Kyseiseen Seinäjoen Womad-keikkaan liittyi dramatiikkaakin. Yhtyeen kokoonpano muuttui useasti noina vuosina ja Karhun urakehitykselle olennainen kitaristi Fedor Astashov jäi yllättävästi pois kokoonpanosta juuri ennen tuota tärkeää festivaalia. Häntä paikkaamaan kutsuttiin perkussionisti ja kokoonpano kasvoi muutenkin jonkin verran samalla kun kitaransoitosta päävastuu jäi nyt Karhulle itselleen. Yhtyeen musisointi ei vielä ollut ammattimaisen tiukkaa vaan päinvastoin tunnepitoista, innostunutta ja idearikasta. Kuvaavaa on kuitenkin, että esimerkiksi valtiollisen Kantele-yhtyeen orkesterin kuukausipalkkainen johtaja Aleksandr Bykadorov jätti työpaikkansa voidakseen osallistua Talvisopien kiertueelle Suomessa. Ulkomaan kontaktit länteen olivat tuolloin vielä harvinaisia ja Talvisopien jäsenenä keikoilla saattoi tienata poikkeuksellisen hyvin paikalliseen neuvostokarjalaiseen tulotasoon nähden. Yhtye harjoitteli säännöllisesti useita kertoja viikossa erään koulun liikuntasalissa ja tältä ajalta on peräisin paitsi kymmeniä Santtu Karhun kirjoittamia kappaleita myös laaja valikoima harjoitusäänitteitä, demoja, joita lähetettiin lähinnä Suomeen mahdollisille keikkajärjestäjille. Yhtyeen kaksi ensimmäistä singleä ilmestyivät Suomessa vuosina 1990 ja 1991.
Tundematoi vuodelta 1990 on Karhun levyttämättömän tuotannon avainlauluja. Laulu on kuvainnollinen esitys karjalaisten eloonjäämistaistelusta ja kritisoi neuvostoyhteiskunnan vallankäyttöä Karjalassa. Me ja he – asetelmaan kirjoitettu teksti toivottaa tuntemattomat tervetulleeksi, mutta nämä ovatkin susia, jotka vahaavat paikan. Karjalaiset odottavat oman päivänsä nousua kädet nyrkissä. Tulijat haukkuvat karjalaisia räkänokiksi, mutta nämä uhkuvat voimaa. Turvaksi otetaan kalevalainen kantele, hauen hampaat. Kertosäkeessä neuvostovaltion tunnusmerkit kurittavat Karjalaa. Talviso-pien energisten kappaleiden joukossa Tundematoi on jopa poikkeuksellisen vihainen. Kertosäkeistössä Rinne ja Karhu suorastaan karjuvat:
Vepsäläisen Fedor Ashtasovin hevisoundinen kitara johtaa kappaleen rymistystä ja kertosäkeistössä julistettu protesti Neuvostoliiton alistavaa politiikkaa kohtaan näyttää hyökkäävän kaikkien maahanmuuttajien niskaan. Yhtyeen tuolloisten jäsenten kansallinen tausta, kaksi karjalaista, suomalainen ja vepsäläinen tuntuvat suorastaan alleviivaavan kappaleen sanomaa.
Karhu kirjoitti varhaisen tuotannon laulut usein me-muo-toon (Väinämöinen, Tundematoi, Minun mustas kois). Lauluissa me symboloi karjalaista ja karjalankielistä kansaa. Hänen laulunsa siis edustavat karjalaisia. Minä-muotoisissa lauluissa hän käsittelee enemmän yksilön kokemuksia ja tunteita liittämättä niitä laajempiin kokonaisuuksiin. Muutamat laulut on kirjoitettu sinä-muotoon. Niissä kuvataan henkilöä, joka kulkee toisten perässä vailla omaa tahtoa. Toisen singlen а-puoli Airotoi veneh (1990) kertoo ihmisestä, joka on menettänyt otteen omaan sukuunsa ja kansaansa.
Musiikillisesti kappale on jykevää jopa progevaikutteista rockia, jossa kansallista sävyä antavat jouhikko, huilu, haitari ja viulu. Itse sävelmä ei kuitenkaan muistuta kansanmusiikkia, vaan kappale perustuu kitarariffeille ja kähisevälle laululle.
Valitettavasti keikkatahti hiipui ja samalla motivaatio yhtyeen toimintaan väheni 1990-luvun puoliväliin tultaessa. Useiden vuosien ajan Karhu keskittyi rajan yli tapahtuvaan kaupantekoon, mutta onneksi ryhtyi taas muusikoksi 1990-lu-vun lopulla.
Muutaman vuoden tauon jälkeen Santtu Karhu palasi musiikin pariin. Ensimmäisen äänitteen innoitus tuli läheltä, kun hän teki lastenlaulukasetin Kurret omalle tytärelleen säveltämistä lauluista. Heti perään syntyi myös cd Pahoin brihoin pajatukset, joka oli samaten yksinkertaisesti valmistettu omakustanne. “Ei mikään tarkasti mietitty levy, vaan ilmoitus että olemme taas ilmoittautuneet markkinoille”. (Karhu, haastattelu 7. 10. 2011) Sen Karhu teki kitaristi Ashtasovin kanssa kahdestaan. Studioissa äänittäjälle palkkioksi riitti pullo vodkaa. Kasettiin Karhu oli saanut 2000 euron apurahan Karjalan sivistysseuralta, ja se auttoi sitten Pahoin brihoin pajatustenkin tekoa. Kasettia jaeltiin lastentarhoihin Karjalan tasavallassa, mutta cd: tä ajateltiin ennen muuta suomalaisten tuottajien ja keikkajärjestäjien käsiin.
Omakustannelevy ajautui välikäsien kautta muusikko-tuottaja Jyrki Raatikaisen vaimolle Petroskoissa. Heillä yhdessä oli yhtiö Hot Igloo, jossa Jyrki tuotti levyjä ja Anna myi keikkoja. Hyvä yhteistyö johti siihen, että keikkoja Suomessa alkoi olla parin seuraavan vuoden aikana hyvin paljon ja niillä seuraavankin levyn, Hyvästit Karjala, materiaali hitsautui tiiviiksi. Niinpä se äänitettiin vain neljässä tunnissa Koneenrakentajien kulttuuripalatsissa sijaitsevassa studiossa, Petroskoissa.
Koko albumin johtavana teemana on karjalaiset ja karjalan kielen heikko asema. Kappaleen Izo Seppy Ilmollinen alussa on Karhun noin minuutin mittainen puhe hiljaa mutta virkeästi soivan arkaaishenkisen musiikin päällä:
Kaheksasada vuottu tagaperin oli moine mua kui Karjala, kudamas tänäpäi jäi vai nimekse. Kudamas rahvas on elänyh alguajjois Ruoccin da Ven’an välil kaccojen heijän kimpuicendua. Nenga oli jowuttu rajarahvahakse, a sussie-dat mollembis curis tahtottih panna karjalaizil kaglah oma ristu. Pidi vallita se, kudai oli kebjembi. Ven’an viero ennätti enzimmäizenny. Voimissah olles karjalazet käydih suuttu-huu Ruoccin Sigtuna-nimisty piälinnuagi polttamah tuhkak-se. Ga torat yksikai jatkuttih. Rajoi siirrettih, muatu juattih, a sit rahvas salku selläs, ice nälläs lähti eri curih omas roin-dupezäspäi, kengo Vienan korbih, kengo Anuksen lagevol, kengo meren rannoil, kengo Ven’al sydämeh Tverin muale. Keral otettih omat jumalat, Väinämöizet, Sepät Ilmallizet, Liedo Lemmingoizet.
Karhun kirjoittama puhuttu osuus kertoo karjalaisten muinaisesta yhtenäisestä ajasta ja vaiheista aina kansan hajoamiseen eri alueille. Sen keskeisenä teemana on karjalaisten oleminen Venäjän ja Ruotsin vallan välissä ja näiden vallan alla. Karhu itse on sanonut tekstiä lyhyeksi luennoksi Karjalan kansasta, jotta ihmiset tietäisivät keitä karjalaiset ovat olleet (Karhu, haastattelu 7. 10. 2011). Lauletussa osassa seppä Ilmarinen nostetaan sankariksi. Hänen toivotaan pelastavan kansan, joka on ajettu elämään papittomiin kyliin. Apua toivotaan myös Ukolta, joka pelastaa vesisateella voidellen. Kansan kohtalo on siis näiden jumalien käsissä.