennustus tarkoittaa Kreetaa, sillä Syyrian ja Egyptin jumalat eivät suinkaan kuole, vaan pysyvät ikuisesti.»
»Viisautesi on suuri, herrani», sanoi Kaptah, »ja jos minulla olisi kylliksi viiniä päässäni, ymmärtäisin varmaan aivan selvästi, mitä sanot, mutta nyt menevät tähdet ja papit ja jumalat ja maailmanvuodet sekaisin päässäni ja ainoa, minkä ymmärrän, on se, mitä sanoit Mineasta. Tämähän on kaikissa puheissasi ikään kuin alku ja loppu ja keskipiste ympyrässä ja säälin suuresti sinua sen tähden, sillä kuten monesti olen sanonut sinulle, orjatytöltä tai ilotalosta saat saman paljon vähemmällä vaivalla. Sitä paitsi nämä Kreetan paljasrintaiset naiset eivät luullakseni pidä kovin tiukasti polviaan yhdessä, mikäli olen viinituvissa kuullut. Mutta jos kerran tahdot tytön, niin asia on yksinkertainen: kopautamme häntä päähän puunuijalla ja panemme hänet säkkiin ja viemme laivaan ja purjehdimme hänen kanssaan kuoriaisen avulla Egyptiin. Sen kummempi juttu tämä ei ole, vaikka uskonkin lujasti sinun sillä tavoin tuovan säkillisen villikissoja taloosi. Mutta sinun tähtesi olen valmis auttamaan sinua tässä vaarallisessa puuhassa, sillä en siedä nähdä sinua, kun puhuessasi määit kuin murheellinen vuohi ja laihdut silmissäni ja hiuksesi käyvät takkuisiksi kuin kollikissan turkki juoksuaikana.»
En suuttunut Kaptahiin hänen julkeutensa tähden, vaan ajattelin kauan hänen sanojaan ja hänen suunnitelmansa houkutteli minua. Mutta kunnioitin niin suuresti Mineaa ja hänen tahtoaan, etten hulluudessani suostunut noudattamaan Kaptahin neuvoa. Ajattelin näet, ettei Minea koskaan antaisi anteeksi minulle, jos ryöstäisin hänet kuin kissan säkissä.