— Tuhannet kiitokset, hyvät herrat! Voitte luottaa minuun.
Kiitoksia, kiitoksia…
Mr. Klein poistui selkä edellä huoneesta ja huudahti vielä
ovelta:
— Siis ylihuomenna, hyvät herrat! Antakaa äänenne ratkaista. Oven sulkeuduttua Bobo huoahti vapautuneesti:
— Oli onni, ettei Käärme ollut kotona. Hän tulee aina huonovointiseksi kuullessaan sanan 'kansanvalta'.
New Yorkin sydämeen huolimattomasti paiskattu Bowery uinui keskiyön kainalossa. Kapeilla kaduilla ja kujilla vaelsi muutamia iloisia Magdaleenoja perin raskain askelin ja ilottomin kasvoin. Jostain loitolta kantautui ratsupoliisin hevosen kavioitten kumu. Yö astui eteenpäin ontuen ja läähättäen.
Jerryn uni oli levotonta ja katkonaista. Hän nukkui psykologin vieressä lattialle levitetyllä vuodepatjalla ja antoi mielettömien ajatusten laukata suhteettomien unikuvien pariin. Hänen untensa näkökentässä oli vain pieni keskus: Joanin kasvot. Kaikki äärialueet häipyivät epämääräiseen sumuun. Vähän väliä hän heräsi säpsähtäen ja huudahti jonkin käsittämättömän, sanan. Mutta Bobo nukkui rauhallisesti. Hänen tasapainoista sielunmaisemaansa eivät häirinneet skitsofrenian sekavat unihallusinaa-tiot! Hän oli yhtä onnellinen Boweryn slummissa kuin sievässä professorinkodissa. Hän oli mukautunut ympäristöönsä ja näki kaikessa suhteelliset valo- ja varjopuolet. Kun nukkui lattialla, ei tarvinnut koskaan pelätä, että putoaa vuoteelta. Kymmenen kuukautta hän oli nukkunut vaatteet yllä ja ilman peitettä, jokin nuhraantunut teos pään alla ja tyytyväinen ilme kasvoillaan, loitolla fyysisestä ärsytyskynnyksestä ja aistimusten piikkilan-
kaesteistä.
Aamuyöllä Jerry ja Bobo heräsivät äänekkäisiin huutoihin. Kirjailija ja Pommi saapuivat yhteisasuntolaan tavanmukaisessa kierteessä. Onni oli potkaissut heitä molemmin jaloin. Muuan juopunut herrasmies oli työntänyt Kirjailijan ojennettuun hattuun kymmenen dollarin setelin. Pommi lähti kiireesti taluttamaan 'sokeaa' toveriansa kapakkaan ostamaan aineettomuuden tikapuut. Hyväsydämisinä ihmisinä he muistivat myös ystäviään ja toivat tullessaan pullotettua taivaantunnelmaa.
Jerryllä ei ollut vähäisintäkään halua nousta vuoteelta aamuyön turnajaisiin, mutta uutena tulokkaana hän ei voinut liioin ryhtyä vastustamaan äly-yhtiön sääntöjä. Hän joi ja juopui ja unohti kurjuutensa. Kirjailijan puhe sammalsi aivan kuin joku olisi istunut hänen kielellään. Hän tunsi jälleen suuruutensa ja hengenhiiren rajoittamattoman vaikutusvallan. Pommin harras pvyntö sai hänet kaivamaan taskustaan tukun nuhraantuneita papereita, joihin inspiraatio oli ajanut kirjainkoukeroita.
— Tosiaan, Maxwell! Lue meille jokin runosi, kehotti Bobokin. Vapisevat ja pesemättömät sormet selailivat papereita, ja verestävät silmät tapailivat sanoja.
— Tässä on pikku mietelmä, joka ei kelvannut Henry Lucen lehdelle, sanoi Kirjailija hiukan katkerasti. — Se oli kuulemma liian hämärä…
Kaikki vaikenivat. Maxwell Bodenheim, Boweryn suuri laulaja ja Amerikan Zola, suoristi rypistynyttä paperiliuskaa ja alkoi lukea kiitolliselle kuulijakunnalleen riutuvan hengen viime tuotetta:
— Vuoret ovat matalat taivaan silmälle,
vuoret ovat korkeat ihmisen silmälle.
Vuorten huiput kohtaavat toisensa
tasa-arvoisuuden suurella tasangolla.
Joki vaeltaa hitaasti, hitaasti.
Loppumaton on sen ruskeanmutainen virta.
Joki pyrkii etäälle, puhtauteen
niin kuin pilvi, jolla on ihmisen hahmo -
ihmisen, joka on kadottanut kaiken
paitsi unelmat, kuolemattomat unelmat…
Kirjailijan ääni sortui, ja hän hyrähti äänekkääseen nyyhkyyn. Hän rutisti paperin, nousi huojuen ja heitti runonsa kamiinaan.
— Max-well! huudahti Pommi. — Miksi poltat sen?
Kirjailija naurahti katkerasti:
— Se lämmittää enemmän meidän kamiinaamme kuin miljonääri Henry Lucen lehtiä. Tämän jälkeen en enää kirjoita riviäkään, en riviäkään. Bobo, täytähän lasini! Olen mennyttä miestä. Runoilijana.
Kirjailija tyhjensi lasinsa ja heittäytyi sitten narisevaan rau-tasänkyyn pitkäkseen. Hetken kuluttua hän nukahti ja alkoi kuorsata suu ammollaan. Pommi astui kirjailijan vuoteen ääreen, nosti tämän hiuksista torakan ja heitti sen kamiinaan.
Aamun sarastaessa miehet huomasivat, että Käärmeen vuode oli tyhjänä. Pommi oli levoton, mutta psykologi koetti aina löytää valoisan ratkaisun:
— Käärmeellä on suuri tuttavapiiri. Ei hänellä ole mitään hätää.
Aamupäivällä miehet saivat kuitenkin tietää, että entinen näyttelijä John Fitzgerald oli vangittu yöllä. Hän oli yrittänyt murtautua erääseen 43. kadun varrella olevaan ruokatavarakauppaan ja joutunut heti pidätetyksi. Lyhyessä sanomalehtiuutisessa mainittiin, että mykän elokuvan aikainen 'tuhatkasvoinen mies' oli viime vuosina elänyt suuressa puutteessa Boweryn huonomaineisessa slummikorttelissa. Uutinen synnytti pitkän ja painostavan hiljaisuuden. Viimein Bobo sanoi alakuloisesti:
— Hän oli liian ylpeä. Hän ei halunnut kerjätä eikä tehdä työtä.
— Jerry saa nyt ottaa hänen vuoteensa, vastasi Kirjailija ja hieroi kohmeloisia ohimoitaan. — On hyvä, että ihmisellä on vakituinen asunto. Se lisää sosiaalista turvallisuudentunnetta ja rakkautta yhteiskuntaa kohtaan.
Jerry kiitti suuresta huomaavaisuudesta ja luottamuksesta, vaikka päättikin hengessään: näin ei voi jatkua.
Puolen päivän tienoissa Bobo ja Jerry lähtivät etsimään äly-yhtiölle syötävää. Jerry ehdotti, että he menisivät Joen kahvilaan, jossa hänellä oli mahdollisuus saada haukattavaa — kiropraktiikan avulla. Mutta Bobo vastusti ehdotusta:
— Sinne on liian pitkä matka. Mennään mieluummin Keitaaseen, jossa on parempi valikoima…
VIIDESTOISTA LUKU
Elettiin lokakuun loppupuolta, ankaraa henkisen taistelun aikaa. Maan päämiehen vaalit lähestyivät. Puutarhurit saivat jälleen markkinoille pilaantuneet tomaatit ja kanafarmarit vanhat pesämunatkin.
Äly-yhtiön osakasmäärä oli vähentynyt kolmeen, sillä Maxwell Bodenheim oli muuttanut takaisin vaimonsa luokse taiteilija-slummiin, jossa muuan kirjallisuuden agentti lupasi maksaa hänelle kolme viskiryyppyä jokaisesta runosta. Käärme ei palannut takaisin. Hän joutui kuudeksi vuodeksi pakkotyöhön törkeästä murtoyrityksestä ja oikeuden halveksimisesta. Suurvala-miehistö havaitsi yksimielisesti, että hän oli paatunut rikollinen, joka oli omiaan turmelemaan ympäristönsä anarkistisilla ajatuksillaan ja hirvittävillä ilmeillään. Kuultuaan tuomionsa Käärme lausui kohteliaasti:
— Suurenmoista, hyvät herrat! Tällaista eläkettä eivät saakaan kaikki entiset näyttelijät!
Käärmeen asunnonmuutto vaikutti järkyttävästi Pommiin, ja hän oli onneton sen vuoksi, että kaikki ihmiset eivät olleet onnettomia. Myös Bobo oli muutaman päivän hiukan alakuloinen, mutta Jerry ei löytänyt mitään syytä suruun. Hänen mielestään oli aivan oikein, että rikolliset olivat turvasäilössä ja asetehtailijat diplomaatteina.
Jerry kävi säännöllisesti kerran päivässä työnvälitystoimistossa ja Keitaassa. Uutta siirtolaista kehotettiin matkustamaan pohjoisiin keskivaltioihin, joissa työmahdollisuudet olivat paremmat ja talvi kylmempi. Hänen ulkoasunsa oli viime kuukauden aikana huomattavasti muuttunut: kukaan ei enää yrittänyt kerjätä häneltä. Hän oli laihtunut ja kalvennut, ja hänen kasvonsa muistuttivat työttömän ajatusta: ne olivat harmaat ja yhtä toivottomat. Useita kertoja hän oli horjahtanut niin lähelle epätoivoa, että oli ollut vähällä palata vaimonsa luokse, mutta muuan käsittämätön voima esti hänet lähtemästä Manhattanilta Brooklyniin. Koruttomasti sanottuna: hänellä ei ollut kymmentä senttiä rahaa, jotta olisi päässyt junaan. Hän oli väsynyt seuraansa, joka muistutti virran vettä: se oli jatkuvasti juoksussa eikä kuitenkaan lämmennyt. Pommi olisi ollut aikoja sitten täysin kypsä alkoholistihuoltolaan, sillä hänen sielunrakennelmansa oli luhis-tumistilassa, ja Bobon loppumattomat esitelmät väsyttivät.