»Missä olette viipyneet, rosvot, haaskat, etanat», hän mylvi ja repi kähärää partaansa, niin että kultanauhat, joilla se oli sidottu, sinkoilivat ilmassa kuin salamat. Hän iski nyrkeillä ajajia, jotka taluttivat minua, ja karjui kuin peto: »Missä olette vitkastelleet, kurjat palvelijat, sillä poikani kuolee.»
Mutta ajajat puolustautuivat ja sanoivat: »Olemme ajaneet monta hevosta läkähdyksiin ja kiitäneet vuorten yli nopeammin kuin linnut lentävät. Suurin ansio tästä on lääkärillä, jonka noudimme, sillä hän paloi innosta päästäkseen parantamaan poikasi ja rohkaisi meitä huudoillaan, kun väsyimme, ja iski nyrkeillä selkäämme, kun vauhti hidastui, niin ettemme koskaan olisi uskoneet sellaista egyptiläisestä eikä matkaa Simyrasta Amoriin ole milloinkaan ajettu niin lyhyessä ajassa, sen uskomme.»
Silloin Aziru syleili minua kiivaasti ja itki ja sanoi: »Parannathan poikani, Sinuhe, parannathan hänet, niin kaikki mikä on minun, on oleva sinunkin.» Mutta sanoin hänelle: »Salli minun toki ensin nähdä poikasi, jotta tiedän, voinko hänet parantaa.»
Hän vei minut kiireesti suureen huoneeseen, jossa hiiliastia hehkui kuumuutta, vaikka oli kesä, niin että huoneessa vallitsi tukahduttava helle. Keskellä lattiaa oli kehto ja kehdossa karjui ja huusi pieni lapsi, korkeintaan vuoden ikäinen, käärittynä villavaatteisiin. Hän karjui niin, että hänen naamansa oli mustansininen ja hikipisaroita helmeili hänen kasvoissaan, ja hänellä oli paksu, musta tukka kuten isällään, vaikka hän oli vielä niin pieni. Katselin häntä enkä havainnut, että hänellä olisi ollut suurempaa hätää, sillä jos hän olisi ollut kuolemaisillaan, hän ei olisi pystynyt karjumaan niin kauheasti vimmasta.
Katselin myös ympärilleni ja näin, että lattialla kehdon luona makasi Kcftiu, nainen, jonka olin kerran antanut vaimoksi Azirulle, ja hän Oli lihavampi ja valkoisempi kuin milloinkaan ja hänen komeat lihania hyllyivät, kun hän surussaan takoi otsaansa lattiaan ja parkui ja huusi. Myös huoneen nurkissa parkui ja itki koko joukko naisorjia ja imettäjiä, joilla oli sinelmiä ja kuhmuja kasvoissaan Azirun piestyä heitä, kun he eivät voineet auttaa hänen poikaansa.
»Ole huoletta, Aziru», sanoin. »Poikasi ei kuole, mutta haluan ensin puhdistautua, ennen kuin tutkin hänen vaivansa, ja viekää pois tuo kirottu hiiliastia, sillä täällähän läkähtyy.»
Silloin Keftiu kohotti äkkiä kasvonsa lattiasta ja sanoi pelästyneenä: »Lapsi voi vilustua.» Mutta sitten hän katsoi pitkään minuun ja hymyili, nousi istumaan ja korjasi hiuksiaan ja vaatteitaan ja hymyili uudelleen sanoen: »Sinuhe, sinäkö se olet?»
Mutta Aziru väänteli käsiään ja sanoi: »Poika ei syö, vaan oksentaa ruokansa syötyään ja hänen ruumiinsa on kuuma eikä hän kolmeen päivään ole syönyt paljon mitään, vaan itkee ainoastaan, nun että sydämeni särkyy kuunnellessani hänen parkuaan.»
Käskin hänen karkottaa imettäjät ja orjanaiset huoneesta ja hän totteli nöyrästi minua unohtaen kokonaan olevansa kuningas. Puhdistauduttuani avasin ja riisuin villavaatteet lapsen yltä ja annoin avata ikkunaluukut, niin että huone puhdistui ja viileä iltailma virtasi huoneeseen. Lapsi rauhoittui kohta ja alkoi potkia lihavilla jäsenillään eikä parkunut enää. Koettelin hänen ruumistaan ja vatsaansa, kunnes minut valtasi epäilys ja työnsin sormeni hänen suuhunsa ja olin arvannut oikein: Ensimmäinen hammas oli puhjennut valkoisena helmenä hänen leukaansa.
Silloin sanoin kiivaasti: »Aziru, Aziru! Tätä vartenko olet lennättänyt villeillä hevosilla tänne Syyrian taitavimman lääkärin, sillä itseäni kehumatta voin sanoa oppineeni paljon matkoillani eri maissa. Lapsellasi ei ole mitään hätää, vaan hän on yhtä kärsimätön ja kiukkuinen kuin isänsä, ja kenties hänessä on ollut vähän kuumetta, mutta se on jo poissa, ja jos hän on oksentanut, hän on tehnyt sen pelkästä viisaudesta säilyttääkseen henkensä, koska olette ahtaneet hänet aivan liian täyteen rasvaista maitoa. Keftiun on jo aika lopettaa hänen imettämisensä ja totuttaa hänet oikeaan ruokaan, sillä muuten hän puraisee pian äidiltänsä nännin, mikä luullakseni pahoittaisi suuresti mieltäsi, koska varmaan yhä aiot saada iloa vaimostasi. Sinun on näet tiedettävä, että poikasi on parkunut pelkkää kärsimättömyyttään ensimmäisen hampaansa puhjetessa, ja ellet usko minua, katso itse.»
Avasin lapsen suun ja näytin hampaan Azirulle, joka puhkesi riemuun ja alkoi lyödä käsiään yhteen ja tanssia ympäri lattiaa jyskyttäen jaloillaan lattiaa. Myös Kertiulle näytin hampaan ja Keftiu sanoi, ettei vielä milloinkaan ollut nähnyt niin kaunista hammasta lapsen suussa. Mutta kun hän yritti kietoa pojan uudelleen villavaatteisiin, kielsin häntä ja kiedoin vain vilpoisen liinavaatteen lapsen ympärille, jottei hän vilustuisi iltailmassa.
Aziru tömisteli jalkojaan ja tanssi ja lauloi järeällä äänellä eikä lainkaan hävennyt, että oli turhan vuoksi haettanut minut pitkän matkan takaa, vaan halusi näyttää poikansa hampaan ylhäisilleen ja päälliköilleen ja kutsui vartijat alas muureilta katsomaan poikansa hammasta, niin että he tungeksivat pojan kehdon ympärillä ja ihmettelivät häntä kalisuttaen keihäitään ja kilpiään ja yrittäen työntää likaiset peukalonsa hänen suuhunsa nähdäkseen hampaan, kunnes karkotin heidät kaikki huoneesta ja käskin Azirun muistaa arvonsa ja tulla järkiinsä.
Aziru nolostui ja sanoi: »Kenties tosiaan menetin malttini ja hätäilin liikaa valvottuani monta yötä hänen kehtonsa ääressä sydän kipeänä hänen itkustaan, mutta sinun on ymmärrettävä, että hän on poikani ja ensimmäinen lapseni, prinssini, silmäteräni, kruununkiveni, pieni leijonani, joka kerran on kantava Amorin kruunua jälkeeni ja hallitseva monia kansoja, sillä totisesti aion rakentaa Amorin maan suureksi, jotta hänellä olisi jotakin perimistä ja hän ylistäisi isänsä nimeä. Sinuhe, Sinuhe, et tiedä, miten kiitollinen olen, kun vieritit kiven sydämeltäni, sillä sinun on varmaan myönnettävä, että et vielä milloinkaan ole nähnyt näin uljasta poikalasta, vaikka oletkin matkustanut monessa maassa. Katso vaikkapa vain hänen tukkaansa, tuota mustaa leijonanharjaa hänen päässään, ja sano, oletko nähnyt kenelläkään pojalla sellaista tukkaa tuossa iässä. Itse näit myös, että hänen hampaansa on kuin helmi, kirkas ja virheetön, ja katso hänen jäseniään ja hänen vatsaansa, joka on kuin pieni tynnyri.»
Kyllästyin hänen puheisiinsa siinä määrin, että käskin hänen painua poikineen manalan kuiluun, ja sanoin, että jäseneni olivat hirveästä ajosta ruhjoutuneet ja kipeät enkä vieläkään tiennyt, seisoinko päälläni vai jaloillani. Mutta hän hyvitteli minua ja pani käsivartensa olkapäilleni ja tarjosi minulle monenlaisia ruokia hopeisilta vadeilta ja paistettua lammasta ja rasvassa keitettyjä ryynejä ja viiniä kultaisesta maljasta, kunnes virkistyin ja annoin hänelle anteeksi.
Tällä tavoin viivyin useita päiviä hänen vieraanaan ja hän antoi minulle runsaita lahjoja, myös kultaa ja hopeaa, sillä hän oli suuresti rikastunut viime näkemästämme, mutta miten hänen köyhä maansa oli rikastunut, sitä hän ei halunnut sanoa, vaan hymyili vain kähärään partaansa ja väitti, että vaimo, jonka olin hänelle lahjoittanut, oli tuottanut hänelle onnea. Myös Keftiu oli minulle ystävällinen ja kunnioitti suuresti minua varmaan muistaen keppiä, jolla niin monesti olin koetellut hänen nahkansa kestävyyttä, ja seuraili minua omaa upeuttaan hyllyen ja helisten ja katseli minua lempeästi ja hymyili minulle. Hänen lihansa valkoisuus ja upeus oli häikäissyt myös kaikki Azirun päälliköt, sillä syyrialaiset pitävät lihavista naisista päinvastoin kuin egyptiläiset, kuten heillä kaikessa muussakin on toiset tavat kuin egyptiläisillä. Siksi Amorin runoilijat olivat sepittäneet runoja hänen kunniakseen ja lauloivat niitä pitkäveteisin äänin ja samoja sanoja toistellen ja myös vartijat muureilla lauloivat hänen ylistystään, niin että Aziru ylpeili suuresti hänestä ja rakasti häntä niin hehkuvasri, että vain harvoin enää kävi muiden vaimojensa luona ja teki tämänkin vain kohteliaisuudesta, koska oli ottanut vaimoikseen Amorin heimopäälliköiden tyttäriä sitoakseen siten kaikki päälliköt kuninkuuteensa.