— Ehkäpä teit sittenkin oikean valinnan, jatkoi Isaac. — Minähän en tunne vaimoasi. Tiedän hänestä vain sen, mitä huhupuheissa kerrotaan.
— Mitä hänestä kerrotaan? kysyi Jerry uteliaasti ja virkistyi äkkiä.
— Ei mitään… Älä välitä niistä.
— Toivon, että sanot. Kyllä minä kestän.
Isaac oli muistelevinaan jotakin ja vastasi sitten verkkaisesti: — Vaimosi on kokenut nainen. Hän osaa käsitellä miehiä…
— Mitä hänestä kerrotaan? huudahti Jerry.
— No eipä oikeastaan mitään. Minä en halua sekaantua teidän asioihinne.
— Isaac! Koska sinä sanoit alun, niin anna kuulua loppukin. Se ei vähääkään häiritse minun onneani.
— Tiedän sen. Jokainen rakastunut ihminen on sokea. Sydämetön nainen tekee sydämellisestä miehestä päättömän.
Jerry vaikutti tuskastuneelta.
— Miksi et voi mennä asiaan? Kysyn vielä kerran: — Mitä hänestä kerrotaan?
Isaac loi virkaveljeensä isällisen katseen ja vastasi vakavasti:
— Sanotaan, että vaimosi edelliset miehet kuolivat hiukan hämäräperäisissä olosuhteissa ja että he olivat vähää ennen loppuaan ottaneet suurehkon henkivakuutuksen. No, kaikki on tietysti rumaa panettelua ja arvelua, eikä sen tarvitse merkitä mitään. Olen joka tapauksessa hyvilläni, että te sovitte yhteen ja olette onnellisia — mikä on muuten nykyään kovin harvinaista. No, Jerry? Mikä sinua vaivaa? Hei, mies! Etkö kuule, että minä puhun?
Jerry ei vastannut. Hän tuijotti eteensä kuin mykkä pappia ja istahti sitten raskaasti huoahtaen:
— Kiitos, Isaac… Teit minulle hyvän palveluksen, kun kerroit…
Synnynnäisenä optimistina Isaacilla oli tapana väittää, että musta oli valkoista, mutta nyt hän näki valkoista vain Jerryn kasvoissa. Sen vuoksi hän alkoi hieman hätääntyä.
— Älä nyt ota noin vakavasti minun juttujani. Kyllähän sinun pitäisi tietää, että juorut ovat vain elämän pikku urkkijoita, joita pelätään ja halveksitaan. Joku on ensin kertovinaan toiselle salaisuuden, ja se toinen kertookin sitten salaisuuden suurena uutisena.
— Se oli tosiaan hyvä uutinen, virkkoi Jerry synkästi. — Ja nyt minä voin puolestani kertoa siihen vähän jatkoa. Isaac, minä otin eilen illalla henkivakuutuksen.
— Mainiota! Niin pitäisi jokaisen tehdä.
— Suuren vakuutuksen…
— Siinä teit viisaasti. Minullakin on kolmentuhannen henkivakuutus.
— Minä otin suuremman.
— Kuinka suuren?
— Satatuhatta dollaria…
Nyt oli Isaacin vuoro kalveta. Ensin hän siunasi, sitten hän kirosi, ja viimein hän kysyi:
— Olitko sinä selvin päin?
— Olin.
— Mahdotonta. Jos sinä et juonut, niin sitten sinun akkasi on juonut sinun järkesi. Satatuhatta dollaria! Tiedätkö sinä, minkälainen summa se on?
— Kyllä. Se on suuri summa. Kaksikymmentäkolme miljoonaa Suomen markkaa. Virallisen kurssin mukaan laskettuna.
— Enemmän, enemmän! Jukoliste, se on paljon enemmän! Vain miljoonamiehet voivat ottaa sellaisia henkivakuutuksia. Jerry, sinä olet tyhmä tai sitten muuten hullu. Sinun vuosipalkkasi ei edes riitä vakuutusmaksuihin.
— Tiedän sen.
— Tiedät! No mitä sinä sitten aiot tehdä?
— Lainata rahaa ja elää velaksi. Jokainen ihminen voi olla rikas, kun kuvittelee olevansa rikas ja elää velaksi.
Isaac vaikutti toivottomalta.
— Jerry, ellei nyt olisi aamu ja vastaanotto edessä, niin minä haluaisin ryypätä sinun kanssasi. Viinassa voi säilyttää kaikkea muuta paitsi totuutta, ja minä tahdon nyt tietää, mikä on totuus.
— Saman kysymyksen teki Mr. Pilatus jo vuosia sitten.
— Mutta silloin ei vielä tunnettu dollareita.
— Mutta gangsterit( tunnettiin. Isaac, jos minulle tapahtuu jotakin yllättävää, niin anna polttaa ruumiini ja lähetä tuhka Suomeen…
Isaac koetti myös esiintyä karskisti ja vastasi:
— Minkä vuoksi Suomeen? Nehän käyttävät sen siellä syöpälääkkeenä…
Keskustelu keskeytyi, sillä ensimmäiset potilaat saapuivat vastaanotolle ja kiropraktikot aloittivat päivän nikamateatterin. Jerry sai käsiteltäväkseen miss Rachel Simpsonin, joka oli käynyt Mr. Riversin vastaanotolla yksitoista vuotta ja jota Isaac nimitti odottavaksi naiseksi, koska hän oli jo lähempänä kuutta- kuin viittäkymmentä. Miss Simpson rakasti rajattomasti lintuja. Sen vuoksi hän kuljetti aina mukanaan lintuhäkkiä, jossa olivat hänen pikku lemmikkinsä Jack ja Muriel.
— En voisi elää ilman kanarialintuja, sanoi miss Simpson heittäytyessään selkä paljaana kiropraktikon työpöydälle.
— Linnut ovat suloisia, myönsi Jerry ja asetti sähköhierojan neidin selkään. — Aristaako tästä?
— Ei juuri. Ne ovat enemmän kuin suloisia. Ne ovat pikku enkeleitä. Olen kuullut, että tohtori on mennyt naimisiin.
— Jokin päivä sitten. Aristaako tästä?
— Tänään minä vasta sain sen tietää. Ei arista, mutta siitä aristaa…
— Entäs tästä?
— Siitäkin… Oliko tämä teidän ensimmäinen avioliittonne?
— Oli…
— No sittenhän siinä on jotain uutta. Minäkin aioin kerran mennä naimisiin, mutta kun sulhaseni ei pitänyt kanarialinnuista, niin erosimme ajoissa. On aina parempi erota ennen vihkimistä. Enkä minä nykyään juuri kaipaakaan miehiä. Jospa tohtori tietäisi, kuinka herttaista on herätä aamu-unestaan Jackin ja Murielin viserrykseen. Naapurissani on aivan toista. Sieltä kuuluu joka aamu miehen raaka ääni: — Missä minun kenkäni ovat? Nouse nyt, lehmä, ylös ja parsi äkkiä minun sukkani! — Oi, se on kauheaa, herra tohtori! Tosiaan kauheaa! Kun Jack ja Muriel saavat aamiaisensa, ne kiittävät minua ystävällisellä katseellaan ja iloisella laulullaan, mutta samaan aikaan kuuluu seinän takaa miehen ärtyinen ääni: — Mistä kumitavarakau-pasta tämä kinkku on ostettu? Etkö sinä koskaan opi paistamaan munia! — Oi, se on aivan kauheata! Kun minä panen häkkiin vesikupin, niin Jack ja Muriel läiskyttävät siinä onnellisina ja kiittävät minua kauniisti. Seinän takaa sen sijaan kuuluu joka aamu ruma karjaisu: — Akka! Partavesi on liian kuumaa! Luuletko sinä minua siaksi, josta kaltataan harjakset? Tuo vähän kylmää vettä joukkoon ja pidä mukulat loitolla, etten saa leukaani haavoja! — Ooh, tohtori! Tällaisia ääniä minä kuulen joka aamu seinän takaa. Sen vuoksi minä en mene koskaan naimisiin…
— Koskeeko tästä?
— Vähän. Kaikki naiset joutuvat kärsimään avioliitossa… — Antakaa käsivarsien olla aivan velttoina. Ja nyt painatte leukanne tyynyyn. Aristaako?
— Hiukan, mutta ei se tee mitään… Ja miehistä ei tahdo millään päästä eroonkaan. Kun Jack ja Muriel kuolevat, minä aion toppauttaa ne koristeiksi peilin eteen…
Jerry ei virkannut mitään. Hän kadehti kanarialintuja ja kaikkia niitä miehiä, jotka ottivat eron ennen avioliittoa. Miss Simpson sai sähköhierontaa ja selänvenytystä kolmella dollarilla ja tunsi itsensä jälleen maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. Mutta Jerryä kalvoi epäluulo. Aamupäivä tuntui pitkältä kuin vaivaisen kuolema. Rikkaana kuoleminen ei lohduttanut häntä vähääkään. Kun hän puolen päivän tienoissa lähti kotiinsa valmistamaan vaimolleen aamiaista, Joan loikoili vielä vuoteessa ja luki uutta sar-jakuvalehteä. Jerry valmisti aterian ja kutsui vaimonsa syömään, mutta tämä halusi aterian vuoteeseen. Ja hän sai sen.
Tunnelma oli raskas. Viimein Joan aloitti keskustelun.
— Jerry, mitä sinä tarkoitit viime yönä, kun sanoit minua iloiseksi Magdaleenaksi ja veljeäni inkvisiittoriksi?
— Tarkoitin juuri sitä, mitä sanoin.