Eikä tämä ollut ainoa, mitä Aziru kertoi minulle, vaan hän puhui vielä paljon muuta kerskaillen kuninkuudellaan ja oveluudellaan ja väitti jättävänsä pienelle pojalleen kerran perinnöksi yhtä monta ruhtinaankruunua kuin hänellä oli sormia ja varpaita. Myös hän opetti minua ja sanoi: »Jos sinulla on vastustaja, jonka tahdot kukistaa, älä koskaan unohda pääasiaa, että hänet on kukistettava, vaan pidä se aina silmiesi edessä. Sen tähden puhu väärin hänestä kaikissa suhteissa ja tulkitse väärin hänen kaikki tekonsa ja sano hänen armeliaisuuttaan valheeksi ja hänen jalouttaan kavaluudeksi ja hänen ystävällisyyttään teeskentelyksi. Jos hän on vahva ja tarjoaa sinulle sovittelua, suostu sovitteluun päästäksesi lähemmäksi hänen kurkkuaan ja ärsytä kaikki, jotka voit, häntä vastaan, ja liittoudu hänen vihamiestensä kanssa, kunhan pidät huolen, että hänen kukistuttuaan itse voit ryöstää hänen talonsa ja jättää muut ilman. Jos sinulla on monta, jotka tahdot kukistaa, erota heidät toisistaan ja kylvä valheita heidän väliinsä ja saata heidät sotimaan keskenään, mutta kukista sinä yksi kerrallaan ja vakuuttele sillä välin ystävyyttäsi muille ja saa heidät uskomaan hyvää itsestäsi, kunnes olet saanut kukistetuksi jokaisen vuorollaan. Tämän valtiotaidon olen oppinut egyptiläisiltä, sillä sen avulla he muinoin orjuuttivat Syyrian.»
Närkästykseni ja vastenmielisyyteni huvitti suuresti Azirua ja hän pilkkasi minua ja sanoi: »Jos sinussa olisi kuninkaallista verta, ymmärtäisit tämän kaiken kertomatta ja imisit sen vereesi jo äidinmaidossa, mutta sinä et ole syntynyt käskijäksi kuten minä, vaan käskettäväksi ja siksi inhoat puheitani.»
Tällä tavoin kulutin monta päivää Azirun luona enkä voinut vihata häntä, sillä hän oli ystäväni ja hänen ystävyytensä oli valloittava ja antelias ja hänen naurunsa tartutti minutkin nauramaan. Hänen isänylpeytensä ja hellyytensä poikaansa kohtaan oli myös huvittava ja lapsekas hänen kaiken muun oveluutensa vastakohtana. Vaikka hän puhui järjellään, tiesin, että hänen sydämensä oli hänen jarkeansa suurempi ja leimahteli kiivaasti, niinkuin hän puheessaan ja naurussaan ja askelissaan oli kaikkia kansansa miehiä mittavampi. Korjasin myös hänen hampaitaan ja päällystin kullalla hampaat, joista entinen kultaus oli karissut, niin että hänen suunsa välkkyi jälleen nauraessa kultaisena kuin aurinko pikimustan parran välistä ja hänen miehensä kunnioittivat häntä entistä enemmän.
Mutta kuta enemmän hän puhui minulle, sitä useammin muistin Horemhebia, sillä jotakin samaa oli hänen miehuudessaan kuin Horemhebin miehuudessa ja he molemmat olivat syntyneet sotilaiksi, vaikka Aziru oli vanhempi ja Syyrian valtiotaidon myrkyttämä. Enkä uskonut, että hänen taidollaan voisi hallita suuria kansoja, vaan ajattelin, että hänen mietteensä ja suunnitelmansa olivat perintöä hänen isiltään ja syntyneet aikana, jolloin Syyria oli kuin kähisevä käärmeiden pesä lukemattomien pikkukuninkaiden taistellessa vallasta keskenään ja murhauttaessa toisiaan, kunnes Egypti rauhoitti Syyrian ja sen ruhtinaiden pojat saivat kasvatuksensa faraon kultaisessa talossa ja sivistyivät. Myös koetin selittää hänelle, ettei hänellä ollut oikeata käsitystä Egyptin mahtavuudesta ja rikkaudesta, ja varoitin häntä pullistelemasta liiaksi, sillä myös nahkasäkki pullistuu, kun sen puhaltaa ilmaa täyteen, mutta kun pistää siihen reiän, se vajoaa kasaan ja menettää suuruutensa. Mutta Aziru vain nauroi minulle kultaisilla hampaillaan ja antoi kantaa eteeni yhä uusia paistettuja lampaita painavissa hopeavadeissa kerskaillakseen rikkaudellaan.
Hänen työhuoneensa oli tosiaan täynnä savitauluja, kuten hän oli sanonut, ja lähetit toivat hänelle kirjeitä kaikista Syyrian kaupungeista. Myös heettiläisten kuninkaalta ja Babylonista hän sai savitauluja, vaikka ei sallinutkaan minun nähdä, mitä niihin oli kirjoitettu, voimatta silti olla kerskailematta niistä. Hän kyseli minulta uteliaana heettiläisten maasta ja Khattushashista, mutta huomasin hänen tietävän heettiläisistä yhtä paljon kuin minä tiesin. Myös heettiläisten lähettiläitä kävi hänen luonaan ja keskusteli hänen sotilaittensa ja päälliköittensä kanssa, niin että tämän kaiken nähtyäni sanoin hänelle: »Leijona ja shakaali voivat kyllä liittoutua ajaakseen yhdessä saalista, mutta oletko koskaan nähnyt shakaalin saavan parhaita paloja?»
Hän vain nauroi kultaisilla hampaillaan ja sanoi: »Tiedonhaluni on suuri ja haluan oppia kuten sinäkin, vaikka minulla ei hallitustoimieni takia ole tilaisuutta matkustella kuten sinulla, joka et kanna vastuuta mistään, vaan olet vapaa kuin taivaan lintu. Eikä liene mitään pahaa siinä, että heettiläiset upseerit neuvovat päälliköilleni sotataitoa, sillä heillä on uudenlaisia aseita ja sotakokemusta, mikä meiltä puuttuu. Tämähän on faraolle vain suureksi hyödyksi, sillä jos tulee sota, on Syyria jo kauan ollut Egyptin kilpi pohjoisessa ja usein tämä kilpi on ollut verinen, minkä pidämme mielessämme, kun kerran kirjoitetaan laskuja Egyptin ja Syyrian välillä.»
Hänen puhuessasn sodasta muistin taas Horemhebin ja sanoin hänelle: »Olen nauttinut jo liiankin kauan vieraanvaraisuuttasi ja aion palata Simyraan, jos tarjoat kantotuolin käytettäväkseni, sillä peloittaviin sotavaunuihisi en enää ikänä nouse, mieluummin annan heti halkaista kalloni. Mutta Simyra on käynyt minulle kolkoksi ja egyptiläisenä lienen jo kylliksi imenyt verta köyhästä Syyriasta, niin että aion sopivassa laivassa palata takaisin Egyptiin. Näin ollen emme kenties tapaa pitkiin aikoihin emmekä kenties tapaa koskaan, sillä muisto Niilin vedestä on suloinen suussani ja kenties tyydyn juomaan sitä koko ikäni nähtyäni kylliksi maailman pahuutta ja saatuani vielä sinulta opetusta sen pahuudessa.»
Aziru sanoi: »Huomisesta päivästä ei kukaan tiedä mitään edeltäpäin eikä sammal kasva vierivään kiveen eikä levottomuus, joka kytee silmissäsi, salli varmaankaan sinun jäädä kauaksi aikaa mihinkään maahan. Mutta valitse vaimo, kuka hyvänsä, kansani joukosta, niin rakennan sinulle talon kaupunkiini, eikä sinun tarvitse katua, jos jäät tänne harjoittamaan ammattiasi.»
Piloillani sanoin hänelle: »Amorin maa on väärämielisin ja vihattavin maa maailmassa ja sen Baal on minulle iljetys ja sen naiset haisevat vuohilta sieraimissani. Siksi panen vihan itseni ja Amorin maan välille ja puhkaisen kallon jokaiselta, joka puhuu hyvää Amorista, ynnä teen paljon muuta, mitä en tällä hetkellä viitsi luetella, koska en sitä muista, mutta aion kirjoittaa lukuisiin savitauluihin monenlaisia laskuja, joissa todistan sinun raiskanneen vaimoni ja varastaneen härät, joita minulla ei koskaan ole ollut, ja harjoittaneen noituutta ynnä muuta, kunnes sinut ripustetaan muurille pää alaspäin, ja minä rosvoan talosi ja vien kultasi ja ostan sillä sata kertaa sata viiniruukkua juodakseni viiniä muistoksesi.»