Vimmastuin ja potkasin häntä ja sanoin: »Tarkoitatko, että olet tässä oven edessä kuunnellut meitä ja kuullut kaiken, mitä olemme puhuneet?» Mutta Kaptah sanoi viattomasti: »Juuri sitä tarkoitan, sillä huoneesi eteen tunki muita kuuntelijoita, joilla ei ollut sinulle asiaa, vaan he tulivat tytön jäljessä vakoillen häntä. Siksi ajoin heidät pois uhaten heitä kepilläsi ja istuuduin ovesi eteen vartioimaan rauhaasi, sillä arvelin, ettet suinkaan ilahtuisi, jos sinua häirittäisiin kesken tämän tärkeän keskustelun. Mutta tässä istuessani en voinut olla kuulematta, mitä puhuitte, ja kaikki se oli niin kaunista, vaikkakin lapsekasta puhetta, etten voi olla itkemättä.»
Hänen kerrottuaan tämän en enää voinut suuttua häneen hänen yksinkertaisuutensa tähden, vaan sanoin: »Jos kerran olet kuunnellut, niin tiedät, mitä tahdon. Mene siis joutuin hakemaan ruukku.» Mutta hän mutkitteli ja sanoi: »Millaisen ruukun haluat, herrani? Tuleeko sen olla saviruukku vai kiviruukku, maalattu vai maalaamaton, korkea vai matala, leveä vai kapea?»
Löin häntä kepilläni, vaikka en lyönyt kovaa, sillä sydämeni oli täynnä hyvyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan, ja sanoin: »Tiedät hyvin mitä tarkoitan, ja tiedät, että tarkoitukseeni kelpaa mikä ruukku hyvänsä. Älä siis kiertele enää, vaan hae joutuin ensimmäinen ruukku, mikä käteesi osuu.»
Hän sanoi: »Olen jo menossa ja kiirehdin ja juoksen, mutta sanoin tuon äskeisen vain antaakseni sinulle vielä aikaa ajatella mitä aiot tehdä, sillä ruukun rikkominen yhdessä naisen kanssa on tärkeä askel miehen elämässä eikä sitä sovi tehdä liian äkkiä ja harkitsematta. Mutta tietysti haen ruukun, koska niin tahdot enkä voi asiaa estää.»
Tällä tavoin Kaptah haki vanhan öljyruukun, joka haisi kalalta, ja särjimme sen yhdessä, Minea ja minä. Kaptah oli todistajamme, kun meistä tuli mies ja vaimo, ja Kaptah pani Minean jalan niskansa päälle ja sanoi: »Tästä lähtien olet emäntäni ja käsket minua yhtä paljon ja luultavasti enemmän kuin herrani, mutta toivon kuitenkin, ettet viskaa kuumaa vettä jaloilleni, kun suutut, ja myös toivon, että käytät pehmeitä tohveleita, joissa ei ole korkoja, sillä en pidä koroista tohveleissa, koska niistä jää naarmuja ja kuhmuja päähäni. Joka tapauksessa aion palvella sinua yhtä uskollisesti kuin herraani, siliä jostakin kummallisesta syystä on sydämeni suuresti kiintynyt sinuun, vaikka olet laiha ja rintasi ovat pienet enkä ymmärrä, mitä herrani sinussa luulee näkevänsä. Mutta toivon tämän asian paranevan, kunhan synnytät ensimmäisen lapsesi. Myös aion varastaa sinulta yhtä tunnollisesti kuin herraltani tähän asti, niin että varastaessani pidän tarkoin silmällä sinun etuasi enkä omaa etuani.» Tämän sanottuaan Kaptah liikuttui niin syvästi, että alkoi uudelleen itkeä ja parkui jonkin aikaa ääneen. Minea silitti hänen selkäänsä kädellään ja koski kädellään hänen paksuja poskiaan ja lohdutti häntä, niin että hän rauhoittui, minkä jälkeen annoin hänen koota ruukun sirpaleet ja ajoin hänet ulos huoneesta.
Tämän yön nukuimme yhdessä niinkuin ennen, Minea ja minä, ja hän nukkui sylissäni ja hengitti kaulaani vasten ja hänen hiuksensa hyväilivät poskeani. Mutta en kajonnut häneen, sillä ilo, joka ei tuottanut iloa hänelle, ei olisi ollut ilo minullekaan. Luulen kuitenkin, että iloni oli syvempi ja suurempi pitäessäni häntä tällä tavoin sylissäni kajoamatta häneen, kuin jos olisin kajonnut häneen. Varmasti en tätä kuitenkaan voi sanoa, koska en tiedä, millainen iloni olisi ollut, jos olisin kajonnut häneen, mutta sen tiedän, että sinä yönä tahdoin olla hyvä kaikille ihmisille eikä sydämessäni ollut ainoatakaan pahaa ajatusta, vaan jokainen mies oli veljeni ja jokainen nainen oli äitini ja jokainen neito oli sisareni niin mustassa maassa kuin kaikissa punaisissa maissa saman kuunpaisteisen taivaan alla.
4
Seuraavana päivänä Minea tanssi jälleen härkien edessä ja sydämeni vapisi hänen tähtensä, mutta hänelle ei tapahtunut mitään pahaa. Sen sijaan muuan härkänuorukainen luiskahti härän otsalta ja putosi maahan ja härkä puhkaisi hänen ruumiinsa sarvillaan ja sotki hänet jalkoihinsa, niin että katsojat kentän ympärillä nousivat seisomaan ja huusivat ääneen pelosta ja innostuksesta. Kun härkä oli hätyytetty pois ja tanssijan ruumis kannettiin talliin, juoksivat naiset katsomaan häntä ja koskivat käsillään hänen verisiä jäseniään ja hengittivät kiihtyneesti ja sanoivat toisilleen: »Mikä näky!» Mutta miehet sanoivat: »Pitkiin aikoihin emme ole nähneet niin onnistuneita kilpailuja kuin tänään.» Eivätkä he surreet maksaessaan vetoja toisilleen ja punnitessaan kultaa ja hopeaa, vaan alkoivat juoda viiniä ja juhlia keskenään taloissaan, niin että valot loistivat kaupungista myöhään yöhön ja vaimot eksyivät miehistään ja unohtuivat yöksi vieraisiin vuoteisiin, mutta kukaan ei pitänyt sitä pahana, sillä heidän tapansa oli sellainen.
Mutta minä makasin yksin matollani, sillä sinä yönä ei Minea enää voinut tulla luokseni ja aamulla varhain vuokrasin satamasta kantotuolin ja lähdin saattamaan häntä jumalan taloon. Hänet kuljetettiin sinne kultaisissa vaunuissa, joita vetivät töyhtöpäiset hevoset, ja hänen ystävänsä seurasivat häntä kantotuoleissa tai jalkaisin meluten ja nauraen ja viskellen kukkasia hänen päälleen ja pysähdellen tiepuoleen juomaan viiniä. Matka oli pitkä, mutta kaikilla oli hyviä eväitä mukanaan ja he katkoivat oksia öljypuista huiskutellen niillä toisiaan ja säikyttelivät köyhien maanviljelijäin lampaita ja keksivät monenlaisia muita kujeita. Mutta jumalan talo oli autiossa paikassa vuoren juurella lähellä merenrantaa, ja lähestyessään sitä he hiljenivät ja alkoivat puhua kuiskailemalla keskenään eivätkä enää nauraneet.
Mutta millainen oli jumalan talo, sitä minun on vaikea selittää, sillä se oli kuin matala vuori, jonka päällä kasvoi nurmea ja kukkia, ja se päättyi vuoreen. Pääsyn sinne sulkivat vuorenkorkuiset kupariportit ja niiden edessä oli pieni temppeli, jossa suoritettiin vihkiminen ja jossa asuivat jumalan talon vartijat. Illan suussa saapui juhlakulkue sen luokse ja Minean ystävät laskeutuivat kantotuoleistaan ja leiriytyivät nurmikoille ympäristöön ja söivät ja joivat ja kujeilivat keskenään muistamatta enää olla juhlallisia, kuten jumalan taloa lähestyessään, sillä kreetalaiset unohtavat nopeasti. Pimeän tultua he sytyttivät soihtuja ja kisailivat keskenään pensaikossa ja halki pimeän kuului naisten kirkaisuja ja miesten naurua, mutta Minea istui yksin temppelissä eikä häntä saanut enää kukaan lähestyä.
Katselin häntä hänen istuessaan temppelissä. Hänet oli puettu kultaan kuin jumalan kuva ja hänen päässään oli suunnaton kultainen päähine ja hän koetti hymyillä minulle kaukaa, mutta mitään iloa ei ollut hänen hymyssään. Mutta kuun noustua hänet riisuttiin kullasta ja koruista ja ohut vaate puettiin hänen ylleen ja hänen hiuksensa sidottiin hopeaverkkoon. Sen jälkeen vartijat vetivät teljet kupariporttien edestä ja avasivat ne. Portit avautuivat kumeasti jyristen ja kumpaakin porttia liikuttamaan tarvittiin kymmenen miestä ja porttien takana ammotti pimeys eikä kukaan hiiskahtanut enää, vaan oli aivan hiljaista. Minotauros vyötti itsensä kultaisella vyöllä ja sitoi miekan kupeelleen ja pani kultaisen häränpään päähänsä, niin ettei hän enää ollut ihmisen kaltainen. Minean käteen annettiin sytytetty soihtu ja häntä taluttaen astui Minotauros pimeään taloon, kunnes he hävisivät ja soihdun valo hälveni. Silloin jyrisevät kupariportit työnnettiin takaisin paikoilleen ja suljettiin mahtavilla teljillä, joita liikuttamaan tarvittiin monta vahvaa miestä, enkä enää nähnyt Mineaa.
Tämän tapahtuessa minut valtasi niin sanomaton epätoivo, että sydämeni oli kuin avoin haava, josta kaikki vereni juoksi tyhjiin, ja voimani pakeni minusta, niin että putosin polvilleni ja peitin kasvoni maahan. Sillä sinä hetkenä minuun tuli varmuus ja tieto, etten milloinkaan enää näkisi Mineaa, vaikka hän oli luvannut palata jumalan talosta seuratakseen minua ja elääkseen kanssani elämänsä. Tiesin, ettei hän palaisi, mutta mistä sen sinä hetkenä tiesin, sitä en voi sanoa, sillä siihen asti olin ollut epävarma ja uskoin ja pelkäsin ja toivoin ja tahdoin kuvitella, että Kreetan jumala oli toisenlainen kuin kaikki muut jumalat ja päästäisi Minean sen rakkauden tähden, joka sitoi hänet minuun. Mutta enää en toivonut, vaan makasin suullani maassa ja Kaptah istui vieressäni huojuttaen päätään käsissään ja valittaen. Mutta Kreetan ylhäiset ja rikkaat sytyttivät soihtuja ja juoksivat ohitseni soihdut käsissään tanssien monimutkaisia tansseja ja laulaen lauluja, joiden sanoja en ymmärtänyt. Kupariporttien sulkeuduttua heidät valtasi suuri kiihtymys, niin että he tanssivat ja hyppivät rajusti juosten itsensä väsyksiin ja heidän huutonsa kuuluivat korvissani kuin korppien kirkuna muurilta.