Kaptah oli vaiti kauan aikaa eikä katsonut minuun, kunnes lopulta sanoi: »Herrani, en suinkaan kanna sinulle kaunaa, vaikka toisinaan olet lyönyt minua kepillä tarpeettoman kovaa, sillä olet sen tehnyt hyvässä tarkoituksessa ja järkesi mukaan. Mutta useammin olet kuunnellut neuvojani ja yhtä usein olet puhutellut minua paremmin ystävänä kuin palvelijana ja orjana, niin että välistä olen ollut huolissani arvosi puolesta, kunnes keppi on taas palauttanut jumalien määräämän eron välillemme. Nyt on asianlaita niin, että tämä Minea on myös minun emäntäni, koska olen nostanut hänen siunatun pienen jalkansa pääni päälle, ja minun on vastattava hänestä, koska olen hänen palvelijansa. Muutenkaan en voi päästää sinua yksin tuohon pimeään taloon monista eri syistä, joita en tässä viitsi ruveta luettelemaan, niin että joskaan en palvelijana voi seurata sinua sinne, koska olet käskenyt minut pois ja minun on toteltava käskyjäsi, vaikka ne olisivat tyhmiä, niin ystävänä seuraan sinua, koska en voi jättää sinua yksin ja kaikkein vähimmin ilman kuoriaista, vaikka luulen, kuten sinä, että tässä asiassa tuskin kuoriainenkaan voi meitä auttaa.»
Hän puhui niin vakavasti ja harkiten, etten tuntenut enää häntä, eikä hän parkunut niinkuin ennen. Mutta mielestäni oli järjetöntä kahden lähteä kuolemaan, koska yksikin riitti, ja sanoin sen hänelle ja käskin hänen painua tiehensä käskyni mukaan ja olla puhumatta tyhmyyksiä. Mutta hän oli itsepäinen ja sanoi:
»Jos et salli minun lähteä kanssasi, tulen jäljessä etkä voi minua estää, mutta mieluummin lähtisin kanssasi, sillä pelkään kovin pimeässä. Muutenkin pelkään tuota pimeää taloa niin pahasti, että luuni muuttuvat vedeksi vain ajatellessani sitä, ja siksi toivon sinun sallivan, että otan viiniruukun mukaani voidakseni silloin tällöin matkan varrella rohkaista mieltäni, sillä pelkään muuten alkavani parkua pelästyessäni ja häiritseväni siten sinua. Asetta minun ei näet kuitenkaan kannata ottaa mukaani, koska olen helläsydäminen mies ja kauhistun verenvuodatusta ja olen aina luottanut enemmän jalkoihini kuin aseihin, niin että jos aiot taistella jumalan kanssa, saat hoitaa sen asian yksin ja minä katselen sivusta ja rohkaisen sinua neuvoillani. Oletan, että tämä kaikki oli kirjoitettu tähtiin jo ennen kirotun syntymäni päivää, kuten sinulla on tapana sanoa, mutta se ei suurestikaan lohduta minua, vaan ainoa lohdutukseni on, että olen jo elänyt koko kauan yhden ihmisen kohdalta ja pöhnännyt pääni täyteen useammissa kapakoissa kuin minulta riittää numeroita luetella, ja myös naisten kanssa olen pitänyt iloa aivan kylliksi, viimeksi näiden Kreetan naikkosten kanssa, jotka eivät ole lainkaan hullumpia makuumaton pehmikkeenä, mutta joiden kanssa Ammon varjelkoon ketään särkemästä ruukkua. Tällä en kuitenkaan tarkoita emäntäämme Mineaa, joka oli liiankin siveä, niin että sanoisin liian siveyden olleen hänen pahimman vikansa, ja hänen kohtalonsa osoittaakin, miten turmiollinen on liika siveys, vaikka en voikaan kertoa sitä varoittavana esimerkkinä lapsilleni, joita lienee monessa eri tuulensuunnassa, vaikka en heitä koskaan ole nähnyt. Sen vain sanon, että jos tuo tyttö olisi rehellisesti mennyt vuoteeseen kanssasi, kuten säädyllinen nainen tekee tavatessaan miehen, johon mielistyy, ei tätä kaikkea olisi tapahtunut, vaan olisimme jo aikaa Simyrassa tai Egyptissä ja hän hallitsisi taloasi, mistä taas voisi kyllä seurata monenlaisia muita ikävyyksiä, joita en nyt välitä luetella, mutta jotka kuitenkin olisivat pieniä sen ikävyyden rinnalla, mikä meitä nyt odottaa. Myöskään ei ruumiini säilyttäminen ole minulle mikään sivuseikka kuten sinulle, vaan olen ruumiini takia varsin huolissani, miten minulle käy tulevassa elämässä. Mutta se tapahtuu, mitä ei voi estää, kuten akka sanoi sormensa jäädessä jauhinkivien väliin.»
Tiesin Kaptahin voivan puhua vaikka koko yön päästyään alkuun, kuten hän nyt oli päässyt pelon tehdessä hänen kielensä entistä kerkeämmäksi. Siksi sanoin: »Lopeta jankutuksesi ja ota viiniruukku, jos haluat, mutta lähdetään jo saadaksemme tämän asian päätökseen, sillä luulen vartijain nukkuvan sekoittamani viinin vallassa.»
Vartijat nukkuivat jo sikeässä unessa ja myös pappi nukkui, niin että vaivatta saatoin ottaa Minotauroksen portin avaimen paikasta, minkä pappi oli minulle näyttänyt. Otimme myös tuliastian ja soihtuja mukaamme, vaikka emme vielä sytyttäneet niitä, sillä kuunvalossa näki selvästi ja pieni portti avautui vaivatta avaimella. Niin menimme sisään ja astuimme jumalan taloon ja suljimme portin jäljessämme ja pimeässä kuulin Kaptahin hampaiden kalisevan viiniruukun reunaa vasten.
5
Rohkaistuaan mieltään viinillä Kaptah sanoi vaisulla äänellä: »Herrani, sytytetään soihtu, sillä valo ei täältä paista ulos ja tämä pimeys on hirveämpi manalan pimeyttä, jota ei kukaan voi välttää, mutta tähän pimeään olemme astuneet vapaaehtoisesti.»
Niinpä puhalsin hiiliin ja sytytin soihdun ja näin, että olimme suuressa onkalossa, johon pääsyn kupariportit sulkivat. Onkalosta alkoi kymmenen käytävää, jotka kulkivat eri suuntiin ja joita jykevät tiilimuurit erottivat toisistaan. Mutta olin valmistautunut tähän kuultuani, että Kreetan jumala asui sokkelotalossa, ja Babylonin papit olivat opettaneet minulle, että sokkelotalot rakennetaan uhrieläinten suolten mukaan. Siksi uskoin löytäväni oikean tien, niin monesti olin nähnyt uhrattaessa härkien suolia ja arvelin, että Kreetan sokkelotalo oli varmaan muinoin rakennettu härkien suolten mukaisesti. Siksi näytin Kaptahille etummaista käytävää ja sanoin: »Menemme tuosta.»
Mutta Kaptah sanoi: »Meillä ei lieni järin suurta kiirettä, eikä vara venettä kaada. Sen tähden on parempi varmistautua, ettemme eksy, ja ennen kaikkea varmistautua, että löydämme täältä takaisin, jos palaamme, mitä kylläkään en usko, sillä pelkään kovin, ettemme koskaan palaa.» Tämän sanottuaan hän otti laukustaan lankakerän ja sitoi langan luupuikkoon, jonka takoi lujasti kiinni tiilien vähin. Tämä hänen ajatuksensa oli kaikessa yksinkertaisuudessaan niin viisas, etten ikänä itse olisi sitä keksinyt, mutta sitä en suinkaan sanonut hänelle, jotten olisi menettänyt arvoani hänen silmissään. Siksi käskin vain äkäisesti hänen pitää kiirettä. Tällä tavoin lähdin kulkemaan pimeän talon sokkeloihin mielessäni kuva suolten juoksusta härän mahassa, ja Kaptah keri auki lankakerää sitä mukaa kuin kuljimme eteenpäin.
Kiersimme ympäri loppumattomiin pimeässä eri käytäviä seuraten ja uusia käytäviä avautui edessämme ja välistä palasimme takaisin, kun seinä kohosi eteemme, ja jatkoimme toista käytävää pitkin, kunnes Kaptah pysähtyi ja nuuhki ilmaa ja hänen hampaansa alkoivat kalista ja soihtu huojui hänen kädessään, kun hän sanoi: »Herrani, tunnetko härkien hajun?»