YHDEKSÄS LUKU
Jerry oli matkalla kotiinsa. Ilma oli äkkiä muuttunut hiukan viileäksi ja tuuliseksi. Syyskuun taivaalla ajelehti muutamia myrskypilviä ja häikäiseviä valomainoksia. Kadulla oli tavanmukainen tungos. Ihmiset kerääntyivät yhteen tunteakseen paremmin yksinäisyytensä. Monet liikkeet olivat jo sulkeneet yöksi ovensa ja tarjosivat lukuisille apteekeille tilaisuuden kartuttaa liikevaihtoa. Ihmiset ostivat päivällä alennusmyynneistä ja illalla apteekeista. Apteekin työpäivä alkoi silloin, kun pikkulapset pantiin vuoteeseen itkemään ja vanhemmat lähtivät viettämään iltaansa elokuviin tai kapakkaan. Apteekeissa myytiin virvoitusjuomia, kuumia nakkimakkaroita, jäätelötikkuja ja suolattuja pähkinöitä sekä nylon-sukkia, mutta joukossa oli myös sellaisia liikkeitä, joista sai ostaa alennettuun hintaan aspiriinia ja risiiniöljyä.
Jerry silmäili ohimennen eräitä näyteikkunoita, joissa tarjottiin tavaraa ilmaiseksi. Jos osti kymmenen pakettia Copenhagen-nuuskaa, sai kymmenen paperinenäliinaa kaupanpäällisiksi. Ihmiset halusivat kaupanpäällisiä ja ostivat nuuskaa. Sen vuoksi tuhansien perheiden elämä muuttui nuuskantuntuiseksi.
Tuuli yltyi, ja ihmiset kiirehtivät askeleitaan. Porttikäytävissä asustavat kaupustelijat ja avunpyytäjät hieroivat kohmettuneita käsiään ja heittäytyivät äänekkäiksi. Lopulta ilma muuttui niin kurjaksi, että tuulikin valitteli sitä nostellessaan tuhansia hameenhelmoja ja kadulla ajelehti jätepapereita. Viimein alkoi pi-sartaa. Jalankulkijat etsivät suojaa apteekeista, mutta Jerry Finn kiiruhti kotiinsa, jossa suloinen Joan tarjosi suudelman heti kynnyksellä.
— Rakas, kuinka sinä tulet näin myöhään? Vaimo tiedusteli. — Olen odottanut sinua niin jännittyneenä. Minulla on pari pientä yllätystä.
Ensimmäinen yllätys oli Joanin veli Charles, joka oli nyt saanut virallisen eron iäkkäästä öljykuningattaresta. Charles istui kodikkaasti nojatuolissa, jalat tupakkapöydällä, viskilasi kädessään ja hattu takaraivolla.
— Hei, kaveri! hän huudahti Jerrylle. — Oletkos tehnyt tänään paljon taaloja?
Jerry ei vastannut, joten Joan kiiruhti esittämään toista yllätystä: muutamia pastellimaalauksia, jotka hän oli tehnyt taiteellisen innoituksen vallassa jokin tunti sitten. Jerry totesi heti, että Joan pystyi maalaamaan monin kerroin paremmin itseänsä kuin tauluja. Hän ei kuitenkaan halunnut loukata vainionsa herkkiä tunteita, huoahti vain hiljaa:
— Tosiaan. Niinpä kyllä. On hyvä, että ihminen harrastaa jotakin.
— Harrastaa? toisti Joan. — Ovatko nämä sinun mielestäsi vain harrastuksia? Katso tätäkin! Aihe on Etelä-Amerikasta. Jäljensin sen Look-lehdestä, ja Charles sanoi, että se on parempi kuin alkuperäinen.
— Tosiaan. Niinpä kyllä…
— Ja tämä on Eugenen muotokuva. Se on tehty valokuvasta. Etkö myönnä, Jerry, että minä osaan maalata? Nyt minä liityn taiteilijaseuraan ja saan kuuluisuutta. Sairaalassa minä maalasin öljyväreillä, mutta se oli niin sottaista. Sitä paitsi pastellimaalaus on nyt muodissa.
— Niinpä kyllä, myönsi Jerry ja vilkaisi ohimennen vaimonsa veljeen, joka tyhjenteli viskilasia kovin ja ylimielisin ilmein. Joan keräsi hellävaroen taulut sohvalta ja nosti ne pöydälle.
— Etkö ole ylpeä vaimostasi? hän kysyi suloisesti.
— Olen… tottakai…
— Harrastetaanko Euroopassa myös maalaamista? — Jonkin verran…
— Voi, niiden pitäisi tulla tänne oppimaan. Minä näin kerran eräässä lehdessä eurooppalaisia maalauksia. Ooh, ne olivat kauheita!
— Sinun pitäisi nähdä enemmän niitä.
— Voi, Jerry rakas! Minä olen nähnyt niin paljon tauluja. Eräässä Texasin kansakoulussa oli suuret kokoelmat kauniita tauluja. Mutta minä en vielä maalannut silloin…
Charles rykäisi merkitsevästi:
— Joan, onko sinulla lisää viskiä? Ja sitten mulla on kova nälkä.
Joan vaikutti loukkaantuneelta.
— Etkö voi puhua nyt mistään muusta?
Hän kävi täyttämässä veljensä lasin ja sanoi sitten Jerrylle: — Toitko sinä tullessasi mitään ruokaa?
— En…
— Et tuonut? Siinä tapauksessa sinun on heti lähdettävä ostamaan.
Charles hymyili pirullisesti nähdessään vasaramiehen nolouden ja avuttomuuden. Oli totisesti aika ottaa siirtolaisesta kaikki luulot pois! Charles alkoi viheltää rivoa laulua, joka korosti hänen rikollista yliminäänsä.
— Jerry, sinun on heti lähdettävä ostoksille, sanoi Joan.
— Myymälät on jo suljettu, vastasi lannistettu aviomies.
— Apteekit ovat auki. Lähde nyt heti. Charles on nälkäinen. Viereisessä talossa on apteekki.
— Minulla ei ole rahaa, vastasi Jerry synkästi. -
— Rahaa? Mitä sinä sillä teet?
— Ostaisin ruokaa — veljellesi…
Joan pani kätensä Jerryn olalle ja loi häneen lumoavan elo-kuvakatseen.
— Voi rakas Jerry, kuinka suloisen tyhmä sinä olet! Etkö sinä jo tiedä, että me ostamme kaiken velaksi? Vain katunaiset vaativat käteismaksun…
— Eivät kaikki, huomautti Charles väliin ja vei lasin huulilleen.
— Tietysti on poikkeustapauksia, jatkoi Joan, mutta minä tarkoitin yleensä. Minulla on velkatili ainakin viidessäkymme-nessä myymälässä. Ja nyt minä voin ottaa lisää velkaa, kun olen naimisissa. Jerry kulta! Voi, kuinka minä rakastan sinua! Ja mitä enemmän minä rakastan sinua, sitä paremmin minä ymmärrän sinua. Eurooppalaiset ovat varmasti köyhiä sen vuoksi, että he maksavat ostoksensa käteisellä? He…
— He ovat velkaa meille, keskeytti Charles. — Eurooppa on pirusti velkaa meille.
— Niin tietenkin, vastasi Joan, mutta kyllä kai ne maksavat.
— Eikös mitä, hymähti Charles halveksivasti. — Jos eurooppalaiset olisivat vuoden juomatta konjakkiaan tai muuta moskaansa, ne voisivat maksaa meille velkansa.
Jerryn sisu kuohahti. Hän ei voinut pidättää sanojaan, vaan vastasi:
— Ja jos amerikkalaiset olisivat vuoden syömättä, he voisivat maksaa autonsa ja jääkaappinsa.
Charles veti hatun lierin silmilleen ja nousi. Jerryn käsi meni vaistomaisesti takataskuun, jossa pikkarainen refleksivasara oli aina valmiina pikku palveluksiin. Yhteenottoa ei kuitenkaan tapahtunut, sillä Joan ryhtyi ajoissa torjuntatyöhön.
— Miksi te loukkaatte toisianne? Charles, istu alallasi! Ja Jerry! Sinun on nyt lähdettävä. Osta paljon ja hyvää.
Jerry lähti kuin kuolemaan tuomittu. Hänen avioliittonsa toinen ilta tuntui paljon lupaavammalta kuin ensimmäinen. Hän ei voinut puhua kuolettavasta yksitoikkoisuudesta, sillä Joan kykeni järjestämään jatkuvasti vaihtelevaa ohjelmaa. Joanilla oli avioliittoasioissa enemmän kokemusta kuin Jerryllä, joka oli nyt joutunut rakastavan naisen kolmanneksi koekaniiniksi. Jerry vertasi (tosin vain hengessään) vaimoansa viinaryyppyyn, joka lämmitti ensin ja sen jälkeen teki typeräksi. Hurmaavan typeräksi.
Charles jäi sisarensa kanssa kahden kesken.
— Minä en voi sietää sen äijän naamaa, hän sanoi. — Se on vielä ilettävämpi kuin Tom ja Erol.
— Kyllä hänessä on jotain herttaistakin, vastasi Joan. — Hän on paljon lukenut ja tietää paljon asioita.
— Se on lukenut itsensä tyhmäksi. Siinä kaikki.
— Hän on joka tapauksessa sivistynyt.
— Mitä pirua me sivistyksellä teemme? Bisnes se on, joka jotain merkitsee.
— Hän osaa useita kieliäkin.
— Mitäs sitten? Ei maailmassa tarvita muuta kuin Amerikan kieltä. Ja meidän taalamme puhuu mitä kieltä tahansa.