Mutta hän puristi käsiäni käsissään ja koski sormenpäillään silmiäni ja suutani ja kaulaani ja sanoi: »Sinuhe, enää en voi seurata sinua, vaikka tahtoisin, sillä ei ole enää ainoatakaan laivaa, joka veisi meidät Kreetasta eikä ainoakaan kapteeni rohkenisi kätkeä meitä laivaansa. Minua näet jo vartioidaan jumalan tähden enkä suinkaan salli, että sinut surmattaisiin minun tähteni. Vaikka tahtoisin, en voisi seurata sinua, sillä tanssittuani härkien edessä on härkien tahto minun tahtoani voimakkaampi, vaikka en voi sitä sinulle selittää, koska et itse ole sitä kokenut. Siksi minun on astuttava jumalan taloon täysikuun yönä enkä minä etkä sinä eikä mikään valta maailmassa voi sitä estää. Mutta miksi niin on, sitä en voi selittää eikä sitä tiedä kenties kukaan muu kuin Minotauros. Lapsesta asti olen kasvanut jumalan varjossa, ja tanssiessani tänään härkien edessä härät voittivat minut. Mutta silti olen alkanut vihata härkiä katkeralla vihalla, koska ne erottavat minut sinusta, ja myös omaa kansaani olen alkanut vihata, sillä heidän ilonsa on vain varjo ja heidän elämänsä lapsekas leikki ja julmina kuin lapset he himoitsevat nähdä veren vuotavan härkien edessä. Tänäänkin he olivat varsin tyytymättömiä ja pahoillaan, kun härät eivät sarvillaan puhkaisseet ketään eikä kenenkään jalka luiskahtanut, niin että härät olisivat voineet sotkea hänet jalkoihinsa ja repiä hänen suolensa sarviensa ympärille. Tämä on totuus vedonlyönneistä ja heidän suuresta rakkaudestaan härkiä kohtaan, vaikka he eivät kenties tunnustaisi sitä toisilleen tai itselleenkään, vaan sanovat ihailevansa vain suurta taitoa.»
Hän koski huulillaan huuliani ja kaulaani ja kiersi käsivartensa ympärilleni ja painautui tiukasti minua vasten ja sanoi: »Kaiken tämän tähden, Sinuhe, aion palata luoksesi jumalan talosta, sillä siihen minulla on lupa härkien lain mukaan, vaikka kukaan ei vielä ole sieltä palannut. Mutta minä aion olla ensimmäinen ja palaan. Sen jälkeen saat tehdä minulle, mitä tahdot, ja sinun elämäsi on minun elämäni ja sinun kansasi on minun kansani ja sinun jumalasi ovat minun jumalani, Sinuhe.»
Mutta sydän oli tyhjä kuin hauta rinnassani ja sanoin: »Huomisesta päivästä ei kukaan tiedä mitään edeltäpäin enkä voi uskoa, että palaisit sieltä, mistä kukaan tähän asti ei ole palannut. Kenties meren jumalan kultaisissa saleissa juot jumalan kaivosta ikuisen elämän ja unohdat kaiken maisen ja minutkin unohdat, vaikka en usko sellaista, sillä kaikki sellainen on satua eikä mikään, mitä tähän asti kaikissa maissa olen nähnyt jumalista, ole omiaan vahvistamaan uskoani satuihin. Sen tähden tiedä, että ellet palaa määräajan kuluessa, tulen jäljessäsi jumalan taloon ja haen sinut sieltä. Haen sinut sieltä, vaikka et silloin enää itse tahtoisi palata. Niin aion tehdä, Minea, vaikka se olisi viimeinen tekoni maan päällä.»
Mutta hän pani peloissaan kätensä suulleni ja katseli ympärilleen ja sanoi: »Vaiti! Sellaista, et saa sanoa ääneen etkä edes ajatella, sillä jumalan talo on pimeä talo eikä kukaan vieras löydä siellä tietä ja vihkimätön, joka sinne astuu, kuolee kauhistavan kuoleman. Etkä edes pääsisi sinne, sillä kupariset portit sulkevat jumalan talon ja olen siitä iloinen, kun tiedän, että mielettömyydessäsi tosiaan voisit tehdä sen, mitä sanot, ja syöstä itsesi tuhoon. Mutta usko minua, palaan itse omasta tahdostani luoksesi, sillä jumalani ei voi olla niin paha, ettei hän sallisi minun palata luoksesi, jos tahdon. Hän on näet ihmeellinen, kaunis jumala, joka vartioi Kreetan valtaa ja tahtoo hyvää kaikille, niin että öljypuut kukoistavat ja vilja kypsyy pelloilla ja laivat purjehtivat satamasta satamaan. Hän kääntää tuulet suotuisiksi ja ohjaa laivoja sumussa, niin ettei mitään pahaa tapahdu niille, jotka ovat hänen suojeluksessaan. Miksi hän siis tahtoisi pahaa minulle?»
Hän oli kasvanut jumalansa varjossa lapsesta asti ja hänen silmänsä olivat sokaistuneet enkä voinut avata niitä näkeviksi, vaikka neulalla olin parantanut sokeita ja auttanut heitä saamaan näkönsä takaisin. Siksi voimattomuuteni vimmassa puristin hänet syliini ja suutelin häntä ja hyväilin käsilläni hänen jäseniään ja hänen jäsenensä olivat sileät kuin lasi ja hän oli sylissäni kuin lähde erämaassa vaeltajalle. Eikä hän vastustanut minua, vaan painoi kasvonsa kaulaani vasten ja vapisi ja hänen kyynelensä vuotivat kuumina kaulalleni kun hän sanoi:
»Sinuhe, ystäväni, jos epäilet, etten palaa, en tahdo enää kieltää sinulta mitään, vaan tee minulle, mitä haluat, jos se tuottaa iloa sinulle, vaikka minun sen tähden täytyisi kuolla, sillä sinun sylissäsi en pelkää kuolemaa ja kaikki on vähäpätöistä sen rinnalla, että jumalani erottaa minut sinusta.»
Kysyin häneltä: »Tuottaisiko se iloa sinulle?»
Hän empi ja sanoi: »En tiedä. Tiedän vain, että ruumiini on levoton ja lohduton, kun en ole luonasi. Tiedän vain, että minulla on sumua silmissäni ja polveni käyvät heikoiksi, kun kajoat minuun. Ennen vihasin itseäni sen tähden ja pelkäsin kosketustasi, sillä ennen oli kaikki minussa kirkasta eikä mikään samentanut iloani, vaan ylpeilin vain taidostani ja ruumiini notkeudesta ja virheettömyydestäni. Nyt tiedän, että kosketuksesi on suloinen, vaikka se tuottaisi kipua minulle, mutta silti en tiedä, tuottaisiko minulle iloa, jos tekisit minulle, mitä haluat, vaan kenties olisin surullinen sen jälkeen. Mutta jos se tuottaa iloa sinulle, älä epäröi, sillä sinun ilosi on minun iloni enkä tahdo mitään enempää kuin tuottaa iloa sinulle.»
Silloin päästin hänet sylistäni ja koskin kädelläni hänen hiuksiaan ja silmiään ja kaulaansa ja sanoin: »Minulle riittää, että tulit luokseni sellaisena kuin olit vaeltaessamme yhdessä Babylonin teitä. Anna minulle kultainen nauha hiuksistasi, se riittää minulle, enkä tahdo sinulta mitään enempää.»
Mutta hän katsoi epäillen minuun ja koetteli käsillään kupeitaan ja sanoi: »Olen kenties liian laiha mielestäsi ja luulet, ettei ruumiini tuottaisi iloa sinulle, ja pitäisit varmaan enemmän kevytmielisemmästä naisesta kuin minä. Mutta jos tahdot, koetan olla niin kevytmielinen kuin osaan ja tehdä kaiken juuri, niinkuin sinä haluat, jotta et pettyisi, sillä tahtoisin tuottaa sinulle niin paljon iloa kuin voin.»
Hymyilin hänelle koskien käsilläni hänen sileitä olkapäitään ja sanoin: »Minea, kukaan nainen ei ole silmissäni kauniimpi kuin sinä eikä kukaan voisi tuottaa minulle suurempaa iloa kuin sinä, mutta en tahdo kajota sinuun vain oman iloni tähden, sillä sinulle se ei tuottaisi iloa, kun olet levoton jumalasi tähden. Mutta tiedän jotakin, minkä voimme tehdä ja mikä tuottaa iloa meille molemmille. Siksi otamme ruukun maani tavan mukaan ja särjemme sen yhdessä. Sen tehtyämme olemme mies ja vaimo, vaikka en vielä kajoakaan sinuun ja vaikka täällä ei ole pappeja, joiden edessä sen voisimme tehdä ja jotka kirjoittaisivat nimemme temppelin kirjaan. Hakekoon siis Kaptah meille ruukun, jotta voimme sen tehdä.»
Hänen silmänsä kävivät suuriksi ja loistivat kuun valossa ja hän taputti käsiään yhteen ja hymyili ilosta. Siksi menin hakemaan Kaptahia, mutta Kaptah istui lattialla huoneeni oven ulkopuolella ja itki katkerasti ja pyyhki märkiä kasvojaan kädenselällä ja purskahti äänekkäästi parkumaan nähdessään minut. »Mikä on hätänä, Kaptah», kysyin. »Miksi itket?»
Kaptah sanoi häpeämättä: »Herrani, minulla on hellä sydän enkä ole voinut olla itkemättä kuunnellessani kaikkea, mitä sinä ja tuo kapealanteinen tyttö juttelette huoneessasi, sillä mitään niin liikuttavaa en vielä koskaan ole kuullut.»