Seuraavana päivänä sain Minean numerolla hyvän paikan suuren härkäkentän katsomossa, jonka penkit kohosivat loivasti ylöspäin, niin että jokainen kivi penkki oli toista korkeammalla ja kaikki näkivät esteittä härät. Ihmettelin ja ihailin suuresti tätä viisasta järjestelyä, jota en missään muualla ole nähnyt, sillä Egyptissä jumalien juhlakulkueita ja näytäntöjä varten rakennetaan korkeat lavat, jotta jokainen näkisi jumalan ja papit ja tanssijat. Härät päästettiin peräkkäin kentälle ja kukin tanssija sai vuorostaan suorittaa ohjelmansa, joka oli monimutkainen ja taitoa vaativa, sillä siihen kuului monta erilaista suoritusta ja ne kaikki oli suoritettava virheittä ja määrätyssä järjestyksessä, mutta vaikeimmat olivat hypyt härän sarvien väliin ja ponnahdus sieltä ilmaan ja pyörähdys ilmassa ja putoaminen seisomaan juoksevan härän selkään. Eikä tässä kaikessa taitavinkaan voinut onnistua virheettömästi, sillä paljon riippui myös närästä, miten se pysähtyi ja juoksi ja notkisti niskansa. Kreetan ylhäiset ja rikkaat löivät vetoja keskenään eri numeroista ja suosikeistaan, mutta nähtyäni lukuisia numeroita en jaksanut enää ymmärtää heidän loputonta kiihkoaan, sillä härät kävivät minusta yksitoikkoisiksi enkä osannut erottaa esitystä toisesta, vaan kaikki olivat minusta samanlaisia.
Myös Minea tanssi härkien edessä ja pelkäsin hänen puolestaan, kunnes hänen ihmeellinen taitonsa ja vartalonsa notkeus noituivat minut, niin etten muistanut enää vaaraa, johon hän antautui, vaan juhlin riemuiten häntä muiden mukana. Täällä tytöt tanssivat alastomina härkien edessä kuten nuorukaisetkin, sillä heidän leikkinsä oli niin petollista, että pieninkin vaatekappale olisi ehkäissyt heidän liikkeitään ja voinut saattaa heidän henkensä vaaraan. Mutta Minea oli mielestäni kaunein heistä tanssiessaan ruumis öljystä kiiltävänä, vaikka minun on myönnettävä, että heidän joukossaan oli myös muita varsin kauniita tyttöjä, jotka saavuttivat suurta suosiota. Minun silmäni riittivät kuitenkin vain Minealle. Hän oli vielä harjaantumaton muiden rinnalla pitkän poissaolonsa jälkeen eikä voittanut ainoatakaan seppelettä. Vanha suosija, joka oli lyönyt vetoa hänestä, oli tästä hyvin katkeroitunut ja vihainen, kunnes unohti menettämänsä hopean ja meni talliin valitsemaan uusia härkiä ja numeroita, mihin hänellä oli oikeus, koska hän oli Minean suosija.
Mutta tavatessani näytäntöjen jälkeen Minean härkien talossa hän katseli ympärilleen ja sanoi kylmästi minulle: »Sinuhe, en voi tavata sinua enää, sillä ystäväni ovat pyytäneet minut kutsuihinsa ja minun on valmistauduttava jumalaa varten, sillä täysikuun yö on jo ylihuomenna. Sen tähden emme luultavasti enää tapaa ennen kuin lähden jumalan taloon, mikäli sinulla on halua saattaa minut sinne muiden ystävieni mukana.»
»Olkoon, niinkuin sanot», myönsin. »Epäilemättä minulla on Kreetassa paljon katselemista ja tämän maan tavat ja naisten puvut huvittavat suuresti minua. Istuessani numerosi paikalla ovat useat ystävättäresi jo kutsuneet minut taloihinsa, ja heidän kasvojaan ja rintojaan on mieluisa katsella, vaikka he ovatkin jonkin verran lihavampia ja kevytmielisempiä kuin sinä.»
Silloin hän tarttui kiivaasti käsivarteeni ja hänen silmänsä välähtivät ja hän hengitti kiivaasti ja sanoi: »En salli sinun menevän huvittelemaan ystävättärieni kanssa, kun minä en ole mukana. Minun tähteni voisit odottaa ainakin niin kauan, kunnes olen poissa, Sinuhe. Joskin varmaan olen silmissäsi liian laiha, mitä en koskaan ennen ole tullut ajatelleeksi, niin voit tämän tehdä ystävyydestä minua kohtaan, kun pyydän.»
»Laskin vain leikkiä», sanoin, »enkä suinkaan halua häiritä rauhaasi, koska sinulla ymmärrettävästi on paljon tekemistä, ennen kuin astut jumalan taloon. Menen siis majatalooni ja parannan siellä sairaita, sillä satamassa on runsaasti sairaita, jotka tarvitsevat taitoani.»
Lähdin pois hänen luotaan ja vielä kauan jälkeenpäin tunsin nenässäni härkien hajun enkä koskaan tule unohtamaan härkien hajua Kreetan härkien talossa, niin että nähdessäni härkälauman ja tuntiessani sen hajun tulen kuin sairaaksi enkä voi syödä, vaan sydän kivistää rinnassani. Kuitenkin lähdin pois hänen luotaan ja otin vastaan sairaita majatalossa ja paransin heitä ja autoin heidän vaivojaan, kunnes tuli ilta ja pimeä ja valot syttyivät sataman huvitaloissa. Läpi seinien ja muurien kuulin musiikin ja naurun ja ihmisten huolettomuuden kaikki äänet, sillä myös orjat ja palvelijat Kreetassa olivat oppineet herrojensa huolettomuuden ja jokainen eli ikään kuin hänen koskaan ei tarvitsisi kuolla eikä maailmassa olisi kipua, surua ja ikävää.
Tuli pimeä ja istuin huoneessani ja Kaptah oli jo levittänyt matot nukkuakseni enkä tahtonut lamppua, vaan istuin pimeässä. Kuu nousi ja kuu oli suuri ja loistava, vaikka se ei vielä ollut täysi, ja vihasin kuuta, koska se oli erottava minut ainoasta, jonka elämässä tunsin sisarekseni, ja vihasin myös itseäni, koska olin pelkuri ja heikko enkä tiennyt, mitä tahdoin. Kunnes ovi avautui ja Minea tuli varovasti sisään katsellen taakseen ja ympärilleen, eikä hän enää ollut pukeutunut kreetalaiseen tapaan, vaan hänen yllään oli sama yksinkertainen vaate, joka yllään hän oli tanssinut ylhäisille ja alhaisille monessa maassa, ja hiuksensa hän oli sitonut kultaisella nauhalla.
»Minea», sanoin hämmästyneenä. »Miten tulet luokseni, vaikka luulin sinun valmistautuvan jumalaasi varten?»
Mutta hän sanoi: »Puhu hiljempaa, sillä en tahdo muiden kuulevan meitä.» Hän istuutui luokseni ja katsoi kuuta ja sanoi oikullisesti: »En pidä vuoteestani härkien talossa enkä viihdy ystävieni joukossa niinkuin ennen. Mutta miksi tulin juuri sinun luoksesi ja tänne sataman majataloon, vaikka se on varsin sopimatonta, sitä en lainkaan osaa sanoa. Jos kuitenkin haluat nukkua, en suinkaan halua häiritä sinua, vaan lähden pois, mutta kun en osannut nukkua, minulle tuli halu vielä kerran tuntea lääkkeiden ja yrttien tuoksu ympärilläsi ja nipistää Kaptahia korvasta ja tukistaa häntä hänen tyhmien puheittensa tähden. Sillä matkat ja vieraat kansat ovat varmaan hämmentäneet mieleni, koska en tunne enää härkien taloa kodikseni niinkuin ennen enkä iloitse suosiosta härkien kentällä enkä edes ikävöi jumalani taloon kuten ennen, vaan ihmisten puhe ympärilläni on kuin ymmärtämättömien lasten jokellusta ja heidän ilonsa kuin vaahto rannassa enkä saa enää mitään huvia heidän huveistaan. Sydämeni kohdalla on kuin tyhjä ontelo ja päänikin on aivan tyhjä eikä minulla ole ainoatakaan ajatusta, jonka voisin sanoa omakseni, vaan kaikki tekee minulle kipeää eikä mieleni ole koskaan ollut näin haikea. Siksi pyydän, että hetken pitäisit kiinni käsistäni kuten ennen, sillä mitään pahaa en pelkää enkä kuolemaakaan pelkää, kun pidät kiinni käsistäni, Sinuhe, vaikka hyvin tiedän, että mieluummin katselet lihavampia ja kauniimpia naisia kuin minä ja pitelet kiinni heidän käsistään.»
Sanoin hänelle: »Minea, sisareni, lapsuuteni ja nuoruuteni oli kuin kirkas, syvä puro, mutta miehuuteni oli kuin suuri joki, joka hajoaa laajalle alalle ja peittää paljon maata, mutta sen vesi on matala ja pysähtyy juoksussaan ja mätänee. Mutta kun tulit luokseni, Minea, kokosit kaikki vedet ja vesi lähti riemuiten juoksemaan syvään uomaan ja kaikki minussa puhdistui ja maailma hymyili silmissäni ja kaikki paha oli minulle taas kuin hämähäkinverkot, jotka käsi pyyhkäisee vaivatta tieltään. Sinun tähtesi tahdoin olla hyvä ja parantaa ihmisiä riippumatta lahjoista, joita he minulle antoivat, eikä pimeillä jumalilla ollut enää valtaa minuun. Näin oli, kun tulit luokseni, mutta cun menet luotani, käy kaikki pimeäksi ympärilläni ja sydämeni on kuin yksinäinen korppi erämaassa enkä tahdo enää hyvää ihmisille, vaan vihaan ihmisiä ja jumaliakin vihaan enkä tahdo enää kuulla heistä. Näin on, Minea, ja siksi sanon sinulle: Maailmassa on monta maata, mutta yksi ainoa virta. Anna minun viedä sinut kanssani mustaan maahan virran rannalle, missä sorsat huutavat kaislikossa ja aurinko soutaa kultaisessa venheessä joka päivä yli taivaan. Lähde kanssani, Minea, niin rikomme ruukun yhdessä ja meistä tulee mies ja vaimo emmekä koskaan eroa toisistamme, vaan elämä on meille helppo ja kuoltuamme säilyvät ruumiimme kohdataksemme toisemme lännen maassa ja elääksemme siellä yhdessä ikuisesti.»