Mutta jonkin ajan kuluttua Kaptah lakkasi valittamasta ja sanoi: »Sille, mitä on tapahtunut, emme enää voi mitään eikä huomisesta päivästä kukaan tiedä mitään edeltäpäin. Sen tähden, herrani, syökäämme ja juokaamme ja vahvistakaamme voimiamme, sillä olen varannut mukaani viiniä ja monenlaisia hyviä ruokia kuultuani, että tapa täällä on sellainen näissä tilaisuuksissa. Myös voin sanoa sinulle, etteivät kyynelet tee ketään kylläiseksi ja laiha ihminen ajattelee pahoja ajatuksia, mutta kylläinen ihminen on sovussa koko maailman kanssa. Siksi suru aina kylliksi surtuani tekee minut varsin nälkäiseksi ja siksi aion syödä ja juoda, jos sallit.»
Hän kuivasi kyynelensä ja söi ja joi varsin runsaasti, mutta minä en voinut kajota ruokaan ja viini oli kuin mutaa kurkussani. Makasin edelleen suullani maassa, kunnes äkkiä kohotin pääni, sillä Kaptah sanoi: »Ellei silmäni petä enkä sitä luule, koska vielä en ole juonut puoleksikaan niin paljon viiniä kuin silmäni sietää näkemättä esineitä kaksinkertaisina, niin sarvipää on palannut vuoresta, mutta miten hän on palannut, sitä en ymmärrä, sillä kupariportteja ei kukaan ole avannut.»
Hän puhui totta, sillä Minotauros oli tosiaan palannut jumalan talosta ja hänen kultainen häränpäänsä hehkui peloittavana kuunvalossa, kun hän muiden tanssivien keskellä tanssi juhlallista tanssia polkien maata vuorotellen kummallakin jalallaan. Hänet nähdessäni en voinut hillitä itseäni, vaan nousin maasta ja säntäsin hänen luokseen ja tartuin hänen käsivarteensa ja kysyin: »Missä on Minea?» Hän karisti käteni pois ja heilautti häränpäätään, mutta kun en poistunut hänen luotaan, hän paljasti kasvonsa ja sanoi vihaisesti: »Ei ole sopivaa häiritä pyhiä menoja, mutta et varmaan tiedä sitä, koska olet muukalainen, ja siksi annan sen anteeksi sinulle, kunhan et toista kertaa kajoa minuun.»
»Missä on Minea?» kysyin häneltä yhä uudelleen, kunnes hän lopulta vastasi minulle ja sanoi: »Jätin Minean jumalan talon pimeytten, kuten on määrätty, ja palasin tanssimaan juhlatanssia jumalamme kunniaksi. Mutta mitä sinä tahdot Mineasta enää, kun olet jo Itanut lahjasi tuotuasi hänet takaisin?»
»Miten saatoit palata, vaikka hän ei palannut?» kysyin ja tungin hänen eteensä, mutta hän sysäsi minut pois ja tanssijat erottivat meidät. Kaptah tarttui käsivarteeni ja veti väkisin minut pois ja tämä oli varmaan hyvä, sillä muuten en tiedä, mitä olisi tapahtunut. Kaptah sanoi: »Olet tyhmä ja hölmö, kun herätät huomiota, ja parempi olisi, että tanssisit muiden kanssa ja nauraisit ja laulaisit kuten muut, sillä muuten sinulle voi koitua ikävyyttä. Myös voin sanoa, että Minotauros tuli ulos pienestä portista, joka on kupariporttien vieressä, eikä liina ole mitään ihmeellistä, sillä kävin itse katsomassa tätä porttia ja näin vartijain sulkevan sen ja vievän avaimen mukanaan. Mutta soisin sinun juovan viiniä, herrani, jotta rauhoittuisit, sillä kasvosi ovat vääntyneet kuin raivotautisen kasvot ja pyörittelet silmiäsi kuin pöllö.»
Hän juotti minulle viiniä ja nukuin nurmelle kuunpaisteeseen soihtujen heiluessa silmieni ohitse, sillä hän oli kavaluudessaan sekoittanut unikkojen mehua viiniin nähtyään tilani. Tällä tavoin hän kosti minulle sen, minkä olin tehnyt hänelle Babylonissa pelastaakseni hänen henkensä, mutta hän ei sulkenut minua ruukkuun, vaan peitti minut peitteellä ja esti tanssivia sotkemasta minua jaloillaan. Kenties hän vuorostaan tällä tavoin pelasti henkeni, sillä epätoivossani olisin kenties voinut iskeä veitseni Minotaurokseen ja tappaa hänet. Tällä tavoin hän istui vieressäni koko yön, kunnes viiniruukku oli tyhjä ja hän nukahti viereeni ja hengitti viininhajua korvaani.
Heräsin vasta myöhään seuraavana päivänä ja lääke oli ollut niin väkevä, että ensin ihmettelin missä olin. Muistaessani missä olin ja mitä oli tapahtunut olin aivan rauhallinen ja selkeä päästäni enkä lääkkeen ansiosta raivonnut enää. Monet juhlakulkueen saattajista olivat jo lähteneet takaisin kaupunkiin, mutta muutamat nukkuivat vielä pensaiden keskellä miehet ja naiset sekaisin keskenään ruumis häpeämättömästi paljastettuna, sillä he olivat juoneet viiniä ja tanssineet ja juhlineet aamuun asti. Herättyään he pukeutuivat uusiin vaatteisiin ja naiset korjasivat hiuslaitteensa ja tunsivat olonsa ikäväksi, koska eivät voineet kylpeä, sillä purojen vesi oli liian kylmää heille, jotka olivat tottuneet kylpyhuoneittansa hopeahanoista vuotavaan kuumaan veteen.
Mutta he huuhtelivat suunsa ja voitelivat kasvonsa ja maalasivat huulensa ja värjäsivät kulmakarvansa ja haukottelivat ja sanoivat toisilleen: »Ketkä jäävät odottamaan Mineaa ja ketkä palaavat kaupunkiin?» Eikä kisailu nurmikoilla ja pensaikoissa enää viehättänyt moniakaan, vaan useimmat palasivat päivän kuluessa kaupunkiin ja vain nuorimmat ja innokkaimmat Minean ystävistä jäivät jumalan talon luokse huvittelemaan keskenään sanoen syyksi, että jäivät odottamaan Minean paluuta, vaikka jokainen tiesi, ettei jumalan talosta vielä kukaan ollut koskaan palannut. Tämän he tekivät, koska olivat tavanneet yöllä jonkun, johon olivat mielistyneet, ja vaimot käyttivät tilaisuutta lähettääkseen miehensä takaisin kaupunkiin päästäkseen eroon heistä. Tämän nähdessäni ymmärsin, miksi kaupungissa ei ollut ainoatakaan ilotaloa, vaan ainoastaan satamassa oli ilotaloja. Nähtyäni heidän leikkinsä sen päivän aikana ja seuraavana yönä ymmärsin myös, että iloitsemista ammattinaan harjoittavien tyttöjen olisi ollut sangen vaikea kilpailla Kreetan naisten kanssa.
Mutta minä sanoin Minotaurokselle ennen hänen lähtöään: »Saanko jäädä odottamaan Minean paluuta hänen ystäviensä kanssa, vaikka olen muukalainen?» Hän katsoi pahansuovasti minuun ja sanoi: »Kukaan ei sinua siitä estä, mutta luulen, että satamassa on parhaillaan sopiva laiva, joka voi viedä sinut Egyptiin, sillä odotat turhaan. Jumalan talosta ei vielä kukaan hänelle vihitty ole palannut.»
Mutta heittäydyin yksinkertaiseksi ja sanoin mielistellen hänelle: »Tosin on totta, että olin koko lailla mielistynyt Mineaan, vaikka hän kävi yksitoikkoiseksi, koska häneen ei saanut kajota hänen jumalansa tähden. Jos totta puhun, en suinkaan odota häntä palaavaksi, vaan sanon muiden tavoin jääväni odottamaan Mineaa, koska täällä on monta viehättävää neitoa ja naineitakin naisia, jotka mielellään katselevat minua silmiin ja työntävät houkuttavasti rintansa käsiini, enkä ole tällaista aikaisemmin kokenut. Totta puhuen Minea oli vietävän mustasukkainen ja hankala tyttö häiriten ilojani, vaikka en saanutkaan kajota häneen. Myös minun on kai pyydettävä sinulta anteeksi, jos viime yönä join itseni juovuksiin ja kenties loukkasin sinua tietämättäni, vaikka en täysin sitä muista, koska pääni on yhä sumea. Sen vain muistan, että panin käteni kaulallesi ja pyysin sinua opettamaan minulle askeleita tanssiin, jota erittäin kauniisti ja juhlallisesti tanssit, niin etten sellaista ole ennen nähnyt. Mutta jos loukkasin sinua, pyydän sitä tosiaan sydämestäni anteeksi, sillä muukalaisena en tunne tapojanne vielä kylliksi enkä tiennyt, ettei sinuun sovi kajota, koska olet erittäin pyhä henkilö.»